"Hanki ikäistäsi seuraa" - miksi?
Miksi nuorille sanotaan aina, että pitää hankkia ikäistään seuraa? Ei kaikki tykkää oman ikäisistä, vaan osa on kiinnostunut vanhemmista ihmisistä
Kommentit (29)
Jos nuorella tarkoitetaan tässä teini-ikäistä, sellaista vaikkapa 15-17-vuotiasta niin sille on syynsä, miksi nuoria kehotetaan etsimään ikäistään seuraa. Vanhempien ihmisten seuraa kaipaava nuori vetää helposti puoleensa hyväksikäyttäjiä, joilla ei todellakaan ole nuoren parhaat intressit mielessä. Kypsyyserot voivat lisäksi aiheuttaa turhautumista, ristiriitoja ja väärinymmärryksiä, jos ystävysten ikäero on kovin suuri. Aikuisena ikäerolla ei ole sen vuoksi enää niin suurta väliä, koska aikuinen on persoonaltaan kehittyneempi ja stabiilimpi kuin vasta itseään etsivä ja kasvava nuori.
Ymmärrän kuitenkin omasta kokemuksesta, että se ottaa päähän, kun omanikäisten kanssa ei löydä yhteistä säveltä niin millään. Aikuisuus on tässä mielessä paljon helpompaa, kun ystävystymistä ei rajoita enää ikä tai sama elämänvaihe niin vahvasti kuin nuorena.
Kadun ensimmäistä avioliittoani, jossa ikäeroa oli lähes 20 v. Tuo suhde oli niin epätasapainoinen dynamiikaltaan, että se oli jopa traumatisoivaa. Pitkä aika meni sen jälkeen ennen kuin oppi ymmärtämään millainen on normaali, terve ihmissuhde ja jopa löysi sellaisen, oman ikäisen kanssa.
Psykologit sanovat, että 7 vuotta on maksimi ikäero, milloin suhteella on parhaat mahdollisuudet onnistua. Jotkut toki onnistuvat isommallakin erolla, mutta harvemmin. Ja vaikka yhdessä pysyttäisiinkin, ikäeroon liittyviä ongelmia on yleensä paljon.
Koska pelokkailla konservatiivimammoilla, jotka eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, on äärimmäisen rajoittuneet ja täysin perustelemattomat käsitykset siitä, miten jokaisen ihmisen pitäisi elämäänsä elää.
Mä olen miettinyt tätä myös. Ite oon ihastunut lähinnä keski-ikäisiin miehiin, eikä oman ikäiset just kiinnosta. Mä toivoisin löytäväni kumppanin, joka on rauhallinen, itsevarma, älykäs ja ymmärtäväinen, ja musta tuntuu, ettei sellaisia oikein löydy oman ikäisistä jätkistä. En sitten tiedä, että haluaisinko ihan oikeasti olla yhdessä keski-ikäisen kanssa (koska kuten edellä on mainittu, meillä olisi niin iso ikäero, ettei yhteisiä piirteitä ehkä löydy ja ihan käytännön asioissakin tulee ongelmia, esim. kun toinen jää eläkkeelle, mutta itsellä on työuraa jäljellä reilusti + juuri se, ettei kunnollinen aikuinen halua olla keskenkasvuisen kanssa yhdessä) s*ksistä nyt sitten puhumattakaan
N19
Vierailija kirjoitti:
Koska saman ikäisillä on enemmän yhteistä kuin eri ikäisillä. Eri ikäiset on eri elämänvaiheessa ja siitä tulee helposti ongelmia.
En nyt tiedä tuostakaan. Elämäntilanteitahan voi olla missä iässä tahansa.

