Yksi syy taas lisää miksei suomalaiset tee lapsia
Tajusin juuri että lapsettomat kaverini eivät ole oikeastaan ikinä tekemisissä lasten kanssa. Osallistuvat vain tapahtumiin lapsellisten kanssa silloin kun lapset ovat hoidossa. Harvat sukujuhlat on ainoita missä lapsettomat ehkä näkee lapsia. Ennen vanhaan lapsettomat laitettiin lapsenvahdeiksi. Nykyään se olisi ennen kuulumatonta.
Ja näin on ollut myös niiden osalta jotka halauavat lapsia, joten kyseessä ei ole mikään vela-ihmisten lasten välttelytoiminta.
Huomasin sen asiasta, kun pari kaveriani sai hieman vanhempana lapsen. Heille kaikki lapsiin liittyvä tuntui olevan ihan uutta. Tajusin silloin että eivät he ole olleet ikinä edes paikalla kun olen vaippaa vaihtanut, saati pottaharjoitteluaikana.
Mikä on tämä kulttuuri, jossa lapset erottavat välittömästi lapselliset muusta elämästä? Ranskassa meno jatkuu vaikka lapsia olisi, siellä on ok mennä lasten kanssa ravintolaankin illalla, täällä nyrpistellään nenää jos alle 16 vuotias on seitsemän jälkeen ravintolassa syömässä.
Tajusin että Suomessa on jotenkin väärin häiritä muiden elämää lapsien olemassa ololla.
Kommentit (5)
Et sitten huomannut, että lapsettomat ystäväsi eivät olleet mukana arjessasi? Itse ainakin olen kokenut, että lapselliset menevät aina omaan perhekuplaan ja näkemiset rajautuvat kerralla. Minulla olisi ollut aikaa ja halua nähdä, mutta ei perheen keskelle ketään vierasta haluta. T: 15 vuotta "yksinäisenä" ja sitten vanhana lapsensa tehnyt
Ken sikiää, hoitakoon sitten myös omat velvollisuutensa ihan itse, muille toisin valinneille niitä sysäämättä.
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi ollut kokemusta lapsista olisin jättänyt ne hankkimatta.
Minä en. Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että tulin hankkineeksi lapsia.
"Tajusin juuri... Huomasin sen... Tajusin että..." No et silti tajua edes olla pistämättä nokkaasi muiden asioihin.
Jos minulla olisi ollut kokemusta lapsista olisin jättänyt ne hankkimatta.