Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Naiset ja äitiys

Vierailija
24.08.2021 |

Näin miehistä tehdään ulkopuolisia perheessä. Naiset ottavat hoitovastuun ja uhriutuvat myöhemmin kun mies ei tee mitään.

”Lapsen syntymä oli Hannan elämän paras hetki. Hän oli aina halunnut olla äiti, ja hän heittäytyi äidin rooliin koko sydämellään. Pikku Hertta oli Hannan elämän tärkein ihminen, ja suurimman osan aikaa nimensä mukaisesti herttainen.”

Pienen Hertan elämän alussa äiti Hanna tyynnytteli, rauhoitteli ja syötti vauvan. Perheenisä Jukka yritti tehdä samaa, mutta Hannan mielestä se ei näyttänyt sujuvan.

”Bodyt menivät päälle miten sattuu ja Hannan piti aina mennä pukemaan ne oikein. Olisihan Hannasta ollut ihan kiva, jos Hertta olisi rauhoittunut isän sylissä, mutta ei Jukasta vain ollut tyynnyttämään vauvaa”, Penttala kuvailee kirjassaan.

Parin vuoden kuluttua Hertan syntymästä Hanna ja Jukka saivat toisen lapsen, Hanna kiinnittyi taas voimakkaasti vauvaan, ja alkoi hoitaa molempia lapsia yksin. Lapset tottuivat siihen, että äiti hoitaa kaiken, eikä isä enää kelvannut. Hankala asetelma oli valmis ja molemmat vanhemmat väsyivät omaan rooliinsa: Hanna tekemään kaiken, Jukka ulkopuolisuuteen.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin siis mitä uutta tuossa tarinassa on?

Vierailija
2/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Penttalan mukaan perheessä oli tapahtunut tavallinen ja perinteinen kehityskulku, kun ”äiti oli halunnut itse – ja vain itse – hoitaa lapset vauva- ja vaippaiässä, eikä hän ollut antanut isälle tilaa tehdä asioita omalla tavallaan”.

MUTTA KUN SE ISÄN TAPA EI OLE OIKEA! EIKÖ KUKAAN AJATTELE LAPSIA! ME KUOLLAAN KAIKKI!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksikään vauvan vaate ei mene väärin päin päälle jos isä saa olla (ja on) alusta asti mukana hoidossa! Nuorten isien pitäisi oppia vähän kyynärpäätaktiikkaa ja työntää se ’kaiken osaava’ nuori äiti siitä hoitopöydän äärestä nukkumaan!

Vierailija
4/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai nyt jokainen aikuinen osaa keskustella ja sanoa, että minäkin olen hänen vanhempi ja haluan osallistua hoitamiseen?

Vierailija
5/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Naisen joka on vauvahormoonien valtaama?

Onnea matkaan, se jatkuu vuosia.

Vierailija
6/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksikään vauvan vaate ei mene väärin päin päälle jos isä saa olla (ja on) alusta asti mukana hoidossa! Nuorten isien pitäisi oppia vähän kyynärpäätaktiikkaa ja työntää se ’kaiken osaava’ nuori äiti siitä hoitopöydän äärestä nukkumaan!

Niin, miehen pitäisi olla se pahis joka aloittaa kaikki riidat seuraavien vuosien aikana. Mikään ei ole niin ihana kokemus kuin hiitava ja itkevä äiti joka uhriutuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun on tosi vaikea ymmärtää, miten joku jaksaa toimia noin. Olen liian mukavuudenhaluinen ja toisaalta arvosta myös omaa aikaa.

Vierailija
8/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksikään vauvan vaate ei mene väärin päin päälle jos isä saa olla (ja on) alusta asti mukana hoidossa! Nuorten isien pitäisi oppia vähän kyynärpäätaktiikkaa ja työntää se ’kaiken osaava’ nuori äiti siitä hoitopöydän äärestä nukkumaan!

Niin, miehen pitäisi olla se pahis joka aloittaa kaikki riidat seuraavien vuosien aikana. Mikään ei ole niin ihana kokemus kuin hiitava ja itkevä äiti joka uhriutuu.

