Lue keskustelun säännöt.
Ei kannata pelätä vanhemmuutta
27.09.2021 |
Lapsi alkaa nukkua säännöllisemmin noin neljän kuukauden päästä syntymästä, osaa kävellä noin vuoden ikäisenä ja sanoittaa tarpeensa noin kahden vuoden ikäisenä, jolloin kaikki helpottuu. Eikä se valvominen jatku putkeen, kyllä se lapsi nukkuukin. Vastasyntynyt voi nukkua 20 tuntia vuorokaudesta. Se, joka lasta jää hoitamaan kotiin, voi myös nukkua vauvan kanssa päiväunia. Eli sinua on väärin peloteltu.
Ja fakta on, että kun se omat geenit omaava nyytti tuhisee siinä vieressä, on valmis ja halukas automaattisesti tekemään kaikkensa sen eteen. Jos ei uskalla heittäytyä vanhemmuuteen, ei myöskään koe sitäkään ihmettä. Toki sitä joutuu miettimään asioita myös tämän kolmannen perheenjäsenen kannalta, mutta mitään suurta huoli-möykkyä ei vanhemmuuteen kuulu ellei tee siitä sellaista. Elämme yhteiskunnassa, jossa lisääntymistä tuetaan.
En usko, että kukaan täysin syyttä päättää olla hankkimatta lapsia. Väitän, että useilla on taustalla kaltoinkohtelua tai muuta vastaavaa traumaa, joka vaikuttaa päätökseen joko alitajuisesti tai tietoisesti.
Kommentit (14)
Äidillä tai isällä voi olla periytyviä sairauksia, geenejä, jotka aiheuttavat lapselle todella vaikean elämän. Itse kartottaisin hieman molempien vanhempien sukuperimää ja miettisin sitten haluanko tehdä lapsia. AP:n oletuksena, että vauva aika on ainut raskas aika muutaman kuukauden ajan. Aika lyhytnäköistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh.
Minun astma- ja refluksilapseni kanssa valvottiin kuusi vuotta putkeen.
Ja lapsi on aika paljon muutakin kuin vauva.
Ei kyseessä tarvitse olla mikään pelko tai trauma. Itse olen kasvanut tasapainoisessa ja rakastavassa perheessä, mutta en ole ikinä kokenut minkäänlaista halua perheen perustamiseen. Koko ajatus on aina tuntunut täysin utopistiselta, ja lapsettomuus on aina ollut se ainoa luonnollinen vaihtoehto. Nyt 52-vuotiaana olen tyytyväinen, että olen valinnut elää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.
Alku meni hyvin. On totta että se pelottelu vanhemmuudesta jää yleensä vain niihin ensimmäisiin kuukausiin.
Loppu sitten olikin sontaa. Syynä voi olla ihan ettei koe mitään halua lapseen, eikä mitään sen kummempaa.
Kuntien lastensuojelu pitää huolen siitä, että kukaan järkevä ei halua lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
”Toki sitä joutuu miettimään asioita myös tämän kolmannen perheenjäsenen kannalta, mutta mitään suurta huoli-möykkyä ei vanhemmuuteen kuulu ellei tee siitä sellaista.”
Hyviä pointteja ja hyvä kannustuspuhe, mutta minua vähän etukäteen jo hirvittää, että miten pystyn olemaan huolehtimatta liikaa, kun olen muutenkin taipuvainen ns. ylihuolehtimiseen. Siis ihan sellaista, kun lapsi on jossain muualla kuin minun valvovan silmän alla, niin tulisiko minulle siitä paljon stressiä/ahdistusta, kun olen huolissaan, että hänelle tapahtuu jotain tms.
En ole edes kovinkaan murehtivaa sorttia, mutta kyllä sitä tulee usein murehdittua miten lapset pärjää ja kuinka paljon sitä pelkää, että heille sattuu jotain. En uskonut itsestäki löytyvän tällaista piirrettä.
Kiitos Mika miesselittämisestä. Kyllä minäkin hankkisin lapsia jos voisin olla isä, joka saa aplodit siitä jos vie lapset joskus leikkipuistoon. Äidin perinteinen rooli kuulostaa kamalalta, ensin joutuu kärsimään vaivoista 9 kk ja sitten synnytyksen aiheuttamista mahdollisesti vakavista vaivoista ties kuinka pitkään. Siinä sitten kipuineen kaikkineen pitäisi kantaa vauvaa tissillä 24/7 jotain puoli vuotta. Jos joku hotaisi tämän osuuden, voisin lisääntyäkin. Senkin jälkeen voisin vedota siihen että se synnyttäjä tietää luonnostaan hoivaviettinsä ansiosta paremmin koska on lasten kavereiden synttärit ja missä on kurahousut ja oikeastaan kaiken lapsiin liittyvän. Kyllä minä voisin tehdä jos minua käsketään, kunhan joku hoitaisi sen jatkuvan suunnittelun ja ajattelun joka usein synnyttäjälle lankeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunnista itselläni traumoja jotka vaikuttaisivat asiaan. Uskon yleisestikin että tuo päätelmäsi on väärässä. En lapsenakaan leikkinyt vauvanukeilla vaikka niitä mulle oli ostettu vaan koin ne vastenmielisinä, muistan edelleen sen tunteen vauvanukesta, se oli jotnrkin kammottava. Muilla leluilla kyllä leikin.
