Mistä apua lapsen käytöshäiriöihin?

eikä ammuskelua tai muita väkivaltapelejä, käy kylässäkin vain niissä perheissä missä on sama sääntö. Vähän vaikuttaakin ettei oikein ymmärrä tappamista sinänsä,sanoo usein vain tahallaan sen minkä huomaa järkyttävän äitiä eniten. Ruokailua pitää aina tarkkailla koska jos verensokeri laskee niin selvästi kiukkuaa tosi paljon.



Koska ongelma ei ole tullut yhtäkkiä niin en katso sitä pelkästään ikään kuuluvaksi, toki uhma ja kiukunpuuskat on tavallisia tämänikäisellä, mutta kun aina on ollut hiukan mielessä että onko kaikki ihan hyvin; empatiakyky on aika heikko,myötätuntoa ei ainakaan näytä ulospäin. Kaikenlainen tunneilmaisu on vähäistä.



Myös masennusta on mietitty (sanoo joskus että "on aina halunnut kuolla", ei mitenkään kiukun vallassa huuda vaan toteaapahan vain), Kaikenlaista olen miettinyt mistä voisi johtua,mustasukkaisuuttakin viime aikoina koska on paljon ystävällisempi jos pääsen viettämään paljon aikaa kahdenkesken. Koska pelkkä kotona kahdestaan vietetty aika ei kuitenkaan auta vaan pitää lähteä johonkin muualle niin jatkuvastihan se on mahdotonta.



Itsehillintähän tässä tuntuu olevan oikestaan ongelmana, sanoo ja tekee mitä haluaa kun kiehahtaa yli. Koska asia on mietityttänyt niin kauan eikä omat konstit tunnu enää auttavan niin mielestäni on parempi ainakin kokeilla ulkopuolista mielipidettä ja apua, ehkäpä sitten otan yhteyttä sinne koulupsykologille vaikka ongelma ei ilmenekään koulussa. Jos osaa ohjata jonnekin eteenpäin. En usko jatkuvan negatiivisen palautteen olevan hyväksi lapsen itsetunnolle. Ja haluaisin varmistaa ettei taustalla ole mitään muita ongelmia. Alan itse väsymään ja parisuhdekin kärsii turhautumisestani, samoin pienemmät lapset kun oppivat tuollaista toisen satuttamista.



Kiitoksia kaikille, tuosta tulistuvan lapsen kasvatuksesta kertovasta kirjasta voisikin olla apua. Aspergeriin en oikein usko kun muita oireita ei ole, mutta tuskin siitä haitaakaan on jos ammattihenkilö karsii pois noita vaihtoehtoja.



t.ap

tarpeeksi tuon ikäiselle. Kun sielu on väsynyt, rasita ruumista -> lapsi pihalle riehumaan.

Jos ei ole myötätuntoa tai empatiaa osoittava lapsi ja on rauhallisempi kahden kesken niin ne kyllä ovat oireita aspergerista,joka voi esintyä lievänä vielä tuossa iässä.En tarkoita tätä pahalla, mutta kysyisin ainakin jostain voiko lapsesi oireilu kuulua johonkin autismin kirjoon ja mieti kriittisesti lapsesi käytöstä.As-lapset ovat monesti masentuneita,tunne-elämältään heikkoja ja ovat rauhallisempia pienessä ryhmässä,aivan kaikkia oireyhtymän oireita ei edes diagnoosiin tarvitse olla. Sinuna hakisin ulkopuolista apua ja toivon että kaikki selviää koko perheen rauhan ja hyvinvoinnin takia!

koulupsykologilla ja perheneuvolassa. Kaikki ovat sitä mieltä, että kyse on luonteesta, kypsymättömyydestä ja olosuhteistakin. Itse mietin välillä kovastikin aspergeria, mutta olen päätynyt siihen että meidän poika on korkeintaan rajatapaus. Toki häneltä puuttuu empatiakykyä, hän ei pärjää isossa joukossa, hänellä on taipumus puhua omiaan sen sijaan että keskustelisi vastavuoroisesti ja hän saa usein raivareita ahdistuessaan. Toisaalta hän on suurimman osan ajasta iloinen ja ulospäinsuuntautunut, kestää hyvin keskeytyksiä eikä jumiudu mihinkään.



