Onko teillä sellaista, että alatte jännittämään joitakin tiettyjä ihmisiä ilman mitään syytä?
Minulla on aina ollut tällainen "vaiva". Esimerkiksi töissä on kaksi tyyppiä, joita jännitän niin että olen ihan hyytelöä. He ovat kivoja ja asiallisia, en tajua miksi jännitän. Mutta jännitän ja suorastaan pelkään. Toisia en sitten jännitä yhtään.
Muilla samaa?
Kommentit (16)
Ovatko he kuitenkin vaativia ihmisiä tai jäykkiä vaikka hyvä käytös? Luonteenpiirteitä, jotka eivät näy töissä? Ylisuorittavia? Jotain siellä on mutta mitä.
Sitten tuli vielä mieleen, että ovatko he erityyppisiä kuin sinä. Ettei luonnollisesti mene yhteen tai yksiin. Entä ajattelevatko olevansa parempia kuin muut, ehkä vähän ylimielisiä?
Mulla on sellaista että jos olen tosi stressaantunut yleisesti ottaen, olen liian intensiivisen ja ehkä hermostuneen oloinen ihmisten kanssa.
Peitän tuon aika hyvin koska olen ystävällinen ja supliikki, mutta olen huomannut että tuo peiteltykin hermostuneisuus tarttuu tosi helposti muihin.
Sitten huomaan että nämä ihmiset ovatkin minun kanssa hyvin jännittyneitä, vaikka itse olen seuraavan kerran kun nähdään ihan rento. Jännää tämä psykologia.
Ei ole mitään yhteistä piirrettä, joten olen ihan ymmälläni. Ei ole esimerkiksi luonnekysymys tai mihinkään arvoasemaan liittyvä homma. Ja nämä kaikki ovat olleet minua kohtaan ystävällisiä, mutta alan arastella heitä. Joidenkin samanlaisten kohdalla sitä ei tule. En tajua.
ap
Kerran esimerkiksi kävi niin, että pidin esitelmää töissä. Osallistujina oli puolet työkavereista ja se lähti menemään hyvin. Mutta sitten paikalle tuli vielä yksi tyyppi, jota jännitän, ja esitelmä meni ihan harakoille kun aloin arkailemaan.
Minulla on itsetunnon kanssa ongelmia, tiedän sen. En vaan ymmärrä miksi se laukeaa aina joidenkin seurassa. Kun mitään järjellistä syytä siinä ei ole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kerran esimerkiksi kävi niin, että pidin esitelmää töissä. Osallistujina oli puolet työkavereista ja se lähti menemään hyvin. Mutta sitten paikalle tuli vielä yksi tyyppi, jota jännitän, ja esitelmä meni ihan harakoille kun aloin arkailemaan.
Minulla on itsetunnon kanssa ongelmia, tiedän sen. En vaan ymmärrä miksi se laukeaa aina joidenkin seurassa. Kun mitään järjellistä syytä siinä ei ole.
ap
Oletko minä?
Joistakin ihmisistä tulee mulle vaan tämmösiä ja on tosi vaikea päästä eroon. Oon yrittänyt miettiä onko joku laukaiseva hetki siinä kun nähtiin ensimmäisiä kertoja, mut yleensä tämä tulee vasta kun on nähnyt useasti eikä ikinä ensihetkistä
Olisiko niin, ettet halua myöntää syytä/syitä, koska ne kuulostavat hassuilta? Eiköhän ne ole kuitenkin tunnistettavia monelle muullekin.
Todennäköisesti näissä ihmisissä on jokin sama negatiivinen piirre kuin siinä lapsuuden ajan huoltajassa, joka on traumat aiheuttanut.
On hyvä muistaa, että aina, kun jostain asiasta herää negatiivinen tunne, niin vain 20 prosenttia tunteesta johtuu itse tilanteesta/ihmisestäl ja 80 prosenttia tunteesta juontuu menneisyydestä.
Ihailetko heitä jotenkin enemmän kuin muita, tuntuvat olevan omaa luokkaansa? Tai jos toinen on erityisen lämmin ja sympaattinen, sekin voi ujostuttaa. Vai oliko ihan pelosta kyse?
Nuorempana oli, enää ei. Kaikkia ei voi miellyttää, joten parasta olla vain oma itsensä.
Minulla on myös samanlaisia ongelmia, onpas jännää. Terveisin 46v valkoinen heteromies
P.S. Oletteko kuinka nuoria? Tämä ei iän myötä tunnu helpottavan
Miksi myös tuntuu, että kaikki jännittää minun seurassa? Koska itse olen paniikissa, tarttuuko se kanssaihmisiin? Terveisin 46v valkoinen heteromies
P.S. Vai onko kaikki vaan omassa päässä, eli on itse vain vainoharhainen?
Minulle voi tulla esimerkiksi jos jotkut assosioituvat minuun halveksivasti suhtautuviksi. Tai ovat tuttuja jostain tai kiinnostavia, mutta koen, että oma asemani on huonompi.
Pääasia, ettet ala keksimään syitä, miksi muka ovat asiattomia tai uhkaavia, elleivät ole.
No onko se nyt näin, vai eikö se perskele ole näin? Ihme apinoita taas.
.