Miten sinun ja kumppanisi kotikasvatus eroaa toisistaan? Millaisia ihmisiä olette nyt?
Tässä lähdin pohtimaan, että kuinka paljon kotikasvatus voi todella vaikuttaa ihmisen persoonaan vai määräävätkö pääasiassa synnynnäiset piirteet esimerkiksi sen, kuinka sinnikäs ihmisestä tulee aikuisena.
Oma mieheni on kasvatettu hyvin suojelevasti, mutta samalla häneltä ei ole vaadittu juuri mitään. Ei hyviä arvosanoja, kotitöihin osallistumista jne. Mieheni on nyt aikuisena huonolla itsetunnolla varustettu alisuoriutuja. Kuulostaa ikävältä noin ilmaistuna, mutta en osaa kuvailla paremmin muulla tavoin. Hän ei usko itseensä, ei ota riskejä, ei panosta urakehitykseen, ei saa oikein mitään aikaiseksi. Minut taas on kasvatettu niin, että on annettu paljon vapautta mutta myös vastuuta. Koulussa pärjäämistä ja työntekoa on korostettu. Vaikka mieheni perheessä on ollut rakastavampi ilmapiiri, niin minä pärjään elämässä paremmin. Olen itsevarmempi, optimistisempi ja sinnikkäämpi. En lannistu vastoinkäymisistä kovin helposti ja jaksan työskennellä tavoitteideni eteen. Miten on mahdollista, että olemme kuin yö ja päivä näissä ominaisuuksissa? Muutoin olemme monin paikoin samanhenkisiä.
Millaisia eroavaisuuksia teillä muilla on?
Kommentit (17)
Meillä on aika lailla samanlainen kasvatus ollut, minua ehkä suojeltu lapsena enemmän. Olen maalla kasvanut, mies kaupungissa. Kummankin vanhemmat yrittäjiä ja tehneet pitkää päivää ja molemmille on lapsena jo opetettu ahkeruuden ja työn merkitys. Miehen äiti ei ole vaatinut kuopukseltaan kotitöihin osallistumista ja sen kyllä huomaa. Tosin ruuanlaiton on oppinut ajan saatossa. Oma kasvatukseni on ollut osittain uskonnollistakin ja olen meistä se vanhanaikaisempi ja moraalikäsityksiltäni tiukempi
Ei kovin paljoa. Olemme itseasiassa jopa asuneet lapsena samassa talossa.
Minun vanhempani tosin erosivat, mieheni vanhemmat ovat edelleen yhdessä.
Molempien kotona oli rajat ja rakkautta. Kummankin perheessä pidettiin työn tekoa tärkeänä. Minun vanhempani ovat yrittäjiä.
Molemmissa perheissä on kaksi lasta. Kummassakin perheessä on pidetty yhteyttä sukulaisiin ja kutsuttu tuttavia kyläilemään. Molemmilla on myös rakkaat muistot kesistä mökeillä. Alkoholia on kummankin perheessä käytetty fiksusti. Molempia on viety lapsena matkoille.
Minun kotona lukemista , teatteria, konsertteja ja urheilutapahtumia on arvostettu ja niissä käyty ja kotiin hommattu paljon luettavaa. Mieheni perhessä lähinnä vain urheilua.
Hyvä kysymys.
Meidän lapsuudenperheessä oltiin paljon tekemisissä parin sukulaisen kanssa, vanhemmillani ei ollut tuttavaperheystäviä. Molemmat vanhemmat töissä ja elettiin niukasti. Meillä lapsilla ei ryhmäliikuntaharrastuksia. Kotona ei ollut järin mukavaa. Kavereita, mutta paras ystävä puuttui.
Nykyisen mieheni perhe oli tekemisissä isovanhempien kanssa lähinnä. Toinen vanhemmista töissä ja elivät niukasti. Ei harrastuksia lapsena. Vähän kavereita, työkaveritkin jääneet etäisiksi.