Riita? Ei vaihtoehto on joko riita, tai että mies ei tee mitään, koska niin pääsee helpommalla?

Se ei lapsellisella miehellä koskaan ole vaihtoehto, että puhutaan sen naisen kanssa vakavasti mutta riitelemättä, että lapsen etu olisi myös aika isän kanssa. Useimmat naiset heräisi kyllä järkevään puheeseen hormoneista huolimatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |

Huomauttaisin tähän, että useimmat naiset eivät omi lapsia itselleen.

Vierailija
10/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairas akka...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksikään vauvan vaate ei mene väärin päin päälle jos isä saa olla (ja on) alusta asti mukana hoidossa! Nuorten isien pitäisi oppia vähän kyynärpäätaktiikkaa ja työntää se ’kaiken osaava’ nuori äiti siitä hoitopöydän äärestä nukkumaan!

Niin, miehen pitäisi olla se pahis joka aloittaa kaikki riidat seuraavien vuosien aikana. Mikään ei ole niin ihana kokemus kuin hiitava ja itkevä äiti joka uhriutuu.

Riita? Ei vaihtoehto on joko riita, tai että mies ei tee mitään, koska niin pääsee helpommalla?

Se ei lapsellisella miehellä koskaan ole vaihtoehto, että puhutaan sen naisen kanssa vakavasti mutta riitelemättä, että lapsen etu olisi myös aika isän kanssa. Useimmat naiset heräisi kyllä järkevään puheeseen hormoneista huolimatta.

Huomauttaisin tähän, että useimmat naiset eivät omi lapsia itselleen.

Penttalan mukaan perheessä oli tapahtunut tavallinen ja perinteinen kehityskulku, kun ”äiti oli halunnut itse – ja vain itse – hoitaa lapset vauva- ja vaippaiässä, eikä hän ollut antanut isälle tilaa tehdä asioita omalla tavallaan”.

Vierailija
12/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

j

En riitaa tarkoittanut! Nuori äiti pitää JONKUN työntää siitä hoitopöydän äärestä pois, nukkumaan, ja parhaiten tämä käy nuorelta isältä, kun on siinä vieressä! Välttyisi moni tulevaisuuden riita, kun olisi alusta asti selvää, että mies oppii hitto vieköön siinä samalla lailla vauvan hoitoa kuin nainenkin.

Rakkaus vauvaan syntyy hoidettaessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miesten osaamattomuus johtuu pitkälti siitä etteivät ole valmistautuneet vauvan tuloon mitenkään. Eivät ole lukeneet mitään oppaita, eivät miettineet etukäteen mitä tarvitaan, eivät vaan yksinkertaisesti itse ota vastuuta.

Käsittämätöntä että tästäkin leivotaan välittömästi naisen syy.

Vierailija
14/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksikään vauvan vaate ei mene väärin päin päälle jos isä saa olla (ja on) alusta asti mukana hoidossa! Nuorten isien pitäisi oppia vähän kyynärpäätaktiikkaa ja työntää se ’kaiken osaava’ nuori äiti siitä hoitopöydän äärestä nukkumaan!

Niin, miehen pitäisi olla se pahis joka aloittaa kaikki riidat seuraavien vuosien aikana. Mikään ei ole niin ihana kokemus kuin hiitava ja itkevä äiti joka uhriutuu.

Riita? Ei vaihtoehto on joko riita, tai että mies ei tee mitään, koska niin pääsee helpommalla?

Se ei lapsellisella miehellä koskaan ole vaihtoehto, että puhutaan sen naisen kanssa vakavasti mutta riitelemättä, että lapsen etu olisi myös aika isän kanssa. Useimmat naiset heräisi kyllä järkevään puheeseen hormoneista huolimatta.

Huomauttaisin tähän, että useimmat naiset eivät omi lapsia itselleen.

Penttalan mukaan perheessä oli tapahtunut tavallinen ja perinteinen kehityskulku, kun ”äiti oli halunnut itse – ja vain itse – hoitaa lapset vauva- ja vaippaiässä, eikä hän ollut antanut isälle tilaa tehdä asioita omalla tavallaan”.

