Ex-koulukiusaajat äiteinä - tunnustatko olleesi kiusaaja?

palstan tyylistä kyllä näkyy,että täällä on paljon kiusaajia, mutta useimmat eivät kykene tunnustamaan kiusaavansa. He ovat olleet mielestään oikeutetusti liikkeellä ja eristäneet tai syrjäyttäneet vain niitä, jotka sen jotenkin ansaitseivatkin.

siten, että suljin porukasta erään tytön. Tilanne kesti pari kuukautta ja asiaa selviteltiin koulussa. Itseäni oli kiusattu aiemmin.



Olen pyytänyt jälkikäteen anteeksi ja kadun syvästi tekoani, en 13-vuotiaana ymmärtänyt tekojeni seurauksia varsinkin kun minua ei oltu kasvatettu juuri mitenkään. Äitini oli väkivaltainen ja piittaamaton.



Omat lapset kasvatan ihan eri tavalla, jo pienestä pitäen opetan empatiaa ja sitä ettei toisia kiusata. Heikompia puolustetaan. Ajatuskin lapsestani kiusaajana on todella vastenmielinen - olisin todella epäonnistunut äiti.

palstan tyylistä kyllä näkyy,että täällä on paljon kiusaajia, mutta useimmat eivät kykene tunnustamaan kiusaavansa. He ovat olleet mielestään oikeutetusti liikkeellä ja eristäneet tai syrjäyttäneet vain niitä, jotka sen jotenkin ansaitseivatkin.

ovat olleet vähintäänkin ns. hiljaisia kiusaajia ja katuvat kyllä tekojaan. Aika moni on joskus kiusannut jotain ja omituista ajatella, ettei aikuistuminen muuttaisi mitään.

Havaintoja on eräästä varakkaan perheen tyttärestä, joka muutaman suositun kavarinsa kanssa terrorisoi kouluani 1980- ja 1990-luvuilla. Ppettajat eivät koskaan oikein nähneet tilannetta - tyttö oli hyvin taitava manipuloija. Hän on fiksu, pärjäsi opinnoissa ja sai hyvän työpaikan. Viimeiset havainnot hänestä on omalta äitiyslomaltani, jolloin hän myös kotiäidin roolissa käyttäytyi leikkipuistossa toisen vanhoista kavereistaan (tämäkin äidiksi ehtinyt) melkein täsmälleen samoin kuin aikanaan koulussa (selän takana haukkumista ym.) Onneksi ei tarvitse olla tekemisissä! Täytyy sanoa, että tässä tapauksessa toivon, että Siperia opettaa...

ala -ja yläasteellakin niin oli olemassa porukka joka tykkäsi vinoilla ja muilutella muita lapsia. Me ei tykätty tietystikään heistä yhtään ja jos heitä näkyi jossain vapaa-ajalla niin suunnattiin toiseen suuntaan :)



Yläasteella homma vähän muuttui kun alkoi kehiin tulemaan tupakka ja alkoholi sekä joillekin myös huumeet. Tästä voinee varmaan laskea 1+1 yhteen ja miettiä mitä heille kuuluu.

tuli niitä kouluttamattomia yh-äitejä ja ikisinkkuja .Kaipa niillä on aikaa vinoilla ihmisille av-palstalla:D

siis sillä mielellä, että uhri olisi oikeasti kärsinyt mittavasti. Asiaa ei koskaan otettu esille, mutta näin jälkikäteen ajatellen oli aikamoista hevosenleikkiä joskus. Kohdistui yhteen tyttöön, joka oli vanhojen vanhempien ainoa ja aika mettäläinen tyyliltään. Tyttö vaan aina hymyili takaisin. Ei se mitään rajua ollut, mutta sellaista ivailua ja fyysinen rajoittui siihen, ettö nypittiin rintsikan olkaimista joskus. Asiatonta kuitenkin ja tyttö todennäköisesti kärsi siitä. Oli vähän sellainen hyväntahtoinen hölmö ja siksi en ole varma, tajusiko kaikkea.



Muuten olen tosi kiltti ja jalo ihminen, ja työpaikalla se kaikille ystävällinen. En juoruile tai irvaile toisia ja kukaan ei taatusti mua muuten pääse sanomaan nokkijaksi/kiusaajaksi. Oma lapseni on kiltti ja ujo, ja pelkään hirveästi hänen joutuvan syrjityksi. Olen yrittänyt opettaa myös omalle tyttölle, ettei saa toisia sulkea leikeistä, kuten tuntuisi nyt 5-vuotiaana jo olevan valitettavasti tapana, ettei kolmas tyttö mahdu porukkaan...

Ja olen akateemisesti koulutettu ja hyväpalkkaisessa duunissa.



