Kun ihmiset joilla on lapsia itkevät keskenmenoja

Täällä sama. Lapseton ja yksi keskenmeno. Jollain tavalla ymmärrän noitakin joilla on jo lapsia, mutta tuntuu että ne ei ymmärrä miltä se tuntuu meistä jotka ovat jääneet kokonaan lapsettomaksi.

Sama myös ne jotka itkee sekundääristä lapsettomuutta. Itse aikoinani kärsin lapsettomuudesta ja sitä ei voinut mitenkään verrata siihen kun sitten toista yritettiin ja sekään ei heti onnistunut. Kuitenkin meillä oli lapsi josta olin äärettömän kiitollinen.

Ymmärrän. Toisaalta, jos itseä surettaa, ei se auta et miettii et toisella on vielä kurjemmin.

Koin minäkin huonoa omaatuntoa, kun tuntui pahalta ettei kolmatta meinannut millään kuulua. Tunsin katkeruutta, vaikka meillä oli jo kaksi ihanaa lasta. Mutta ei se tunne kuuntele järkeä, vaikka kuinka yrittää.

Tsemppiä <3

Sillä tavalla minäkään en ymmärrä, kun kyllä minulla oli lapsia yrittäessä jo tiedossa, että raskaaksi ei kaikki tule, keskenmenot ovat yleisiä ja vauvoja kuolee Suomessakin.

Kun sain kahden lapsen jälkeen keskenmenon, niin ei se mikään tragedia ollut. Totesin vain, että tätä tapahtuu, nyt se osui omalle kohdalle.

Jokaisen suru on omansa, surua täyttymättömästä toiveesta. Kolmatta lastani ”tehtiin” pitkään ja matkan varrella kärsin kolme keskenmenoa. Jokainen keskenmeno oli suuri suru, toiveesta luopuminen ja menetys. Jokainen lapsi on oma itsensä, vanhemmat lapset eivät korvaa nuorimman menetystä, vaikka ovatkin rakkaita. Ymmärrän kyllä, ettei sekundäärinen lapsettomuus ole sama asia, kuin kokonaan lapsettomaksi jääminen. En kuitenkaan ymmärrä, miksi näitä suruja pitäisi vertailla ja mittailla mikä on suurempi ja pahempi suru. Jokaiselle kuitenkin se oman toiveen täyttymättä jääminen on se merkityksellisin suru.