Exäni taas oli paljon tekemisissä koko suvun kanssa, hän oli hyvä kahdessa yksilöharrastuksessa ja oli ujona ihmisenä kuitenkin sukunsa, työkaveriensa ja harrastuskaveriensa keskuudessa mukana menossa vaikka ns. omia kavereita ei ollut.
Nyt parisuhteessa huomaan, että kun minulla ja miehelläni ei ole ryhmäharrastustaustaa olemme vanhempinakin aika vähän mukana esim. lasten harrrastuksissa. Ei olla mukana koulun vanhempaintoimikunnassa tai asioissa, jossa haetaan ihmisiä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Lapsuudenkotien kanssa olemme vähän tekemisissä. Vierailemme siellä kuin vieraat vierailevat.
Exäni on mukana lasten harrastuksissa vapaaehtoisena isossa roolissa.
Myös urakehitys takeltelee, luulen että johtuu sosiaalisista normeista, jotka olisivat paremmassa sosiaalisessa lapsuudenympäristössä muotoutuneet paremmiksi.
Kannustakaa lapsianne ryhmäharrastuksiin. Ja kannustakaa lapsianne.
Mieheni vanhemmat säästivät koko elämänsä rivitaloasuntoa, joka oli velaton kun he olivat 60. olivat 70 kun joutuivat palvelutaloon. Siinä säästämisessä Ei ollut mahdollisuutta matkoihin tai harrastuksiin lapsille. Äiti oli korirouva Ja passasi lapset pilalle, poikia kun olivat. Omat vsnhempani töissä, työsuhdeasunnossa vuokralla asuttiin, matkoja tehtiin ja harrastaa sai.
Miehelleni sopi hyvin että minulla oli koulutus ja sitä vastaava työ mutta oli turkasen vaikeaa opettaa hänelle kotöiden jakaminen kun ‚naiset vaan osaavat paremmin‘, eikä hänellä tämä päivänä ole hyviä väliä lasten kanssa kun ei ‚osannut‘ olla heidän kanssaan kun he olivat pieniä.
Minut on kasvatettu useamman lapsen keskiluokkaisessa perheessä, jossa meiltä on vaadittu koulupanostusta ja parempia numeroita, mutta olemme saaneet myös ns. elää lapsuuttamme lapsina leikkien ja tehden omien kykyjemme ja ikämme mukaisia asioita. Meitä on kannustettu tekemään asioita, jotka ovat olleet meille mielenkiintoisia ja etenkin tilanteissa, missä se mielenkiintoinen asia on mahdollisesti aikuisiällä tuottavaa taloudellisesti. Veljestäni tuli menestynyt lääkäri jo nuorena. Minä olen miehesi kaltainen alisuoriutuja, joka ei usko itseensä, välttelee vastuuta, inhoaa velvollisuuksia ja haluaisi olla vain rauhassa. Sanoisin että tämä on enemmän persoonallisuuspiirteistä peräisin kuin kasvatuksesta. Muut sisarukseni ovat vähän siltä väliltä.
Kumppanini on kasvanut rakastavassa ja todella köyhässä perheessä. Heillä on ollut usein ruuasta puutetta ja koulunkäyntiä vanhemmat eivät ole pitäneet kovin suuressa arvossa. Silti hänen sisaruksensa ovat omissa elämissään menestyneet vanhempiaan paremmin ja kumppanini on vähän syrjäytynyt eikä oikein hallitse sosiaalisten suhteiden luomista. Hän kuitenkin toteuttaa haaveitaan toisin kuin minä, jolla haaveita ei ole.
En itse kykyene samaistumaan siihen "eteenpäin puskevaan voimaan" josta monet uralla etenevät ja haaveitaan toteuttavat ihmiset puhuvat. Minulta se sisäinen liekki puuttuu. Minä en tiedä mitä muuta haluan elämältäni, kuin vapauden olla ilman velvollisuuksia. Siihen taas tarvitaan runsaasti rahaa ja sitä ei voi tehdä olemalla vapaa velvollisuuksista. Melkoinen dilemma. Minulta puuttuu intohimo tekemiseen. Teen asioita koska ne täytyy tehdä, mutta en koe mitään tunteen paloa mihinkään. Flow tulee joissain tilanteissa siihen asti, kunnes kyllästyn sen tekemiseen täyisin.
