Pojan tyttökaveri ei puhu

Apua! Missä menee raja, milloin lapsen seurustelukumppanin käytöksen voi ottaa oman alaikäisen kanssa puheeksi? Alaikäisellä pojallamme on tyttis, joka tekee pojan selvästi onnelliseksi ainakin näin parin ekan kuukauden jälkeen. Tyttö on kivan oloinen, hoitaa koulunsa sekä kuuluu kaveriporukkaan. Tämä on mainitsemisen arvoista sen takia, että sosiaalisuus perheemme muita jäseniä kohtaan on nolla.

Me vanhemmat olemme paljon tekemisissä töiden ja harrastustemme takia nuorten kanssa. Väittäisin, että odotimme ilolla tyttöystävän tapaamista- olivathan vanhemman lapsemmekin seurustelukaverit tuoneet aina kivaa lisää perheeseemme. Ensimmäiset pari reagoimatonta kertaa pistimme ujouden piikkiin, eivät kaikki halua tai kykene heti keskustelemaan vieraiden kanssa. Mutta kun tilanne vain jatkuu ja jatkuu. Välillä ei edes kysymykseen tahdo saada vastausta, saati että naurahtaisi mukana kun muu perhe vitsailee. Jos hänelle puhuu, ei katso kohti jne. Mitään harrastuksia ei ole, poikamme taas on ollut varsinainen duraceli koko lapsuutensa ja on nyt aikuisuuden kynnyksellä huomannut itsekin tarvivansa tekemistä voidakseen hyvin.

Ei neito meitä kohtaan suorastaan vihamielinen ole, kiinnostus on vain nolla. Ja ihan siis niin nolla, että ei edes perus käytöstapoja halua noudattaa. Kavereidensa kanssa osaa kuitenkin olla myös sosiaalinen.

Mutta siis: milloin voi puuttua? En hyväksyisi keltään perheessä noin välinpitämätöntä käytöstä toista kohtaan. Ankeuttaa koko perhe en tunnelman, antaa tosi huonon esimerkin toisten kohtelusta myös nuorimmalle alakouluikäiselle lapselle. Enkä todellakaan halua ruveta ns.haukkumaan selän takana. Kaikki isovanhemmat ovat kyllä jo kautta rantain kyselleet että " onko hän aina noin hiljainen" , kun sama kännykänselaus leuka pystyssä on esitetty heillekin. Silti, hän on pojan -ei perheen- tyttöystävä.