Huonossa suhteessa, koska yksin oleminen pelottaa

Opettele pois kynnysmaton roolista. Mene vaikka terapiaan niin saat apua.

Tulee muuten kumppanillesi mahd. minusta verraten suuria odotuksia, jos hänen tehtävänsä on kaikki mahdolline ja mahdoton. Olen heiman yli 40 vuotias, enkä eläessäni ole ollut parisuhteessa. Parikymppisestä asti olen asunut itsekseni Valehtelsin, jos väittäsin olevani yksinäien. Mutta toki se, että en ole ykinäinen on vaaatinut ja vaatii toisinaan hieman vaivannäköä ja viitseliäsiyyttä. Kyllä minäkin olen kaivannut ja toivonutpääseväni parisuhteeseen.

Mutta en enää osaa pitää sitä (parisuhdetta) yksisilmäisesti parempana vaihtoeshtona kuin sinkkuna elämistä Sekä parsiuhteessa että sinkkuna olemisessa on molemmissa hyvät puolensa. (Toki varmasti myös huonotkin puolensa). Mutta totta kai, jos pääsisin parisuhteeseen, niin silloin haluaisikoka vahvemmin,että tässä suhteessa miunun on tai olsi parepi elää ja ola kuin jatkaa eloani sinkkuna

Ja vaikka joskus, kuten toivon ja olen jo vuosia toivonut ja haaveillut, että jos joksu pääsen parisuhteeseen, niin aion siitä huolimatta vastaisuudessakin yrittää pysyä läheisissä väleissä kavereitteni ja ystäveini kanssa, joita onnekseni on sekä miehiä että naisia.

Kohtaloni on ollut vain aina parhaimmassakin tapauksessa päästä (tai joutua) sille, kuten sanotaan friendzonelle. Ystävyyskin on suuremmoinen asia mutta kyllä se parisuhdekin olsi mukava ainakin kerran eläessä saada kokea

Olen käynyt useita vuosia terapiassa. Se loppui, koska terapeutin mielestä en tarvinnut sitä enää. Tämä asia siellä ei kuitenkaan korjaantunut. Haluaisiko vastaaja antaa hyviä vinkkejä siihen, miten päästään pois kynnysmaton roolista? Muuten elämässä olen pärjännyt hyvin, olen unelma-ammatissani, minulla on ystäviä, mieleinen asunto, harrastuksia… Mahdolliselle puolisolle ei siis lankeaisi osaksi olla ”koko elämäni”. Jostain syvältä vain kumpuaa tämä turvattomuus ja pelko.

Sua pelottaa koska koko suhteen ajan sua on aivopesty uskomaan että susta ei ole mihinkään, sä et pärjää yksin, oot pelkkä nolla. Nyt kokoa itsesi ja näytä sille kusipäille että sä oot vahva ja itsenäinen ja et tarvitse häntä. Se sun kumppani on se joka erossa luhistuu, siksi se on sut kahlinnut ku ei pärjää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt useita vuosia terapiassa. Se loppui, koska terapeutin mielestä en tarvinnut sitä enää. Tämä asia siellä ei kuitenkaan korjaantunut. Haluaisiko vastaaja antaa hyviä vinkkejä siihen, miten päästään pois kynnysmaton roolista? Muuten elämässä olen pärjännyt hyvin, olen unelma-ammatissani, minulla on ystäviä, mieleinen asunto, harrastuksia… Mahdolliselle puolisolle ei siis lankeaisi osaksi olla ”koko elämäni”. Jostain syvältä vain kumpuaa tämä turvattomuus ja pelko.

Se terapia on melko turhaa, kun sä et pysty kuntoutumaan, koska se toinen osapuoli on siinä este, hän ei tue sua, hänestä sun pitää päästä eroon ja vasta sitten sun on mahdollista karistaa se kynnysmatto. Se että eroaa on vain yksi askel, puoliaan pitää oppia pitämään muidenkin ihmisten kanssa.

Kiitos lohdun sanoista <3 Olen tosiaan saanut kuulla matkan varrella vaikka mitä negatiivista itsestäni. Pahinta on kuitenkin ollut tuo epäselvyys, sanoo yhtä ja tekee toista. Itse olen pyrkinyt olemaan selkeä ja kunnioittava, esim. vastannut aina viesteihin, vaikka hän on katoillut koko ajan. Olen ajatellut, etten vajoa samalle tasolle. Mies ei näytä ymmärtävän ollenkaan, kuinka minua satuttaa. Kertoo vain uhritarinoita menneisyydestään ja meidänkin suhteesta (kuulemma on liian kiltti…). Pakko olisi nyt panna piste tälle. Kiitos kannustuksesta!

Olet läheisriippuvainen ja suostut kamalaan suhteeseen kun pelkäät ottaa vastuuta itsestäsi ja et halua itsenäistyä sieltä kotisohvaltasi mistä olet lähtenyt. 

Onko se ukko mies vai joku muu tuuliviiri häntäheikki joka sinua pitää otteessaan kun pelkäät yksin jäämistä. 

"ja vaikka joskus, kuten toivon ja olen jo vuosia toivonut ja haaveillut, että jos joksu pääsen parisuhteeseen, niin aion siitä huolimatta vastaisuudessakin yrittää pysyä läheisissä väleissä kavereitteni ja ystäveini kanssa, joita onnekseni on sekä miehiä että naisia."

Mitä ihmettä tällä haluaa sanoa niin että onko kaverit ja ystävät kaikkein tärkeimpiä niin että jospa ne eivät hyväksy puolisoasi niin tämä kaveriporukka vaan pysyy. 

"Tulee muuten kumppanillesi mahd. minusta verraten suuria odotuksia, jos hänen tehtävänsä on kaikki mahdolline ja mahdoton. Olen heiman yli 40 vuotias, enkä eläessäni ole ollut parisuhteessa. Parikymppisestä asti olen asunut itsekseni Valehtelsin, jos väittäsin olevani yksinäien. Mutta toki se, että en ole ykinäinen on vaaatinut ja vaatii toisinaan hieman vaivannäköä ja viitseliäsiyyttä. Kyllä minäkin olen kaivannut ja toivonutpääseväni parisuhteeseen."

Tuon ikäinen on niin liian kauan elänyt jo yksin niin ettei koskaan sopeudu kompromisseihin missään parisuhteessa ja on oppinut järkyttävän itsekkääksi. Sulla jo ihan omat systeemit ja ei siihen enää ihan helpolla kukaan mahdu ja ärsyttää jonkun erilaiset tavat ihan varmasti. 

Up

Up