Mistä voi johtua ettei vauva kannattele niskaansa?!?
Poika ei 3kk-neuvolassa kannatellut ollenkaan niskaansa, ja th sanoi että seurataan asiaa ja että varmaan 4 kk ikäisenä jo kannattelee.
Nyt poika on muutamaa päivää vajaa 4kk eikä vieläkään kannata niskaansa. Tarkoitan siis että kun vauva makaa selällään ja sitä nostaa käsistä, pää ei yhtään seuraa mukana vaikka pitäisi.
Mistä se voi johtua? Poika on muuten todella hyvinvoiva, kasvaa +2 käyrän tuntumassa tasaisesti, osaa kääntyä mahalleen, alkanut jo tarttua esineisiin jne.
Kommentit (15)
Lapset voi vaan olla erilaisia. Meillä oli ihan järkky päänkannattelija tää kuopus - kannatteli sylissä jo laitoksella (pikkuisen säikähdin, kun pää tuli sormiin, kun pidin olkapäällä ja sormet oli esikoisen jäljeltä onneksi jossain hermoratamuistissa pään takana varmistamassa). Esikoinen oli taas tosi huono kannattelemaan päätä. Pidin paljon lattialla mahallaan (ja oppikin ryömimään minusta nuorena), mutta silti tuossa käsistä vetotestissä pää ei seurannut. Nyt kun jälkikäteen mietin, niin syy on ollut varmaan vaan iso pää harvassa korvia. Oli jo syntyissään 38 cm pää, joten kannattele nyt sellaista moukaria kovin nopeasti.
Meillä kans poikaa oltiin laittamassa 4 kk iässä fysioterapeutille (oli parin kuukauden iässä jo käytetty, kun veti itseään vähän jäykäksi)kun pää ei noussut käsistä vedettäessä. En viitsinyt lähteä käyttämään, kun kotona pää kuitenkin nousi useimmiten (neuvolassa huusi täyttä kurkkua) ja kannattelu oli muutenkin hyvä. Normaali liki kaksivuotias nyt.
Todennäköissti ap:n lapsella ei ole mikään vialla, mutta eihän esim. se fysioterapeutilla käyttö ole iso homma jos se oman mielen rauhoittaa.
vakavasta on kyse, jos muuten kehittyy normaalisti. Harjoitelkaa ahkerasti; nosta niin, että vauvalla on varmasti aikaa valmistautua.
jos makaa mahallaan tai pitääkö ylhäällä?
meille ainakin 3kk-neuvolassa sanottiin, että pitää harjoitella päivittäin lyhyitä aikoja niskaa. eli vauva laitetaan napakalle alustalle vatsalleen ja vauva saa harjoitella pään kannattamista. tottahan se on, että aluksi ajat ovat lyhyitä ja vauvan niskan harjoittelu on "nokkimista"
vatsalla ollessaan, ja viihtyykin vatsallaan tosi hyvin. Ei ole enää pitkään aikaan sellaista "nokkimista" se pään kannattelu.
Jostain syystä vaan käsistä nostaessa ei kannattele päätä ollenkaan. Ollaan kyllä "treenattu" neuvolan ohjeiden mukaan melkein päivittäin. Ja pidetty tosiaan paljon vatsallaan.
Luin että jos 4kk neuvolassa ei kannattele päätä käsistä nostaessa, pitää lähettää jatkotutkimuksiin! :(
saattaa olla kyse jostain lihasheikkoudesta tai jopa kehitysvammasta.
Mutta älä alka pelkäämään mitään, jos vauva kerran vatsamakuulla pitää päätään ylhäällä.
Meidän pojalla oli sama homma ja varmaan vasta reilu 4kk iässä alkoi kunnolla pitää päätä ylhäällä käsistä nostettaessa. Ei ole mitään vikaa nyt jo 1,5v poitsussa :)
Nyt aloin pelkäämään jotain kehitysvammaa. Raskausaikana pojalla epäiltiin jotain kehityshäiriötä mm. kasvun hidastumisen takia, mutta mitään siihen viittaavaa ei ole havaittu syntymän jälkeen.
ap
Siis tuossa lanteilla kun kannat vauvaa pystyasennossa?
neurologille, joka laittaa sitten jumpparille. Meillä tyttö oli tuonikäisenä samanlainen, diagnoosina ensin tk-lääkäriltä hypotonia eli lihasheikkous yläselän/alaniskan lihaksissa.