Keski-ikäinen mies on aivan yhtä henkisesti keskenkasvuinen kuin ikäisesikin joten ota ikäisesi ja koita jatkaa sitä kasvatustyötä sen kanssa mikä hänen äidiltä jäi kesken.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen miettinyt tätä myös. Ite oon ihastunut lähinnä keski-ikäisiin miehiin, eikä oman ikäiset just kiinnosta. Mä toivoisin löytäväni kumppanin, joka on rauhallinen, itsevarma, älykäs ja ymmärtäväinen, ja musta tuntuu, ettei sellaisia oikein löydy oman ikäisistä jätkistä. En sitten tiedä, että haluaisinko ihan oikeasti olla yhdessä keski-ikäisen kanssa (koska kuten edellä on mainittu, meillä olisi niin iso ikäero, ettei yhteisiä piirteitä ehkä löydy ja ihan käytännön asioissakin tulee ongelmia, esim. kun toinen jää eläkkeelle, mutta itsellä on työuraa jäljellä reilusti + juuri se, ettei kunnollinen aikuinen halua olla keskenkasvuisen kanssa yhdessä) s*ksistä nyt sitten puhumattakaan
N19
Kyllähän samanikäisenkin kanssa voi tulla ongelmia, kun toinen (tai itse) jää työttömäksi tai joutuu työkyvyttömäksi sairauden tai onnettomuuden seurauksena. Yhteiset piirteet eivät ole usein ikäsidonnaisia vaan riippuvat ihan ihmisistä. Paras vinkki mitä olen ikäeron suhteen kuullut on se, ettei asiaa kannata miettiä. Ongelmat nousevat esille muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska saman ikäisillä on enemmän yhteistä kuin eri ikäisillä. Eri ikäiset on eri elämänvaiheessa ja siitä tulee helposti ongelmia.
En nyt tiedä tuostakaan. Elämäntilanteitahan voi olla missä iässä tahansa.
Tarkoitin lähinnä sitä, että jos kovin nuorista puhutaan, niin toinen saattaa asua vielä kotona ja toinen on jo muuttanut omilleen tai toinen vielä opiskelee, kun toinen on jo työelämässä.

No sittenhän heillä on ongelmana se että ovat samanikäisiä eri elämäntilanteessa ei ikä.
Siksi koska vanhan kääkän seura ei tee hyvää nuorelle. Osa kontrolloi nuorempia ja aivopesee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska saman ikäisillä on enemmän yhteistä kuin eri ikäisillä. Eri ikäiset on eri elämänvaiheessa ja siitä tulee helposti ongelmia.
En nyt tiedä tuostakaan. Elämäntilanteitahan voi olla missä iässä tahansa.
Tarkoitin lähinnä sitä, että jos kovin nuorista puhutaan, niin toinen saattaa asua vielä kotona ja toinen on jo muuttanut omilleen tai toinen vielä opiskelee, kun toinen on jo työelämässä.
No sittenhän heillä on ongelmana se että ovat samanikäisiä eri elämäntilanteessa ei ikä.
Eikä ole. Etkö ymmärrä? Jos otetaan esimerkiksi 18-vuotias koululainen ja vaikka 25-vuotias työelämään päässyt ihminen. Eiväthän he ole saman ikäisiä, ja heillä on ihan erilainen elämäntilanne: toinen käy koulua, toinen on töissä.

Entä jos otetaan esimerkiksi 18-vuotias fuksi ja 25-vuotias fuksi niin heillähän on samanlainen elämäntilanne?
ohis

Totta, mutta 25-vuotias on jo aikuinen, mitä 18-vuotias ei ole. He eivät ole lainkaan samalla kehitystasolla.