Mieheni isä oli jyrkkä ja poikiaan haukkuva ihminen. Oma samaa ikäluokkaa oleva isäni taas oli lapsiaan kannustava ihminen.
Miehen välit isäänsä etäiset.
Miehen isä saa pienen ymmärryksen käytökseensä siitä, että oli äitinsä kaltoin kohtelema perheen musta lammas.
Mieheni on isänsä täysi vastakohta.
Lapsuudenperheessäni on tuuletettu tunteita täysin avoimesti, kiukkua eikä myöskään rakkautta ole peitelty.
Mieheni on puolestaan kasvanut hyvin niukassa tunneilmastossa.
Eron huomaa suhteessa. Osoitan rakkauteni vuolaasti ja lisäksi tselleni olisi tärkeää voida käsitellä myös kielteisiä tunteita, mutta tällaiset tunteenpurkaukdet saavat mieheni helposti takajaloilleen.
Ymmärrän häntä kyllä, mutta kyllähän tämä on tapojen yhteensovittamista vaatinut ja vaatii edelleen.
Meillä sisaruksilla kun on ihan sama tausta niin silti olemme kaikki ihan erilaisia. Viimeinen on lellitty ja kaiken saanut ihan tyhjästä. Muistakin perheistä olen samaa kuullut. Esikoinen ollut kaikkein kovimmilla ja joutunut vastuuta kantamaan liian varhain. Keskimmäiset tasapainoisempia. Puolisoni keskiväliltä ja minä esikoinen. Minä en ainakaan perheen kuopusta huolisi puolisokseni. Lähipiirissäni ne ovat kaikki eronneita jätettyjä kun ovat kaikkein vaikeimpia puolisoina.
Veikkaan että mieheni perheessä on oltu vähän perinteisempiä kuin meillä. Mies on vähän konservatiivisempi periaatteen mies kuin minä. Olen pitkälle koulutetusta suvusta. Isäni on pankinjohtajan poika ja itsekin hyvätuloinen. Äitini on filosofian maisteri. Meidät on opetettu ajattelemaan omilla aivoilamme ja kysenalaistamaan asioita. Pystyn paremmin ajattelemaan asioita eri näkökulmista kuin mieheni enkä pidä konventionaalisuuksista joiden pohjalla ei ole mitään nykyaikana käyttökelpoista logiikkaa tai arvopohjaa. Kasvatus on varmasti vaikuttanut tähän. Suhtaudumme myös rahaan eri tavalla. Minun turvallisuuden tunne ei ole riippuvaista toimeentulosta kun mieheni taas on. Edellä mainitsemani asiat liittyvät enemmän arvoihin ja näkemyksiin kuin luonteenpiirteisiin. Minun on vaikea nähdä yhtäläisyyksiä luonteenpiirteissä ja kasvatuksessa meidän kohdallamme. En osaa sanoa miten kasvatus on luonteisiimme vaikuttanut. Olen pienestä pitäen ollut rauhallinen, mutta temperamenttinen, tomera ja määrätietoinen. Mieheni on myös tällainen. Näkisin, että nuo ovat synnynnäisiä piirteitä. Veljeni on saanut saman kasvatuksen kuin minä ja hän on paljon vastuuntuntoisempi ja epäitsekkäämpi kuin minä. Tullut enemmän äitiini ja minä taas isääni. Olen perfektionistinen ja en tiedä mistä se on tullut kun ei meiltä ole koskaan vaadittu mitään ihmeellisiä suorituksia. Kunhan on läksyt tehty ja kokeisiin luettu. Suvussamme on paljon opettajia niin koulutusta on kyllä paljon arvostettu. Mieheni taas kävi koulua ihan vasemmalla kädellä, vaikka vanhemmat kyllä ovat koulutusmyönteisiä ihmisiä. Vasta aikuisena tajusi, että ehkä kannattaa opiskella ja mennä korkeakouluun, että pääsee eteenpäin ja on nykyään tosi pedantti, vaikka ei lapsena ja nuorena ollut.
