2,5 v nukahtamisongelmaan apuja?
Lapseni menee kyllä kaikessa yhteisymmärryksessä sänkyyn, laulamme samat laulut ja lyhyt kirjat, iltarukous ja pusu poskelle, mutta itse nukahtamiseen saattaa mennä jopa yli kaksi tuntia. Tänään oli ihan väsynyt jo kahdeksalta ja sängyssä oli puoli yhdeksältä. Silmää hieroi ja haukotteli. Silti sai unen päästä kiinni vasta 22.45.
Tilanne harmittaa sekä minua, että huomaan että lapsi kärsii. Kertokaa vinkkinne.
Rytmi päivässämme on, hellyyttä on, ulkoilua keskimäärin 4h päivässä. Terveellistä ruokaa syömme. eli mitä tehdä?
Kommentit (3)
Vaikka yhdeksältä tai puolikymmeneltä ja katsoisin kestääkö unentulo silti kauan?
Kokeiltu on. ap
Vaikka yhdeksältä tai puolikymmeneltä ja katsoisin kestääkö unentulo silti kauan?
Meillä samanikäinen poika, joka nukahtaa hyvin niinä päivinä, kun on ollut ilman päiväunia. Jos taas on nukahtanut päivällä hetkeksikin, niin illalla on hankala nukahtaa.
Aloita iltatouhut aikaisemmin ja kokeile laittaa nukkumaan jo 19.30. Olen huomannut, että joskus "unisykli" on mennyt väsyneeltä pojalta jo ohitse ja uutta unijunaa saa odotella rättiväsyneenä pitkäänkin. Muistelen, että näin oli itselläni joskus aikuisenakin. (Olin liian väsynyt nukahtaakseni.)