Tuntuu että elämä vaan menee ohi!

Olen kotona 3 tenavan kanssa. Lähistöllä ei ole leikkipuistoja eikä muutakaan lapsiperhetoimintaa. Kerran viikossa käymme perhekerhossa, mutta en jaksa järjestää ns. omia sosiaalisia tapaamisia. Vanhin lapsista on jo koulussa mutta nyhjää sitten iltapäivät kotna, kun luokkakaverit asuvat matkan päässä. Harmittaa ettei ole naapureita niin lähellä, että lapset voisivat vaan juosta toistensa luo leikkimään.



Tuntuu etten jaksa järjestää lapsille aktiviteetteja, enskä siis tarjoamaan heille sellaista aktiivista lapsuutta, jonka haluaisin heidän kokevan. Niin, ja oma elämäni... kohta herään siihen että lapset ovat isoja ja miä 5-kymppinen. Siinä vilahti mun elämä passiivisesti tuijotellen, kun muut viettivät aktiivista elämää keskuksissa asuen! Ihanaa tämä haja-asutusalueiden rauha...