Meidän perheessä on opetettu, miten hoitaan omia asioita (pankkiasioiden hoito, verojutut, muuttoon liittyvät yms.) ja kodinhoito ja ruoanlaitto, myöhemmin autoon liittyvät perusjutut, remppajuttuja yms., mitä normaalisti elämässä tulee yleensä vastaan. ja ollaan molemmat sisarukset tyttöjä ja helsinkiläisiä.
Mieheni on maalta ja hänelle ja hänen veljelleen ei ole opetettu mitään, heillä ei ole ollut mitään velvollisuuksia. Miehen veljen lääkäriasiatkin hoiti heidän vanhempansa vielä silloinkin, kun poika oli 25 v. Mun mies ei ollut koskaan vaihtanut autoon renkaita 28 ikäisenä, kun tapasimme. Isänsä aina päti tekemällä kaiken ja ei ole antanut pojille mitään tilaisuutta edes tehdä, vaikka olisivat halunneet. Toisaalta heidät taas on kasvatettu niin, ettei heidän tarvitse tehdä mitään mitä eivät halua ja ovat parempia kuin muut. Mieheni ei edes siivonnut kämppäänsä vaan äitinsä siivosi, kun olivat käymässä Helssingissä, muuten oli paskasta. Pyykit vei äidilleen pestäväksi.
Me olemme tutustuneet vasta 40+, eli aiempi elämä on muokannut meitä molempia. Vähän vaikea arvioida, onko ihminen näin 50+ Vielä kotikasvatuksen tuotetta? Aiemmat avioliitot ja puolisot, työelämä, ja elämän kriisejä on molemmilla ollut.
Eli en vastaa tähännkysymykseen. Luulen, että kotikasvatus vaikuttaa enää aika vähän.
Vierailija kirjoitti:
Me olemme tutustuneet vasta eli aiempi elämä on muokannut meitä molempia. Vähän vaikea arvioida, onko ihminen näin 50+ Vielä kotikasvatuksen tuotetta? Aiemmat avioliitot ja puolisot, työelämä, ja elämän kriisejä on molemmilla ollut.
Eli en vastaa tähännkysymykseen. Luulen, että kotikasvatus vaikuttaa enää aika vähän.
Miksi ylipäätäsikään kirjoitit?
Olemme molemmat eläneet aika rajattoman nuoruuden 80-luvulla. Minun lapsuudenkodissa koulutus oli tärkeää ja miehen ei. Silti olen "vain" kauppiksen käynyt merkonomi ja mieheni on perusinssi. Vanhempina olemme olleet turhankin tiukkoja ja todella huolehtivaisia. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Molemmat jo aikuiset lapset opiskelevat. Tyttö yliopistossa ja poika ammattikorkeakoulussa.
mollaatko oikeasti miestäsi tuolla tavalla? mitenkäs normaalissa arjessa?
kumpi teistä tuo talouteen enemmän rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme tutustuneet vasta eli aiempi elämä on muokannut meitä molempia. Vähän vaikea arvioida, onko ihminen näin 50+ Vielä kotikasvatuksen tuotetta? Aiemmat avioliitot ja puolisot, työelämä, ja elämän kriisejä on molemmilla ollut.
Eli en vastaa tähännkysymykseen. Luulen, että kotikasvatus vaikuttaa enää aika vähän.
Miksi ylipäätäsikään kirjoitit?
Sanokseni, että mitä iäkkäämpi on, sitä vähemmän kotikasvatus vaikuttaa. Minusta tämä liittyy aloitukseen hyvin merkittävästi.
Voisikohan huonomman kasvatuksen korvata omaksumalla opit jostain kirjasta tai elokuvasta?