Lue keskustelun säännöt.
Suomen mielenterveyspalvelujen kriisi
10.10.2021 |
Nyt on pakko avautua. Mielenterveyspalvelut sekä perustasolla että erikoissairaanhoidossa, avo- ja laitospalveluissa ovat kriisissä. Alamäkeen on menty jo pitkään, mutta korona taisi olla se viimeinen syöksykierteeseen heittävä niitti.
Esimerkki meidän työpaikalta. Asiakasmäärät yli tuplaantuneet 3 vuoden aikana. Työntekijämäärää ei ole kasvatettu, ei sillä että hakijoitakaan olisi. Psykiatreja tuntuu olevan koko Suomessa enää vain yksityisvastaanottoa pyörittämässä, sama alkaa olla psykologien kohdalla. Joku nuori jaksaa vielä raataa kahden ihmisen työt, mutta jokainen katkeaa jossakin kohtaa. Jatkuva vajaus, kokeneet työntekijät burn outissa. Auttajat muuttuvat autettaviksi ja jonot senkun kasvaa.
Tästä on pakko puhua ja saada päättäjät tekemään jotain, ennen kuin ihan oikeasti katastrofi iskee.
Niin asiakkaat kuin auttajatkin, sana on vapaa.
Go!
Kommentit (29)
On ollut jo pitkään. Mitään oikeaa apua ei saa, ainoastaan vääriä diagnooseja ja ne kaksi samaa lääkettä, jotka ei auta yhtään mitään. Täysin ala-arvoista sähellystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vauva palsta olisi yön auki monen olo paranisi.
Ja nuoret joutuu nukkumaan lattioilla kun osastot tupaten täynnä. Järkyttävää.
Meidän lapsi joutui odottamaan psykalle pääsyä melkein puoli vuotta :( Usko oli aika lopussa jo
Vierailija kirjoitti:
On ollut jo pitkään. Mitään oikeaa apua ei saa, ainoastaan vääriä diagnooseja ja ne kaksi samaa lääkettä, jotka ei auta yhtään mitään. Täysin ala-arvoista sähellystä.
Oletko jaksanut tehdä valituksia / olla yhteydessä potilasasiamieheen? Voimia, et ole yksin
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi joutui odottamaan psykalle pääsyä melkein puoli vuotta :( Usko oli aika lopussa jo
Huhhuh, kamalaa. Ikävä kyllä tämä on todellisuutta melkein joka puolella Suomea...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut jo pitkään. Mitään oikeaa apua ei saa, ainoastaan vääriä diagnooseja ja ne kaksi samaa lääkettä, jotka ei auta yhtään mitään. Täysin ala-arvoista sähellystä.
Oletko jaksanut tehdä valituksia / olla yhteydessä potilasasiamieheen? Voimia, et ole yksin <3
Ap
Kerran. Ja sekin oli ihan turhaa, koska mitään vikaahan ei suostuta terveydenhuollossa myöntämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä karmeassa jamassa. Psykiatrian poliklinikalla ei ole yhtään pätevää psykiatria, hoitajat hukkuu töihin, potilaat miltei heitteillä. Ja kun on huonossa kunnossa, ei kykene edes tekemään valitusta tai vaatimaan mitään.
Pakkohoito pitäis olla mahdollista varsinkin ala-ikäisellä itsetuhoisella lapsella. On ihan kauheaa, ettei niitä saa pidettyä osastolla, jos eivät itse halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei voisi mennä lakkoon niin kuin muillakin aloilla? Joo joo ihmiset kärsii mutta eikös ne kärsi koko ajan nytkin kerran meno tuollainen?
Vuonna 2015 tuli paljon mielisairaita etenkin Irakista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkohoito pitäis olla mahdollista varsinkin ala-ikäisellä itsetuhoisella lapsella. On ihan kauheaa, ettei niitä saa pidettyä osastolla, jos eivät itse halua.
Onhan se...
Tuntuu olevan yleinen ongelma Suomen työelämässä nykyään, että yhdelle ihmiselle kasataan hommaa enemmän kuin pystyy kestämään. Julkisella puolella etenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinkakohan moni alkaa masentuessaan aidosti reflektoimaan omaa elämäänsä, lukemaan masennuksesta ja hyvän elämän käsitteestä myös virallisten hoitosuositusten ulkopuolelta(esim filosofien, neurotieteilijöiden ja evoluutiobiologien ajatuksia) ja myös tekee elämäänsä hyödyllisiä muutoksia ennen kun masennus muuttuu sietämättömäksi? Suurimmalla osalla tuntuu samantien menevän uhrimentaliteetti päälle ja aletaan syömään tehottomia pillereitä, koska lääkäri määrää.
Tarkoitukseni ei ole tässä vähätellä oikeasti masentuneita, joita ei elämäntapamuutokset auta. Suurimmalla osalla 2 yksinkertaista muutosta kuitenkin nostaisi mielialaa huomattavasti. Internetin ja puhelimen käytön minimointi ja kovatempoinen lenkkeily 3-5 kertaa viikossa poisti masentuneisuuden ja keskittymiskyvyttömyyden itseltäni käytännössä kokonaan.
Internetin haitallisuuden tajuaminen oli ehkä tärkein oivallus, minkä olen elämässäni tehnyt. Internet tekee vähän samaa kuin huumeet, tosin lievempänä. Jos totuttaa aivonsa loputtomaan uusien ärsykkeiden tulvaan, menettää pikkuhiljaa kyvyn keskittyä ja nauttia asioista, joissa ärsykkeitä ei tule kuin konetuliaseesta. Miettikää miten elämä on muuttunut internetin myötä. Ihmiset avaavat puhelimensa keskimäärin 100 kertaa päivässä ja tuijottavat sen näyttöä yli 5 tuntia päivässä. Ei ihme jos masentaa.