Sitten vaan vähitellen alkoi nostaa päätään, käytiin tk:n jumpparilla harjoituksissa ja kotona lisää.
Sitten muutaman kk kuluttua taas neurologille lopputarkastukseen ja saatiin puhtaat paperit. Ainoa ongelma oli, että enää emme voi siirtää lapsen vakuutusta uuteen yhtiöön, koska katsotaan että lapsi on "sairas" kerran on ihan neurologilla käynyt!
Eli sairaalassa aivojen ultrakuvaus, vauva sylissä, sama juttu kuin odottajan ultra eli mömmöä iholle ja laita sitten tutkii ja näkyy ruudulta. Vauva huusi koko ajan, pelkäsi pimeää.Neurologilla vauva on sitten lattialla ja tekee eri liikkeitä ja neurologi katsoo.
Hypotonian kanssa ollaan tarkkoja sen takia, että se on sivuoireena tosi monessa neurologisessa sairaudessa. Mutta suurin osa hypotonisista lapsista paranee oireista muutamassa kuukaudessa tai parissa vuodessa. Meillä tytön ongelmat lopuivat jotain 6-8kk ikäisenä, nyt on jo 2,5v ja ihan terve.
sen voi havaita lihas velttoudella. Oma vauvani ei ollut napakka vauva, vaan sellainen raskas nostaa ja pukea.
Kääntyi kyllä 4kk vanhana, mutta ei ollut jäntevä ja muistan, että tavaroihin tarttuminen tuli vasta harjoittelun kautta ja käsien motoriikka tuli jäljessä.
Ei lapsesta mitenkään vammaa huomannut, mutta selkeän eron huomasin, kun sain kuopuksen ja huomasin kuinka napakka kuopus oli.
Esikoisella siis lievä kehitysvamma ja kyllä se on jo pienenä huomattavissa.
Nyt vain harjoittelette tätä kyseistä nostamista käsistä. Voihan olla, että jotkut tietyt lihakset eivät vain ole niin hyvät. Asento on kuitenkin pikkuisen eri kuin vatsalla maatessa.
Joku kerran sanoi, että he jumppasivat vauvan käsiä (käsilihaksia), jotta jaksaisi kannatella päätänsä paremmin. Näin oli ohjeistettu neuvolassa.
Myös vauvan koko saattaa vaikuttaa näihin asioihin. Meillä oli pieni ja siro vauva, ja neuvolassa sanoivat, että pienikokoiset vauvat ovat yleensä jäntevämpiä kuin isommat.
en oikein tajunnut mitä tarkoitit tuolla "lanteilla" -sanalla...
Mutta kannattelee siis sylissä ollessaan ihan hyvin, kääntää päätä hiukan jopa vertikaaliasentoon kun käännän vauvaa sivuille (vaikeaa selittää mutta ne jotka tietää tajuaa mitä tarkoitan tolla pään vertikaaliasenolla). Päätä ei tarvitse mitenkään kannatella, tosin en ole vielä uskaltanut pitää rintarepussa naama menosuuntaan kun ei ihan täysin tunnu päätään halitsevan.
ap
neurologilla tms. käynti voisi kyllä rauhoittaa mieltä.
Poika on kyllä tosi jäntevä, en oikein osaa kuvitella että hypotoniaa olisi. Tai en tiedä, ehkä sitä sitten on vaan ylävartalossa.
ap
ole oikein kunnolla suostunut neuvolassa käsistä nostettaessa kannattelemaan päätään... Syy on jokseenkin yksinkertainen. Neuvolassa sen hoitopöydän perällä on kauhee kasa kirkkaanvärisiä leluja ja typykkä kattelee niitä paljon mieluummin kuin keskittyy mihinkään pään kannatteluun :D
Tyttö siis kehittyy kyllä täysin normaalisti, kääntyy vatsalleen ja takaisin, kannattelee itseään käsien varassa, kääntelee päätään vatsallaan ollessaan eri suuntiin, pyörii jonkinverran napansa ympäri, ottaa lelut käsiinsä ja tarkastelee niitä nykyään jopa mahallaan. Eikä ole aikoihin tarvinnut päätä kannatella nostettaessa...