Kun itse olin 15, pidin samanikäisiä tyttöjä todella lapsellisina hienohelmoina, jotka vain juttelivat "hienohelma" - juttuja. Ja koska en kokenut kuuluvani siihen joukkoon, niin olin ikäisiäni paljon vanhempien ihmisten kanssa tekemisissä.
Joten "saman ikäisillä on enemmän yhteistä kuin eri ikäisillä" ei päde kaikkiin.
+ tulin nuorena vanhempien ihmisten kanssa hyvin toimeen, mutta johtuukin ehkä siitä että olen vain tottunut siihen ajan mittaan.
Siksi, ettei nuoret joutuis kaiken maailman pedojen ja hyväksikäyttäjien kynsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen miettinyt tätä myös. Ite oon ihastunut lähinnä keski-ikäisiin miehiin, eikä oman ikäiset just kiinnosta. Mä toivoisin löytäväni kumppanin, joka on rauhallinen, itsevarma, älykäs ja ymmärtäväinen, ja musta tuntuu, ettei sellaisia oikein löydy oman ikäisistä jätkistä. En sitten tiedä, että haluaisinko ihan oikeasti olla yhdessä keski-ikäisen kanssa (koska kuten edellä on mainittu, meillä olisi niin iso ikäero, ettei yhteisiä piirteitä ehkä löydy ja ihan käytännön asioissakin tulee ongelmia, esim. kun toinen jää eläkkeelle, mutta itsellä on työuraa jäljellä reilusti + juuri se, ettei kunnollinen aikuinen halua olla keskenkasvuisen kanssa yhdessä) s*ksistä nyt sitten puhumattakaan
N19
Kyllähän samanikäisenkin kanssa voi tulla ongelmia, kun toinen (tai itse) jää työttömäksi tai joutuu työkyvyttömäksi sairauden tai onnettomuuden seurauksena. Yhteiset piirteet eivät ole usein ikäsidonnaisia vaan riippuvat ihan ihmisistä. Paras vinkki mitä olen ikäeron suhteen kuullut on se, ettei asiaa kannata miettiä. Ongelmat nousevat esille muutenkin.
Olet niin oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska saman ikäisillä on enemmän yhteistä kuin eri ikäisillä. Eri ikäiset on eri elämänvaiheessa ja siitä tulee helposti ongelmia.
En nyt tiedä tuostakaan. Elämäntilanteitahan voi olla missä iässä tahansa.
Tarkoitin lähinnä sitä, että jos kovin nuorista puhutaan, niin toinen saattaa asua vielä kotona ja toinen on jo muuttanut omilleen tai toinen vielä opiskelee, kun toinen on jo työelämässä.
No sittenhän heillä on ongelmana se että ovat samanikäisiä eri elämäntilanteessa ei ikä.
Eikä ole. Etkö ymmärrä? Jos otetaan esimerkiksi 18-vuotias koululainen ja vaikka 25-vuotias työelämään päässyt ihminen. Eiväthän he ole saman ikäisiä, ja heillä on ihan erilainen elämäntilanne: toinen käy koulua, toinen on töissä.
Entä jos otetaan esimerkiksi 18-vuotias fuksi ja 25-vuotias fuksi niin heillähän on samanlainen elämäntilanne?
ohis
Totta, mutta 25-vuotias on jo aikuinen, mitä 18-vuotias ei ole. He eivät ole lainkaan samalla kehitystasolla.
18 vuotias on suomen lain mukaan täysi-ikäinen, ja saa päättää jo täysin itse omasta elämästään ja siitä mitä sillä tekee. xD

Kyllä, täysi-ikäinenhän tuo on, mutta täysi-ikäisyys ei tarkoita aikuisuutta. Ihminen saavuttaa henkisen aikuisuuden vasta 23-vuotiaana ja aivojen kehitys jatkuu 25-vuotiaaksi asti, jopa sen ohi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen miettinyt tätä myös. Ite oon ihastunut lähinnä keski-ikäisiin miehiin, eikä oman ikäiset just kiinnosta. Mä toivoisin löytäväni kumppanin, joka on rauhallinen, itsevarma, älykäs ja ymmärtäväinen, ja musta tuntuu, ettei sellaisia oikein löydy oman ikäisistä jätkistä. En sitten tiedä, että haluaisinko ihan oikeasti olla yhdessä keski-ikäisen kanssa (koska kuten edellä on mainittu, meillä olisi niin iso ikäero, ettei yhteisiä piirteitä ehkä löydy ja ihan käytännön asioissakin tulee ongelmia, esim. kun toinen jää eläkkeelle, mutta itsellä on työuraa jäljellä reilusti + juuri se, ettei kunnollinen aikuinen halua olla keskenkasvuisen kanssa yhdessä) s*ksistä nyt sitten puhumattakaan
N19
Aivan . Kun ei ole hyvää turvallista isäsuhdetta sitä haetaan vanhoista pedofiileistä. Ihan oman itsesi takia , hoida pääsi kuntoon ennenkuin aloitat mitään suhdetta.