Autismihan on tila, jonka toisessa päässä on vakavasti sairaat ja toisessa päässä ihmiset, jotka eivät ihan sovi siihen tavisten lokeroon. Näiden lievien tapausten hoito on joka tapauksessa sopeuttamista ja tilanteiden harjoittelua, joten minulle on ihan sama, täyttääkö lapseni kriteerit vai ei. Niin kauan kuin hän pärjää tavallisten ihmisten tavallisessa maailmassa ilman avustajaa ja on tyytyväinen elämäänsä, en aio hakea diagnoosia.



Meillä muuten pojan raivarit lissäntyivät selvästi, kun kävimme miehen kanssa läpi parisuhdekriisiä. Luulen että kun hän ei osannut käsitellä omaa huoltaan äidin ja isän riidoista, se purkaantui sitten raivokohtauksina. Nyt kun meillä menee paremmin ja kotona on hyvä ilmapiiri, poikakin jaksaa käsitellä kiukun tunteitaan paremmin. Myös se auttoi varmaan kun puhuimme pojalle asista ja kerroimme, että joskus aikuisetkin riitelee, mutta että me isän kanssa aina sovitaan ja tykätään toisistamme. Jos teillä tilanne on pahentunut viime aikoina, kannattaa miettiä, voisiko lasta painaa jokin asia, josta hän ei puhuttua.

joka ei nyt ole ihan noin vaikea kuin ap:n lapsi, mutta samantyyppinen. Hän on vain yhden kerran käynyt minuun käsiksi huutaen tappamisesta ja itsensä tappamisesta. Muuten hänen raivoamisensa ovat suht hallussa, mutta tulistuva hän kyllä on.



Olen usein epäillyt aspergeria. Tiedän, ettei hän tulisi diagnoosia koskaan saamaan, mutta jotain samaa hänessä on.



Suosittelen lukemaan kirjan Tulistuva lapsi. Meillä on aina toimittu kirjan ohjeiden mukaisesti - ehkä juuri siksi meillä ei raivokohtauksia ole.



Minä olen jopa löytänyt syyn satunnaiseen häiriökäyttäytymiseen: Kun häiriökäyttäytymistä alkaa esiintymään tiheämmin, niin kyse on lapsen stressistä. Siihen auttaa lomalle lähtö: hautaudumme mökille keskelle metsää useammaksi päiväksi. Kauas kavereista, peleistä, koulusta, arjesta... arjesta pitää saada niin rauhallista ja hiljaista kuin mahdollista.

Osaa auttaa eteenpäin, todennäköisesti perheneuvolaan jossa tilannette voidaan arvioida ja tutkia enemmän. En tiedä tarvitseeko lähetteen.



En voi sanoa, että itsellä kovin hyviä kokemuksia perheneuvolasta, mutta kannattaa silti yrittää. Ehkä muualla toimii paremmin.

Hei, eli käypäs tuolla mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla www.mll.fi. Siellä on tosi hyviä vinkkejä eri ikäisten lasten ikäkausiin.



Tiedän mistä puhut, itsekin ajattelen monesti vanhimman kohdalla, että onko tämä enää normaalin rajoissa, mutta usko pois, aika tuo helpotusta. Se kuuluu tuohon ikään tuo uhma, kun ollaan isoja ja ollaan pieniä (ja aivojen koossakin tapahtuu muutoksia) ja uhma JOKA IÄSSÄ palvelee itsenäistymistä. Kerta toisensa jälkeen vain jatkat "kasvatusta", eiköhön sitä sisäistämistä ala jossain vaiheessa tapahtua.



Tietysti opastan tuohon tunteiden käsittelyyn ja tunnistamiseen, mikä harmittaa ja miksi. Miltä tuntuu jos aina voittais, oppisiko siitä mitään. Entä eihän taustalla ole muuta pahaa oloa, kiusaamista, isoja muutoksia elämästä tms. mikä saa raivon partaalle. Mietihän itseäsi, kyllähän sitä itsekin väsyneenä menee käämit, joten miksei lapsella jolle tunnemyrsky on aika kokemus! Puheyhteys lapseen kannattaa yrittää pitää ja koettaa "itse pysyä aikuisena" ja näyttää omalla esimerkillä malli, että näin sitä selviää. Itse olen sanonut, että "äiti näkee että on tosi paha olo, mutta siihen ei kuole. Pettymykset kuuluu elämään eikä maailma kaadu niihin."