Juu. Ymmärräthän kuitenkin, että tuo Penttalan kirja ei ole mikään kvantitatiivinen tutkimus aiheesta, eikä hänen sanavalintansa tarkoita, että se olisi erityisen yleinen. Mun tuttavapiirissä ei ole ainoatakaan tuollaista perhettä, eikä voisikaan olla, kiska kakissa perheissä molemmat vanhemmst käyvät töissä ja sen lisäksi heillä on muutakin elämää ( mikä ei onnistu, jos vain toinen vanhempi hoitaa lapset täysin).

Eli jos olet sitä mieltä, että enemmistö perheistä toimii tuolla dynamiikalla, niin sitten jotain tutkimusta etsimään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Imetys on aika toisiinsa kiinnyttävä kokemus . Miehen on aika vaikea sitä tehdä, muuten kuin pulloruokinnalla, joka nyt ensisijaisesti ei ole suositeltavaa.

Neuvola voisi järjestää pelkästään isille ryhmiä/yksityiskäyntejä , joissa pääsevät lähestymään lapsen kanssa ja olemaan ilman äidin tuomintaa. Neuvolassa kun niin ollaan sitä mieltä että äiti omii lapsen.

Mutta kuinkahan moni isä kiinnostuisi yhteisestä toiminnasta lapsensa kanssa jos sellainen mahdollisuus tarjottaisiin ?

Vierailija
16/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Satutäti Penttala raflaa taas, kun firmansa vissiin jälleen talousvaikeuksissa... Onkohan työntekijöille nyt maksettu?

Vierailija
17/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Imetys on aika toisiinsa kiinnyttävä kokemus . Miehen on aika vaikea sitä tehdä, muuten kuin pulloruokinnalla, joka nyt ensisijaisesti ei ole suositeltavaa.

Neuvola voisi järjestää pelkästään isille ryhmiä/yksityiskäyntejä , joissa pääsevät lähestymään lapsen kanssa ja olemaan ilman äidin tuomintaa. Neuvolassa kun niin ollaan sitä mieltä että äiti omii lapsen.

Mutta kuinkahan moni isä kiinnostuisi yhteisestä toiminnasta lapsensa kanssa jos sellainen mahdollisuus tarjottaisiin ?

Tiedän tosi monta äitiä jotka on yrittäneet lähettää isän neuvolaan itsekseen lasten kanssa. Sillä seurauksella että neuvolapapereihin on ilmestynyt merkintä äidin jaksamisesta kun ei ole tullut neuvolaan...

Vierailija
18/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

” Mutta kuinkahan moni isä kiinnostuisi yhteisestä toiminnasta lapsensa kanssa jos sellainen mahdollisuus tarjottaisiin ?”

Moni! Olen tästä ihan varma!

Vierailija
19/31 |

Jokin on estänyt tähän asti kuitenkin.

Vierailija
20/31 |
24.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Imetys on aika toisiinsa kiinnyttävä kokemus . Miehen on aika vaikea sitä tehdä, muuten kuin pulloruokinnalla, joka nyt ensisijaisesti ei ole suositeltavaa.

Neuvola voisi järjestää pelkästään isille ryhmiä/yksityiskäyntejä , joissa pääsevät lähestymään lapsen kanssa ja olemaan ilman äidin tuomintaa. Neuvolassa kun niin ollaan sitä mieltä että äiti omii lapsen.

Mutta kuinkahan moni isä kiinnostuisi yhteisestä toiminnasta lapsensa kanssa jos sellainen mahdollisuus tarjottaisiin ?

Tiedän tosi monta äitiä jotka on yrittäneet lähettää isän neuvolaan itsekseen lasten kanssa. Sillä seurauksella että neuvolapapereihin on ilmestynyt merkintä äidin jaksamisesta kun ei ole tullut neuvolaan...

Niinpä, mikä tämäkin juttu on, että äiti voi mennä neuvolaan yksin lapsen kanssa mutta isä ei ?

Vauvaiän nyt jotenkin ymmärrän, mutta sen jälkeen.

Äidiltä vaaditaan enemmän. Eikä se ole äiti joka vaatii vaan koko yhteisö, yhteiskunta, normit,

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän yhdeksän