Tuosta yhdestä tapauksesta huolimatta en pidä itseäni minään sarjakiusaajana ja tuokin tapaus on vasta tässä kolmekymppisenä alkanut mietityttää. Vielä 25-vuotiaana olisin sanonut kirkkain silmin, etten ikinä ole kiusannut ketään. Nyt en ole ihan varma enää.



t:9

Esimerkkejä:



- vaihtanut bestistä sen jälkeen kun siirryttiin yläasteelle. Aloin kartella ja keksiä selityksiä miksi seura ei kelvannut. Myöhemmin ystävystyimme uudestaan.

- puhunut selän takana toisista

- yrittänyt eristää porukasta uuden tulokkaan, koska vanhoja salaisuuksia ei haluttu jakaa hänen kanssaan. Olin osasyyllinen isommassa porukassa.



Tiedostin kyllä jo silloin että toimin väärin ja pyysin anteeksi. Myös minut on yritetty joskus sulkea porukasta ja olen vaihtanut seuraa samantien kun olen sen huomannut. En kyllä koe itseäni kiusatuksi.

siis sillä mielellä, että uhri olisi oikeasti kärsinyt mittavasti. Asiaa ei koskaan otettu esille, mutta näin jälkikäteen ajatellen oli aikamoista hevosenleikkiä joskus. Kohdistui yhteen tyttöön, joka oli vanhojen vanhempien ainoa ja aika mettäläinen tyyliltään. Tyttö vaan aina hymyili takaisin. Ei se mitään rajua ollut, mutta sellaista ivailua ja fyysinen rajoittui siihen, ettö nypittiin rintsikan olkaimista joskus. Asiatonta kuitenkin ja tyttö todennäköisesti kärsi siitä. Oli vähän sellainen hyväntahtoinen hölmö ja siksi en ole varma, tajusiko kaikkea. Muuten olen tosi kiltti ja jalo ihminen, ja työpaikalla se kaikille ystävällinen. En juoruile tai irvaile toisia ja kukaan ei taatusti mua muuten pääse sanomaan nokkijaksi/kiusaajaksi. Oma lapseni on kiltti ja ujo, ja pelkään hirveästi hänen joutuvan syrjityksi. Olen yrittänyt opettaa myös omalle tyttölle, ettei saa toisia sulkea leikeistä, kuten tuntuisi nyt 5-vuotiaana jo olevan valitettavasti tapana, ettei kolmas tyttö mahdu porukkaan...

JOS et edes nyt aikuisena tajua, että toimintanne sitä tyttöä kohtaan (tuo itse kertomasi) oli julmaa ja todellakin ihan kiusaamista. Ja tuo vähättely nyt :O. Halveksin tuollaista syvästi, en lainkaan pidä kaltaisistasi ihmisitä.

Ei minua hävetä myöntää sitä, häpeän kyllä käytöstäni mutta en hautaa sitä mitä olen tehnyt. Niitä joita olen kiusannut ja myöhemmin tavannut, olen pyytänyt anteeksi käytöstäni, joskus olen saanut anteeksi ja joskus en, näin se menee.



Aikuisiällä olenkin miettinyt paljon käytöstäni ja vastustan kiusaamista sen kaikissa muodoissa. Puutun kiusaamiseen heti jos sitä on näköpiirissäni. Aikuisiällä olen itse myös joutunut maistamaan kiusatun asemaa ja se oli loistava opetus minulle, olen sen ansainnut.



Elän hyvää elämää ja olen tasapainossa elämäni kanssa. Ei minusta luuseria tullut vaikka niin povailtiinkin.

se liian pitkälle, kun en muista tarkkaan enää. Joskus naurettiin selän takana pikkuporukalla, mutta en muista, paljonko siitä tuli eteenpäin. Enkä muista, toistuiko se usein vai jäikö se johonkin lyhyeen jaksoon tai yksittäiskertoihin, joita nyt sattuu lapsille koulussa aina. Rintsikasta nyppääminen oli ya-iässä yleinen tapa ja muistan, että kerran nyppäsin ainakin, kun istui edessä. Jotain mielikuvaa on, että sitä teki joku muukin ja liian usein, mutten ole varma. Kaiken kaikkiaan en ole ihan varma mielikuvista, koska emme ottaneet sitä kiusaamisena itse. En vähättele asiaa, mutta olen tosiaan alkanut jälkikäteen miettiä tilannetta tarkemmin. Toisaalta kiusaamiskokemusta vastaan sotii, että tyttö tuli vielä taannoin junassa juttelemaan iloisena, kun näki. Ehkä se ei sitten ollut niin pitkäkestoista ja traumatisoivaa, ja olen vaan aika herkkä ihminen huomaamaan asioita ja siksi se vaivaa tai ainakin käy mielessä, menikö sittenkin liian pitkälle.

t:9

JOS et edes nyt aikuisena tajua, että toimintanne sitä tyttöä kohtaan (tuo itse kertomasi) oli julmaa ja todellakin ihan kiusaamista. Ja tuo vähättely nyt :O. Halveksin tuollaista syvästi, en lainkaan pidä kaltaisistasi ihmisitä.