Koulukiusaaminen jättää arvet

Minua kiusattiin kaikin mahdollisin keinoin 9 vuotta, eli koko peruskoulun ajan. Kun koulu sitten vihdoin päättyi oli se yksi elämäni onnellisimpia päivä, kiusaaminen loppui.

Minua kiusattiin mm. nimittelemällä, kirjoitettiin koulun seinille törkeyksiä, tönimällä, potkimalla, sylettiin päälle, varastettiin vaatteita liikuntatunnin päätyttyä, nolattiin, naureskeltiin, supatettiin seläntakana, tuhottiin koulukirjojani, tuhottiin ulkovaatteita kun ne oli naulakossa, minussa oli kuulemma myös bakteereita, valittiin aina viimeisenä ryhmiin, olin aina välitunnit yksi, ja vaikka mitä.

Nyt aikuisena, olen reilu 30 vuotias nainen. Olen suorittanut kaksi ammattitutkintoa, olen työelämässä vaikkakin määräaikaisessa, asun vielä samalla paikkakunnalla, välillä ahdistaa tosi paljon, koen että en kuulu tänne en ainakaan tänne paikkakunnalle jossa kiusattiin ja täällä ahdistaa välillä tosi paljon, matkustelen jotta pääsee tältä paikkakunnalta ajoittain pois, olen miettinyt muutto ja välillä olen asunutkin muualla, en seurustele, en ole seurustellut 10 vuoteen koska mies petti, aina joku pettänyt luottamuksen niinkuin koulussa, viihdyn todella paljon yksin siis todella paljon koska huomasin jo nuorena että ihmiset on pahoja, yksin on helppo olla kun kukaan ei naura minulle eikä vähättele, perus asiat on nykyään ihan hyvin vaikka välillä koen ahdistusta ja kuulumattomuutta juuri mihinkään, kavereita on muutama, perus terve, olin myös kuntavaaliehdokas ja sain sitä kautta luottamustehtäviä, omia lapsia ei ole enkä varmaan niin haluakkaan koska niitäkin kuitenkin vain kiusattaisiin, parisuhde olisi kiva mutta en luota ihmisiin, pärjään taloudellisesti ihan mukavastikkin, asun vuokralla koska omaa en velaksi halua, sitoutuminen välillä ahdistaa kuten sitoutuminen vakituiseen työhön tai omaan asuntoon, pidän vapauden tunteesta.

Varmasti halu olla yksin johtuu myös siitä, että kouluna kiusattiin paljon. Olihan minun oltava jo koulussa yksin, niin jotenkin haluan olla myös aikuisena paljon yksin, ja ihmiset kun on mitä on, pahoja. Vapauden halu kumpuaa varmaan osittain myös lapsuudesta, liikaa ollut pahassa ja pitänyt sietää. Nyt kun on vapaa, ei velka asuntoa niin voi vaikka huomenna muuttaa toiselle paikkakunnalle. Ihmisiin on vaikea luottaa. Yksin on kiva olla, kun kukaan ei puukota selkään. Olen muutenkin introvertti, olin jo lapsena ja olin helppo kiusattu. Olin outolintu.

Olen myös huomannut, että täällä paikkakunnall missä asun niin tunnen itseni yhä outolinnuksi vaikka olen aikuisenen, mutta sitten reissussa tunnen itseni vapaaksi tuosta outolintu roolista. Omat vanhemmat on sen verran iäkkäitä, että ne nyt sitoo minut vielä tänne.

Onko sinua kiusattu?