Tsemppiä! :)

lapsesi olla HYVIN mustasukkainen sisaruksilleen,varsinkin jos ovat nuorempia ja hän tuntee jäävänsä ulkopuolelle koska tietenkin nuorempia hoidetaan enemmän? Ihmettelen eniten mistä EKALUOKKALAINEN on oppinut sanomaan että hankkii aseen ja ampuu? Tai hakkaa verille oman äitinsä? Ymmärrän kyllä 7vuotiaan kohtaukset ja uhmat mutta eikö tuo ole jo melko raakaa tekstiä tuon ikäisen suusta? Onko lapsesellasi minkään näköistä empatia kykyä- jos ei niin se on merkki jostain isommasta ongelmasta ja vaatii psykiatrin apua. En nyt yritä maalata piruja seinille enkä tarkoita tätä pahalla mutta mieti lapsesi käytöstä ja vertaa oireilua esim aspergerin oireyhtymään. AS-lapset kokiessaan häviämisen tai epäonnistumisen tunteen voivat käyttää herkästi nyrkkejään- oireyhtymään kuuluu paljon asioita jotka eivät välttämättä kaikki 7vuotiaalla vielä ole esillä. Itse lähtisin miettimään ja etsimään vanhempana voisiko noin paha uhkailu,väkivalta ja erilainen käytös koulussa ja kotona johtua jostain isommasta ongelmasta entä uhmasta.

Siinä ajatellaan, että lapsen ongelmat ovat vain puuttuvia taitoja, joita tulee harjoitella, jotta ne oppisi. Eli itsehillintä on kai tässä se taito, jota tulee opiskella. Googlaa, niin löydät lisää tietoa.

Yksi kirjoittaja sanoi, että aika tuo helpotusta. Näin voi käydä. Tai sitten voi käydä niinkin, että ajan yötä tilanne pahenee ja ehtii kenties tapahtua asioita, jotka kaduttavat kaikkia.

Meillä lapsen käytöstä (oli hankala ennen kaikkea koulussa) katsottiin vähän liiankin pitkään, ennekuin oltiin tilanteessa, jossa oli pakko toimia ja nopeasti. Nyt jälkikäteen harmittaa, etten vaatinut asoiden nopeuttamista.

ja yhdelle ihmettelijälle; lapset oppivat kaikenlaista "sanastoa" ihan vaikka koulun pihalla tai harrastuksissa.

Jos asutte pääkaupunkiseudun lähettyvillä, on neuropsykologi Mia Nykopp erinomainen asiantuntija tulistuvien lasten suhteen. Hän ottaa vastaan Espoon Tapiolan Pikkujätti-lääkäriasemalla.



Seuraava kirja kannattaa lainata vaikka kirjastosta, paljon ajatuksenarvoisia vinkkejä juuri siihen, ettei tulistuvaa lasta kannata ehkä aina kasvattaa aivan perinteisin menetelmin, vaan ennakoida tilanteita:



Ross W. Greene

Tulistuva lapsi





Kirja lapsista, jotka saavat herkästi raivokohtauksia ja ovat uhmakkaita niin verbaalisesti kuin fyysisestikin. Heidän elämänsä on erityisen vaativaa paitsi heille itselleen myös kaikille, jotka ovat vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Tässä kirjassa heitä kutsutaan tulistuviksi lapsiksi.

Teoksessa kerrotaan, miten voimme lähestyä tulistuvia lapsia niin, että vähennämme epäsuotuisia vuorovaikutustilanteita päivähoidossa, koulussa ja kotona.

olla liikaa tietokonepelejä tai vastaavaa. Tuli vaan mieleen tuosta aseesta, ampumisesta ,tappamista yms. Jos ei kotona pelaa niin olisiko jonkun kaverin luona päässyt lapsilta kiellettyihin peleihin.



Mitenkä ravinto liikaa lisäaineita tai sokeria?



Entäs uni, eikös meillä aikuisillakin käämit kärähdä helpommin kun on väsynyt.