kun olin teini, keskustelin itseni kanssa joka ilta.

Minusta ja mielestäni tuli hyviä ystäviä. Loimme yhdessä elämälleni arvot, mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Mieleni jaksoi aina muistuttaa asioista, joista yhdessä sovimme. Mieleni antoi myös takaisin antamalla rohkeutta tehdä asioita niin, että turvallisuus, ilo ja hyvänolontunne olivat sopusoinnussa keskenään.

Nyt mitä vanhemmaksi olen tullut, ystävyys mieleni kanssa on hiljentynyt. Emme käy enää sellaisia keskusteluja, mitä joskus aikoinaan. Kyseessä voi olla myös korona, sillä mieleni ei saa nyt sellaisia virikkeitä ja kokemuksia, joita haluaisin sille antaa ja joita käydä illalla ennen nukkumaanmenoa läpi.

Onko muilla kokemuksia tai ideoita, mikä herättäisi elämänpituisen parisuhteemme taas virkeäksi?