Koronavirusepidemian loppuratkaisu
Nyt kun hallitus esittää koronavirusepidemian loppuratkaisun, eli kaikkien tartuntoja kurissa pitäneiden
rajoituksien täydellisen poistamisen, niin
jäljellä on vain pinoamis ongelma.
Ongelman ratkaisemiseksi kannattaisi tutustua Saksan historiaan ja erityisesti toisen maailman sodan aikaan.
Koronan surmaamien ihmisten määrä kasvaa rajoituksia purettaessa,
mutta siihen ratkaisuna on ruumiiden taidokas ja riittävän
tiivis pinoaminen, ennen ruumiden polttamista ja hävittämistä.
Sairaat, heikkokuntoiset ja vanhat ihmiset harvennetaan väestöstä
nopeasti leviävän viruksen voimalla, jolloin talous eli voiton maksimointi
saadaan pelastettua ja yhteiskunnan menoja saadaan kohtuullistettua.
Kommentit (11)
Mitä ruumiita aiot pinota? Myydäänkö niitä jossain?
Ihmiset lukevat ulkomaiden lehtiä, eikä vain niitä muutamaa Suomessa ilmestyvää lehteä, jolloin he ymmärtävät miten vaarallinen koronavirus on.
Jo nyt kun delta jyrää, on ihan lähipiiristäni sairastunut (kaksi vaikeasti) kuukauden sisällä.
Aijemmin tiukkojen rajoitusten aikana, en ite tuntenut ketään jolla koronaa oli. Nyt siis 2vkssa tunnen neljä.
Suomessa lehdet harvoin kertovat koronaan kuolleista ihmisistä, jolloin monet jäävät siihen käsitykseen, ettei koronan vuoksi juurikaan kuolla. Muiden maiden lehdissä kerrotaan kokonaista perheistä, jotka ovat kuolleet koronaan, kouluista joiden henkilökunnasta puolet on kuollut koronaan, lapsista jotka täyttävät sairaaloiden teho-osastot. Kerrotaan kuinka auto-onnettomuuden vuoksi loukkaantuneet jonottavat tunteja ja päiviä, päästäkseen sairaalaan, joka on täynnä koronaan kuolevia.
Kaikki valtamediat ovat samojen tyyppien omistuksessa kuin kaikki k-vouhotukseenkin liittyvä (testaukset, pistokset). Siitä voi laskea 1+1.
Vierailija kirjoitti:
Olen oikeasti hämmentyt. Eikö oikeasti se tieto, että tässä ei todellakaan ole ollut flunssaa kummempaa, ole selvinnyt tämän puolentoista vuoden aikana?
Mitä lähteitä ihmiset käytätte tiedonhankinnanne?
Olen oikeasti hämmentynyt, että joillakin defenssit on noin voimakkaita. Kyllä me sinutkin hoidetaan, mutta toipumisesta en voi antaa takuita.
Kukaan ei välitä pienistä lapsista, joita ei ole edes rokotettu.
Toivottavasti ei se lopullinen ratkaisu entisen herran mukaan.
Minäpä en ota koronarokotetta, mitäs tuumaatte siitä?
Kaikki halukkaat riskiryhmäläiset on rokotettu, joten antaa levitä vaan. Heikot ja rokottamattomat sortukoot elämäntiellä. Sellaista se on, luonnon- ja omien valintojen summaama elämä.
Minä en ainakaan ole enää valmis omilla valinnoillani suojelemaan ketään ulkopuolista.
Olen oikeasti hämmentyt. Eikö oikeasti se tieto, että tässä ei todellakaan ole ollut flunssaa kummempaa, ole selvinnyt tämän puolentoista vuoden aikana?
Mitä lähteitä ihmiset käytätte tiedonhankinnanne?