Millainen on vertailuvapaa ihminen?
Kommentit (8)
-Ei vertaile omaa elämäänsä muiden elämään.
-Ei massatyyppi eli uskaltaa olla juuri sellainen kuin on.
-Osaa käsitellä vaikeitakin tunteita sekä asioita niin, että ne eivät aiheuta itselle ja muille pahaa mieltä.
-Valoisa asenne elämään.
Ei kilpailuhenkinen. Hän ei lähde tavoittelemaan jotakin parempaa kuin muilla.
Hänelle riittää siis aina se mikä hänellä juuri silloin on. Häviäminen jossakin asiassa ei haittaa eikä harmita.
En ole sitä aiemmin tiedostanut, mutta minähän olen juuri sellainen vertailuvapaa. Ihmettelen usein, kun muut ihmiset eivät ymmärrä keskittyä itseensä, omiin asioihinsa tai asioihin ja ihmisiin sellaisenaan, vaan alkavat aina vertailla johonkin muuhun. On typerää esim. parisuhteessa yrittää ratkoa oman parisuhteen pulmakohtia, kun kumppani alkaa sepostaa jostain exiensä tavoista tai vertailla kuinka kaverin perheessä asiat hoidetaan. Eihän näillä muiden ihmisten ja aikojen tapahtumilla ole mitään yhteistä siihen, mikä on käsillä.
Jännä, että jos itselle merkitsee kaikki uutuudet ja tekee hirveästi töitä niiden eteen.
Joku pärjää vähemmällä ja elämä on myös paljon vaatimattomampaa. Niin sitten ihmetellään, että miten ne pärjää taloudellisesti. Ei älytä sitä omaa vaatimustasoa ja uutuuksien hankintaan meneviä rahavirtoja. Vaan kiinnitetään huomio vain muiden pieniin tuloihin. Eikö ne omat materiaalit teekkään sitten onnelliseksi? 🤔
Esimerkiksi sellainen jota ei harmita muiden ihmisten oma-aika.
Mega Ihana. On myös kiukutteluvapaa.
Osaa käsitellä ja hyväksyä esimerkiksi omat kateuden tunteensa. Hän saattaa sanoa toiselle suoraan, että on kateellinen jostakin asiasta. Mutta ei jää vellomaan siihen tunteeseen vaan pääsee eteenpäin ja löytää ilonaiheita myös omasta elämästä.
Oma itsensä, sellaisena kuin on. Ei tavoittele asioita, joita ei koe omikseen. Ei vertaile itseään muihin ja jos joku yrittää asettaa häntä jonkin sortin asteikoille ja mitata asioita ja vertailla normeihin, kohauttaa olkiaan eikä välitä.