Vauva on kolmeviikkoinen ja mä haluan töihin :(

Niin mekin teemme.

Mun mielestä ainakin. Mehän ollaan suurin osa hyvinkoulutettuja urakeskeisiä ihmisiä, joiden identiteetti ja ajankäyttö on rakennettu pitkälti ensin opiskelun ja sittemmin työnteon maailmaan. Itse olisin molempien lasteni kohdalla ollut valmis tekemään töitä koko äitiysloman ajan. Onneksi sain sentään vastata työmeileihin ja käydä välillä pitämässä pari luentoa.



Suoraan sanoen, olin tulla hulluksi. Sen verran onneksi tunsin itseäni, että vuoden iässä ovat lapset menneet perhepäivähoitoon. Molemmilla kerroilla isä on luvannut jakaa vastuun, mutta molemmilla kerroilla se on rajoittunut sen naurettavan parin viikon isyysloman sekä isäkuukauden pitoon.



Mun mielestä ei keskustella tarpeeksi siitä, että voisi yhdistää työnteon ja äitiysloman (mikäli lapsi tai äiti ei ole sairas tms.)



Sympatiat sinne, koita kestää!

Kyllä se helpottaa, ihan oikeasti, jossakin vaiheessa. Sitä en osaa ennustaa, tuletko kotona viihtymään, mutta todennäköisesti tyydyt olemaan kotona ainakin äitiyslomasi ajan. Kolmea vuotta sinun ei tarvitse kotona istua, jos et halua, ja olet silti ihan yhtä hyvä äiti kuin muutkin.

Toisaalta vauva-aika voi olla sulle aika shokki ja suuri muutos, ja mielesi voi muuttua kun vauva kasvaa. Mutta eihän sinun tarvitse olla kolmea vuotta kotona. Tärkeintä on, että teette niin kuin teidän perheelle on parasta, niin voitte parhaiten. Tsemppiä!

Mielestäni kotona olo on hirveän tylsää. Tuntuu, että synnyttänyt nainen eristetään kaikesta normaalista puuhasta. Kotonaolo tuntuu jotenkin rangaistukselta, vaikka vauva on ihana. Miksi minusta on tullut epä-kansalainen kun olen saanut vauvan? En voi tehdä juuri mitään sellaista, jota olen aikaisemmin tehnyt, työt ja harrastukset pitää lopettaa jne...



Olen ihan varma, että 95% mihistä ei suostuisi olemaan tällainen yhteiskunnan hylkiö, mikä äitiyslomalla oleva nainen on.

Kotona ei ollenkaan tylsää, vaan kivaa! Nyt ei sitten tarvitse alkaa haukkua, että olen joku työtön surkimus. Olen ollut ihan vaativassa työssä ja kokenut oman kriisini siirtyessäni työelämästä äitiysvapaille. Aluksi minulla oli sellainen tunne, että olen olemassa vain työni kautta. Muutaman kuukauden sopeutumisvaiheen jälkeen oli vapauttavaa huomata, että olen ihminen ilman työminääni. Olen viettänyt kotivuoteni kaikenlaisissa perhekerhoissa, lasten kanssa harrastaen, kavereita tapaillen, puutarhaa hoitaen yms. ja se on ollut ihan kivaa!

olin aika tyytyväinen ihan vaan tuijottaessani vauvani mutruhuulia ja pehmeitä poskia.. ja yhtä tyytyväinen vielä puolenkin vuoden päästä kun sain aamulla herätä pieni tuoksuva vauva vierelläni ja tehdä päivällä IIHAN mitä halusin... vuoden jälkeen oli jo vähän kaipuu sosiaalisempaan elämään mutta onneksi sitten osasin ruveta harrastamaan ja pienesti opiskelemaan ohessa ja pärjäsin ihan hienosti 2,5v.



hei mietihän nyt, mikä sulle on tärkeetä? koita nyt edes tutustua siihen lapseen, kun sen kerran teit.



ja miettikää nyt muutkin, älkää tehkö lapsia jos ette halua olla kotona lapsen kanssa! koti ja vanhemmat on lapselle tärkeitä ja jos vanhemmat haluaa vaan olla töissä niin jättäkää se vanhemmuus meille muille sitten..

Jos tuntuu että työ on tärkeää, niin käy siellä moikkaamassa, keksi omia juttuja mitä voisi muuta tehdä. Siis mullakin oli sama kriisi esikoisen kohdalla. Nyt lapsia on kolme ja kiirettä riittää ilman "oikeita töitäkin".. Tosin olen onnellisessa tilanteessa siinä mielessä että esim. anoppini ja äitini ovat sitä mieltä että parasta työtä on hoitaa lapsia itse ja että se on kovinta mahdollista työtä.