No ihme että tähänkin keskusteluun punkeaa joku sönköttämään että masennus lähtee lenkkeilemällä. Kuule ammattiurheilijatkin, jotka eivät roiku netissä ja liikkuvat kovalla sykkeellä joka päivä, masentuvat. Eli se siitä teoriasta. Heippa.
Vierailija kirjoitti:
Jos vauva palsta olisi yön auki monen olo paranisi.
Olen samaa mieltä että johonkin tuskansa huutaminen on vähintä mitä voi olla. Yksinäisyys on monella päätä hajottavaa. Sanoissa on toivomme ja siitä, että joku vastaa.
Minusta tätä kommunikoinnin tarvetta on ihan turha vähätellä joksikin nettimölinäksi. Oikein suututtaa kun tuollaiseen ylimielisyyteen törmää. Antakaa nyt ihmisten kertoa oloistaan ja voinneistaan. Miten ihmeessä se voi olla huonompi vaihtoehto kuin mykkyys? Häiriköilläkin on ihmisarvonsa, kaipa heillä syynsä on käytökseensä. Vaientamisen halu on yksi pelottavimpia piirteitä ajassamme.
Eivät päättäjät voi päättää, että ihmiset haluavat tehdä mielenterveystyötä. Se on tosi vaikea ala, eikä sitä kunnioiteta kuin juhlapuheissa. Psykiatreista on pula. Monet psykiatriset hoitajatkin hakeutuvat mielellään muualle, kuin noihin hommiin. Heistäkin on pula.
Mitä voisi tehdä? Ei mitään muuta kuin sen, että ihmiset lakkaisivat jaarittelunsa ilmastonmuutoksesta, koronasta, vähemmistöistä, valkoisista etuoikeutetuista, saamelaisista jne. Kuka tämmöistä paskaa jaksaa, jos vielä pitäisi itsensä elättää ja olla koko ajan syyllistynyt jostakin.
Jokainen on vastuussa omalta osaltaan, että väki jaksaa elää elämäänsä suhteellisen hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni alkaa masentuessaan aidosti reflektoimaan omaa elämäänsä, lukemaan masennuksesta ja hyvän elämän käsitteestä myös virallisten hoitosuositusten ulkopuolelta(esim filosofien, neurotieteilijöiden ja evoluutiobiologien ajatuksia) ja myös tekee elämäänsä hyödyllisiä muutoksia ennen kun masennus muuttuu sietämättömäksi? Suurimmalla osalla tuntuu samantien menevän uhrimentaliteetti päälle ja aletaan syömään tehottomia pillereitä, koska lääkäri määrää.
Tarkoitukseni ei ole tässä vähätellä oikeasti masentuneita, joita ei elämäntapamuutokset auta. Suurimmalla osalla 2 yksinkertaista muutosta kuitenkin nostaisi mielialaa huomattavasti. Internetin ja puhelimen käytön minimointi ja kovatempoinen lenkkeily 3-5 kertaa viikossa poisti masentuneisuuden ja keskittymiskyvyttömyyden itseltäni käytännössä kokonaan.
Internetin haitallisuuden tajuaminen oli ehkä tärkein oivallus, minkä olen elämässäni tehnyt. Internet tekee vähän samaa kuin huumeet, tosin lievempänä. Jos totuttaa aivonsa loputtomaan uusien ärsykkeiden tulvaan, menettää pikkuhiljaa kyvyn keskittyä ja nauttia asioista, joissa ärsykkeitä ei tule kuin konetuliaseesta. Miettikää miten elämä on muuttunut internetin myötä. Ihmiset avaavat puhelimensa keskimäärin 100 kertaa päivässä ja tuijottavat sen näyttöä yli 5 tuntia päivässä. Ei ihme jos masentaa.
"Suurimmalla osalla 2 yksinkertaista muutosta kuitenkin nostaisi mielialaa huomattavasti. Internetin ja puhelimen käytön minimointi ja kovatempoinen lenkkeily 3-5 kertaa viikossa poisti masentuneisuuden ja keskittymiskyvyttömyyden itseltäni käytännössä kokonaan."
Eli minulla itselläni=suurimmalla osalla. 🤦♀️ Mulle liikunta ja tanssi on henkireikä, en tuijota ruutuja addiktionomaisesti (enkä vetele kyllä mielialalääkkeitäkään.) Kuullostaa siltä että sulla on ollut jotain huonoista elämäntavoista ja nettiaddiktiosta johtuvaa v*tutusta ja alakuloa, noi nyt on vielä aika helppo muuttaa jos ei ole mitään syvempää traumaa taustalla.
"Tarkoitukseni ei ole tässä vähätellä"
Mutta kuitenkin teet niin :D
Mulla on ihan selkeä adhd ja lääkkeitä en saa. Koti on kuin läävä, ajatus karkailee, joskus etätyöpäivän aikana tuijotan vaan ikkunasta ulos ja huomaan että hups tunti on mennyt, unohtelen asioita, kaupassakin ostan kaikkea muuta kuin sitä, mitä kauppalistassa lukee. Sen sijaan sanotaan, että mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, tuossa lähete terapiaan ja hyvää loppuelämää. Että näinkin voi käydä että tarvitsisi myös niitä lääkkeitä mutta niitä ei määrätä, vaan lätkäistään väärä koko loppuelämän pilaava ja leimaava diagnoosi.
Pakko myöntää, että avauksen tekemiseen innoitti keskustelu varhaiskasvatuksessa uupumisesta. Tuntuu pahalta, että niin monella tärkeällä alalla painitaan samanlaisten resurssiongelmien kanssa ja arvostus on huonoa.
Ap