Hs mielipiteissä juttu syömishäiriöistä. Mielestäni usealla diagnosoimattomallakin voi olla syömishäiriö, ihan tätä palstaakin kun lukee

Ahdistus, alakulo, stressi ja toivottomuus heijastuu helposti syömiseen. Suomalaiseen nykymenoon kuuluu enemmän lohtusyönti kuin tupakalla ja kahvilla eläminen.

Syömishäiriö yleensä kapeuttaa elämää ja eristää. Toisaalta yksinäisyys itsessään turhauttaa ja voi altistaa syömis/juomislohduttautumiselle. Joku syö siksi kun se on ainoa asia mistä saa mielihyvää.

Usein syöminen normalisoituu kun elämässä tapahtuu hyviä muutoksia.

Hoitoon hakeutuminen on ihan hauskaa. Katsos kun terveydenhuolto ei auta ihmisiä. Siellä voi ravata vuosikausia vaikka kuukausittain eikä kukaan silti halua antaa mitään oikeaa apua.

Käypä hoito on nätti sana, jota ei tosiaan noudateta ellei käy tuuri. Kirjoituksessa siihen pitäisi koukuttaa, mutta motivaatio avun antamiseen lähtee ammattilaisista. Itsellä ei onnistunut lääkkeiden saanti, vaikka terapiat oli kokeiltu. Koska KH ei lääkäriä kiinnostanut.

Totta kai voi olla mutta haepa itse apua niin tiedät, miten hankalaa se on. Jollekin voi käydä munkki ja lähetteitä sataa ties minne hoitoihin, kun vain kehtaa pyytää. Anoreksia on hyvä esimerkki sairaudesta jossa tulee vinoutunut käsitys siitä, miten helposti apua saa. Luurankokuosilla saa apua paremmin kuin normaali- tai ylipainoisena. Anorektikot saavat lääkkeitä ja paijausta, koska luurankomainen olemus on etuoikeus. Sairaalaan pääsee heti kun vain vinkaisee vähän näyttäytyessään kenen tahansa vastaanotolla.

Sen sijaan ahmimistyyppisesti oireilevilta ahdistusta ei huomioida. Hoitavat henkilöt katselevat vierestä ja puhuvat siitä, miten semmoinen ja semmoinen itsehoitokeino auttaa. Kun pyydät apua ahdistukseen saat neuvon etsiä itse tietoa ja korkeintaan kehotuksen tulla uudelleen vastaanotolle, jos tilanne ei parane muutamassa kuukaudessa. Lähetteitä erikoissairaanhoitoon ei saa ellet ole siinä kunnossa että haluat tappaa itsesi psykoosissa.

Moni on hoidossa mutta apu ei kohdennu oikein. Pelkkä kouluttaminen auttaa vain johonkin asti, koska tarvitaan myös niitä kuuluisia resursseja. Osalla muut sairaudet estävät, koska ne menevät ristiin ahmimisen ja muiden oireiden kanssa. Ahdistusta ei osata tunnistaa samalla tavalla, koska ihminen ei näytä olevan kuolemaisillaan. Anoreksiassa ahdistus on helpompi ymmärtää kuin muissa syömishäiriössä. Muissa ei ahdistuslääkkeistä puhuta sanaakaan, mutta anoreksiassa pääsee sairaalassa nauttimaan siihen tarkoitukseen sopivista lääkkeistä.

Ahmimistyyppisesti oireileville annetaan helposti yleislääke ketiapiinia, jolla saa sopivasti lisää ongelmia aikaan. Moni ei saa ruokahimojaan kuriin lääkkeillä, jotka niitä lisäävät. Kyseisiä ruokahalulääkkeitä ei saa poiskaan, koska ahdistuslääkkeillä on huono maine muiden kuin anorektikoiden hoidossa.

Eiköhän mulle jokin häiriö diagnosoitaisi, jos kertoisin lääkärille rehellisesti, että mm. piilotan herkkuja vaatekaapin perukoille, ettei läheiset vahingossakaan löydä niitä käydessään, ja yksin ollessani ahmin ja samalla häpeän ja vihaan itseäni, olen hetken syömättä juuri mitään, kunnes taas ahmin...

Apua haen, jos joskus on varaa yksityiseen, julkiselta en jaksa kinua, vaatia ja vängätä heikkotasoista hoitoa.

Sairastin bulimiaa ikävuosista 13 päälle neljäkymppiseksi. Oksensin käytännössä päivittäin. Välissä oli anorektinen vaihe alle 20v. Näpistelin kaupoista herkkuja. Kyllä tuo kaikki yhdistyneenä yksinäisyyteen vei minut hyvin kauas ns normaalielämänkulusta reiluksi pariksi kymmeneksi vuodeksi.Töitä sentään sain ja pystyin tekemään, mutta ahminta oli pääemänsiltö. Ja yrjöämisen takia pysyin vahintään normaalipainoisena. Hampaat on kyllä ottaneet osumaa.

Mut joo. Nyt olen toipunut. Kaksi tuettua terapiaa kävin läpi. Masislääkkeet kokeilin, mutta en uskonut niihin. Lopetin.-Alko on myös maistunut.

Olen ollut persoonana epävakaa. Tuosta on silti mahdollistatoipua. Nopeasti se vaan ei aina käy. En silti osaa olla katkera nyt kun olen terve, mutta tiedän sen toivottomuuden mitä tuokin aiheuttaa ja ylläpitää.

Siis mitä? Joku kirjoitti: „Hoitoon hakeutuminen on ihan hauskaa. Katsos kun terveydenhuolto ei auta ihmisiä. Siellä voi ravata vuosikausia vaikka kuukausittain eikä kukaan silti halua antaa mitään oikeaa apua.“

Mitä hiton hauskaa se sitten on? Ravata? Mistä puhut? Eikö ole muita järkevämpiä tapoja käyttää aikaansa? Vai onko se ravaamunen juuri sitä mitä halutaan? Kun ei ole elämässä muuta?

90 prosenttia tänne lihavuudestaan kertovista ovat vain keksineet naurettavat juttunsa!