Aikuisenakaan lapset eivät ole tuntuneet miltään muulta kuin todella vieraalta asialta joka ei kuulu mun elämääni. Tunnen hoivaviettiä jossain määrin miestäni kohtaan mutta tunnistan myös huojennuksen siitä että hän on aikuinen ihminen joka osaa hoitaa asiansa eikä joku avuton olento josta olen todella vastuussa.
Ei vaan ole niitä ominaisuuksia tai mitään vetoa asiaan niin parempihan se on olla lapsia hankkimatta.
Eihän se vauva- ja pikkulapsiarki mitään olekaan. Todelliset ongelmat ja unettomuudet alkaa toisilla kymmenillä. Muistakaa että lapsen saa potkaista pihalle aikaisintaan 18-vuotiaana. Sitä ennen se voi olla vuosikausia kuriton syrjäytynyt päihdekriminaali tai mitä tahansa maan ja taivaan välillä ja sinä olet vastuussa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen väsyneen ja masentuneen yksinhuoltajan vanhin lapsi.
Äitiys ei silmissäni ole koskaan ollut mikään ihana asia, vaan yksin niukoilla rahoilla puurtamista. Miten voisin saada luoton siihen, että en koe samanlaista todella vähillä rahoilla yksin pärjäämistä kuin äitini koki?
Ei minua vauvat pelota, vaan se kurja äitiys, jossa koko ajan odotellaan jotain mystistä sitten kun asiaa.
Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta ja ihan rehellisesti snaottuna, olen ollut kauhuissani jos joku läheinen ystäväni hommaa vauvan, koska peilaan kaiken itseeni, niin tietenkin säälin häntä. En toki sano sitä ääneen, vaan onnittelen, mutta sisimmässäni olen ihan kauhuissani että ai kamala nytkö sinäkin väsyt ja masennut taakan alle.
N33
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Mika miesselittämisestä. Kyllä minäkin hankkisin lapsia jos voisin olla isä, joka saa aplodit siitä jos vie lapset joskus leikkipuistoon. Äidin perinteinen rooli kuulostaa kamalalta, ensin joutuu kärsimään vaivoista 9 kk ja sitten synnytyksen aiheuttamista mahdollisesti vakavista vaivoista ties kuinka pitkään. Siinä sitten kipuineen kaikkineen pitäisi kantaa vauvaa tissillä 24/7 jotain puoli vuotta. Jos joku hotaisi tämän osuuden, voisin lisääntyäkin. Senkin jälkeen voisin vedota siihen että se synnyttäjä tietää luonnostaan hoivaviettinsä ansiosta paremmin koska on lasten kavereiden synttärit ja missä on kurahousut ja oikeastaan kaiken lapsiin liittyvän. Kyllä minä voisin tehdä jos minua käsketään, kunhan joku hoitaisi sen jatkuvan suunnittelun ja ajattelun joka usein synnyttäjälle lankeaa.
Aamen. Hankkisin vaikka kolme lasta heti jos saisin olla se "isä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva nukkuu ehkä ensimmäisen vuorokauden sen 20h. On järkevää tajuta, että vauva voi myös nukkua 15-20 min pätkissä. Se nukkuu sylissä, kun heijataan, liikkuvissa rattaissa, liikkuvassa autossa. Voiko vanhempi silloin nukkua? Ei voi.
Mutta toki joo, ennemmin tai myöhemmin tietyt asiat helpottuu. Sanonta pieni lapsi pienet murheet, iso lapsi isommat murheet on totta.
Kiitos kirjoituksestasi Ap. Itsellä on traumataustaa joten olen pitkään epäröinyt lastenhankintaa. Jos omat kokemukset lapsuudesta ovat ahdistavat niin silloin se on se ainoa "totuus" minkä on lapsiperheestä omakohtaisesti kokenut. Onneksi olen jutellut ystävien kanssa joilla lapsia, jonka kautta olen saanut realistisempaa ja jopa positiivisempaa kuvaa tilanteesta.
Ei ole realistista kuvitella että lapsiarki olisi yhtä auvoista kuin Pampers-mainoksissa - joissa se tuhiseva vauva välillä herää innosta puhkuen kikattelemaan vanhemmilleen ja tekee siististi tarpeensa vaippaan. Ei ole myöskään realistista nähdä pelkästään sitä varjopuolta, jossa vauva rääkyy kaiken aikaa, parisuhde menee päin puuta ja ongelmia tulee joka suunnasta.
Suuri osa meistä vauvanteko-iässä olevista on lama-ajan tuotoksia - joko niin että on itse kokenut sen ahdistavan köyhyyden ja stressin perheessä; tai sitten on syntynyt sen aikana huonoihin perheolosuhteisiin. On siis aika ymmärrettävää että monen kokemukset ja näkemykset lapsuudesta ovat aika synkkiä.
”Toki sitä joutuu miettimään asioita myös tämän kolmannen perheenjäsenen kannalta, mutta mitään suurta huoli-möykkyä ei vanhemmuuteen kuulu ellei tee siitä sellaista.”
Hyviä pointteja ja hyvä kannustuspuhe, mutta minua vähän etukäteen jo hirvittää, että miten pystyn olemaan huolehtimatta liikaa, kun olen muutenkin taipuvainen ns. ylihuolehtimiseen. Siis ihan sellaista, kun lapsi on jossain muualla kuin minun valvovan silmän alla, niin tulisiko minulle siitä paljon stressiä/ahdistusta, kun olen huolissaan, että hänelle tapahtuu jotain tms.