Joo, olen varmaan niuho, mutta..
mä en vaan jaksa enää. Mies on taas "mökkivlk" viettämässä, ei tietysti pitäisi olettaa, että kolmen lapsen isä, tulee kotiin tuollaiselta reissulta ajoissa ja selvinpäin, mutta niin minä kuitenkin joka kerta erehdyn tekemään.
Tuntuu niin pahalle..Ensin koko viikonloppu yksin, ja sitten tietää, että toinen tulee joskus yöllä järkyttävässä humalassa kotiin.
Sitten suuttuu, jos minua ärsyttää. Pitäisi vaan osata erota, alkoholistin kanssa elämä on liian raskasta. Viina on taas tänään tärkeämpää kuin vaimo ja lapset.
Näyttäisi edes joskus, että tuollaiselta reissulta voi tulla selvinpäin ajoissa kotiin, niin ei tarvitsisi olla vittuuntunut, mutta ei. Minua vaan syytetään, kun en iloisena ota känniläistä vastaan kun yöllä suvaitsee saapua :(
***TTU!
Kommentit (8)
Eli älä ala huutmaan kun tulee kännissä kotiin, vaan anna asian olla. Sitten ensi viikolla joku päivä laita lapset hoitoon vaikka mummolaan, ja istukaa miehen kanssa kettiön pöydän ääreen juttelemaan.
Kerro tunteistasi, jos uskot ettei mies halua/jaksa kuunnella, niin kijoita kirje. Lähtekää vaikka sinä&lapset johonkin yöksi tmv. ja anna miehen tulla tyhjään kotiin, missä kirje näkyvissä. Lukee sen ja saa miettiä asioita.
Kannattaa myös miettiä pariterapiaan menemistä, on helpompi jutella kun on "erotuomari" välissä.
On niin monta syytä miksi ihminen käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Miehesi voi olla vaan niin tyhmä ettei ymmärrä asiaa sinun näkökulmastasi. tai saattaa olla niin että sinä todella olet liian niuho --> mies ei koskaan pääse mihinkän, on tossun ala jne. Kannattaa selvittää asia, ja puhua, puhua, puhua! Jos se on vaikeaa, avaa peli kirjoittamalla kirje. Ja tosiaan, pariterapiaan voi mennä, ehkä jo pari käyntiä riittää :)
Ja pitäisi olla vastuullinen niin, mutta eihän alkoholistille ole tärkeää kuin viina.
Tämä paska on sen verran paatunut, ettei sille tule krapulaa, tai ainakin osaa peittää sen mainiosti, eli toki on töihin meno, mutta eipä se estä. Ja kun työpaikka on sellainen jossa työkaverit on villiä sinkkuelämää viettäviä, niin kukaan ei välitä, jos joku on vähän kankkusessa, tuttua hommaa.
Joo, pitänee alkaa kokata illallista, ja odottaa aamuyölle pitäen ruoka lämpinä. Helvetti jos voisin lähteä täältä, niin lähtisin.
ap
että kannattaa myös siitä keskustella keiden kanssa mies on mökillä. Jos siellä on muita perheenisiä, niin eikö heitä kaivata kotiin? tai jos siellä on huolettomia sinkkumiehiä, niin miehesi pitää saada ymmärtämään ettei isä voi elää samalla tavalla kun poikamies.
En kyllä mielestäni ole niuho. Mies on usein vkl ryyppäämässä, voi käydä aina kun haluaa kavereiden/työporukan jne kanssa iltoja viettämässä jne. Minä hoidan aina kodin ja lapset. Miehellä on harrastuksia monena iltana viikossa, minä olen kotona ja hoidan lapset.
Ja mitä hyötyä on enää puhua, mies kyllä tasan tarkkaan tietää miten yksinäinen olen muutenkin, tietää varmasti miten pahalle minusta tuntuu kun on ryyppäämässä. Mutta eihän alkoholisti pysty ajattelemaan toista, vain viina on tärkeää.
Ei tässä enää pariterapiat taida auttaa, jos ei toinen myönnä ongelmaansa niin en voi sille yhtään mitään.
Pitänee päästää menemään, juokoon itsensä hengiltä, sitähän se varmasti kuitenkin eniten haluaa.
ap
Tuohan kuulostaa siltä, että eivät lapsetkaan paljoa isäänsä näe, joten eihän se ero olisi heillekään varmaan mikään mullistava juttu...
vaikka ei alkoholisti sitä itse ymmärtäisikään, niin ympäristön on ymmärrettävä, että juominen on alkoholistin elämän tarkoitus ja päämäärä. Juominen ei lopu, ellei elämään tule muuta, isompaa päämäärää - siksi rakastuminen tai uskoontulo on raitistanut monet.
Loputon ymmärtäminen, samoin kuin loputon nalkutus, joka ei johda tekoihin, vain vahvistaa alkoholistin juomista.
Alkoholistia ei kiinnosta ilo ja onni, jonka perheestä saa, tai työn tuottamat haasteet ja tyydytys, vaan juominen. Läheisten on sitten mietittävä tykönänsä miten näiden asioiden kanssa elää ja toimittava sen mukaan.
AP, sinun kannattaisi lukea Claes Andersonin näytelmä Perhe (vai onko se Pyhä perhe), on painettu ja löytyy kirjastoista. Al-Anonista saat myös apua ja näkökulmia tilanteeseesi.
Mutta sinä olet selvästi jo päättänyt, että mies ei voi muuttua.
Minua hävettää sanoa tämä, mutta... Itse olet osasi valinnut... Lapsia on tehty (ehkä liian nopeasti, ennen kuin kunnolla tunsit miestä?) ja nyt sinnittelet suhteessa, jossa selvästikään ei ole enää kunnioitusta kummallakaan osapuolella toisiaan kohtaan.
Jos sinun ei ole hyvä, eikä ehkä lapsillakaan, niin jonkin on muututtava. Joko ryyppäämisen on loputtava tai sitten sinä lähdet suhteesta.
Et ole niuho!
Alkoholistin kanssa elämä on perseestä, eikä asia miksikään muutu, ellei alkoholisti muuta sitä itse!
Kyllä jo sunnuntaina pitäisi vastuullisen aikuisen, ja vanhemman osata tulla selvinpäin kotiin, eikö hänellä ole töitä huomenna, ja eikö hän ole juuri ottanut irti perhe-elämästä pari vuorokautta.
Ai et ole iloisena ovella suukottelemassa ilman pikkuhousuja ja yöpalaakin jo valmiiksi kattaneena??! outo olet:-D