Ei ole sama asia. Paineita meillä on jokaisella. Riippuu tilanteesta ja ihmisestä se, mikä koetaan sairaaksi tekevänä paineena eli stressinä (myönnän, että on hyvin yksinkertaisesti esitetty näin mutta toivon että ymmärrettävä silti). Monet ihmiset sanovat tekevänsä paremmin töitä pienen paineen avulla, eli kun tietävät että se ja se asia on juuri siihen ja siihen hetkeen mennessä saatava tehtyä. Stressiksi se muuttuu esimerkiksi, jos sinulla ei ole aikaa tai kykyä tehdä sitä, kun muita töitä tulee siihen päälle, ja häirintää ja tietokone sammuu j.n.e.

Oliko yhtään avuksi?