En haikaile töihin nyt ollenkaan. Nauti nyt ajasta vauvan kanssa.. Kohtahan pääsee rannalle tai nurtsille ottaa aurinkoa, shoppailee, pitkille vaunulenkeille (talvella ei voi kun pitää löytää ne imetyspaikat ettei tisut jäädy..), kirjastoon, kahville.. jne jne.. nauti!! :) ja vauvauintiin, muskariin .. etsi muuta äitiseuraa niin kyllä se siitä!

Voi olla, että alat nauttia vauva-ajasta enemmän kun lapsi kasvaa.

Ihan vastasyntyneen hoito on kuitenkin aika kaavanomaista eikä vauva seurustele vastavuoroisesti vielä tuossa iässä.



Itselläni puolen vuoden ikäinen ihan vauveli, joka tuntuu päivä päivältä ihanammalta. Ihanat hampaattomat hymyt (joita tulee koko_ajan), ääneen nauraminen, jokeltelu ja seurustelu, lattialla pyöriminen ja kääntyily, uusien taitojen oppiminen jne.

Miten ihmeessä voin koskaan enää mennä töihin, joudun olemaan lapsesta erossa koko työpäivän ajan?

Miten kuvittelit imettäväsi jos et ole kotona?

-ai niin et varmaan imetäkkään, kun ei tisseistäsi tule maitoa...



Tässä taas nähdään ettei kaikkien tuli saada lapsia, sen vuoksi varmaan sait monta vuotta odottaakkin. Et ole mieleltäsi kypsä, toivottavasti miehesi saa puhuttua sinulle järkeä.



Siis en viitsi edes tämän enempää puhua asiasta, toivon että tämä olisi provo..

teitä töihin hinkujoita. Minusta kotiäitinä vietetty aika oli elämäni ihaninta. Ok, minulla oli mummo vieressä, joka tuli apuun aina tarvittaessa ja osallistuva mies. Sain mennä ja tulla yllin kyllin. Matkustelin vauvan kanssa niin koti-kuin ulkomaillakin ja iltaisin kävin hyvällä omalla tunnolla omissa menoissani, kun olin jo päivän ollut kotona. Seinät eivät koskaan kaatuneet päälle. Tutustuin uusiin ihmisiin, joilla oli sama elämäntilanne. Ei meistä mitään sydänystäviä tullut, mutta aikuista seuraa löytyi joka päivälle, jos sellaiselle oli tarvetta.



Nyt kannattaa vilkaista peiliin ja sitten pistää kotielämä uusiksi. Se voi olla ihanampaa kuin uskottekaan.

Olen ollut nyt yhtäjaksoisesti kotona yli 2v. Meillä on 3 lasta. Tuntuu, että vähitellen olen ajautunut jonnekin yhteiskunnan ulkopuolelle, olen vain kotiäiti, enpä juuri sossupummia kummempi. Ihan kuin ihmiset olettaisivat naisen aivojen kutistuvan, kun tämä jää kotiin töistä. Kotona olo on kyllä tylsää ja välillä on olo, että muu maailma jatkaa elämäänsä jossain ulkopuolella ja itse olen vain kotona ja pyöritän samoja pikku rutiineja päivästä toiseen. Suoraan sanoen ajoittain on olo, että olen jossain vaiheessa lopettanut elämisen. Olen hukannut persoonani ja minusta on tullut toisten tarpeita palveleva kone.

Onneksi pääsen töihin puolen vuoden päästä!

Mielestäni kotona olo on hirveän tylsää. Tuntuu, että synnyttänyt nainen eristetään kaikesta normaalista puuhasta. Kotonaolo tuntuu jotenkin rangaistukselta, vaikka vauva on ihana. Miksi minusta on tullut epä-kansalainen kun olen saanut vauvan? En voi tehdä juuri mitään sellaista, jota olen aikaisemmin tehnyt, työt ja harrastukset pitää lopettaa jne...

Olen ihan varma, että 95% mihistä ei suostuisi olemaan tällainen yhteiskunnan hylkiö, mikä äitiyslomalla oleva nainen on.

tämähän on vain pieni välivaihe elämässäsi, tämä lapsen kanssa kotona olo. Jos sulla on ihana työpaikka odottamassa niin mikäs sen parempaa, aikanaan palaat sinne eikä sulla ole kotiaikaa viettäessäsi stressiä siitä uuden työpaikan hankkimisesta.

"vauva" noin puolivuotias. Sen jälkeen alkoi olla kivaa tekemistä lapsosen kanssa ja olin sitten kuitenkin kotona sen 3 vuotta.

olet kotona vaikka 10 kk:tta. Sen jälkeen menet töihin. Kun olet tehnyt päätöksesi, nautit vauvasi kanssa kotona olosta ja sen jälkeen lähdet hyvillä mielin töihin. Muistathan laittaa ajoissa hoitopaikka anomuksen.