Lue keskustelun säännöt.
Alkoholistin lapsena - mitä jälkiä jättänyt sinuun?
13.08.2021 |
Oma isäni oli alkoholisti. Jo pienenä muistan antabuskapselit ihonsa alla, riitelyt ja huutamiset äidin ja isän välillä ja isän häviämisen viikoiksi ilman mitään selitystä. Isä saattoi juoda koko tilinsä ja kun äiti ei antanut lisää rahaa, isä hajotti raivoten koko asunnon. Erosivat lopulta, enkä nähnyt isääni tämän jälkeen. Toki isän puolen suvun haukut sain alle 10-vuotiaana, kun en suostunut mennä tapaamaan kännistä miestä. Lisäksi muistan, kun isäni naapuri soitti minulle ( olin tuolloin 11v) että isä juoksee juoppohulluuskohtauksen saaneena taloa ympäri muovikassi jalassaan. En tiennyt mitä tuohonkin olisi pitänyt vastata. Muistaakseni laskin vain luurin alas.
Äiti keskittyi eron jälkeen työhönsä ja minä jäin yksin.
Välit isän sukuun katkesivat kaikki. Olin yhtä äkkiä näkymätön heille.
Tästä kaikesta on jäänyt minuun se, etten luota ihmisiin, varsinkaan miehiin ja minulla on niin kova kuori,ettei
sitä läpäise kukaan. En päästä ketään lähelleni ja mielummin päätän ihmissuhteen itse kuin odotan, että minut jätetään.
Alkoholia en juurikaan käytä, enkä viihdy piireissä missä sen kanssa läträtään isolla kädellä.
Lapsuudestani en muista mitään hyvää.
Olen ajatellut, että miksi minut piti hankkia kun ei ollut valmiuksia hoitaa ja ottaa vastuuta.
Katkeruutta huomaan itsessäni, sillä olin lapsena isän tyttö. Niinä lyhyinä hetkinä kun hän oli juomatta.
Isäni kuoli alkoholistina yli 15vuotta sitten ja aina välillä mietin, kuinka olisin halunnut kertoa hänelle
millaisen lapsuuden tekojensa vuoksi minulle tarjosi.
Kommentit (8)
Isäni kännisistä sössötyksistä ja juoppohulluuskohtauksista on jäänyt minulle sisäinen viha kännissä sössöttäviä miehiä kohtaan. Olen sellaisille nyt aikuisena aika kireä ja jopa ilkeä.. ja joka kerta kun nään jotain kännisekoilua jolle muut nauraa, mulle tulee vaan mieleen ne juoppohulluuskohtaukset ja välitön halveksunta ko. sekoilijaa kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En siedä känniläisiä. Pieni humaltuminen ei haittaa, mutta inhoan sitä kun aletaan sössöttää ja silmät harittaa. Itse en juuri ota mitään, ja poistun juhlista ajoissa. En enää huoli miestä joka viihtyy baareissa ja kantaa kotiin kaljaa ja Alkoa, tai viikottain "harrastaa artesaanioluita ja viskejä".
Olen tosi armoton alkoholistien hyysäämisen kanssa. Jos ei hakeudu hoitoon ja raitistu, minun puolestani sitten saa mitä tilaa.
Olen sitä mieltä, että alkoholisteista pitää puolison erota ja pelastaa lapset. Ei pidä alkaa vikistä, että "hän on muuten hyvä mies". Ei ole jos on alkoholisti. Se peittää alleen kaiken muun, eikä sellaisesta voi toinen pelastaa. Jos alkoholisti sitten raitistuu ja hänestä tulee hyvä isä, se on todella hieno juttu, ja ilman muuta pitää olla mahdollisuus viettää aikaa lasten kanssa.
Valitettavasti tämä vaan on hyvin harvinaista.
En kestä äänen korottamista yhtään. Innoissaan oleminen tai eri mieltä oleminen ei haittaa, mutta äänen korottamista riidassa tai äänekästä komentelua en kestä yhtään.
En enää koskaan luovu omasta asunnosta, koska minun täytyy tietää, että aina tarvittaessa pääsen turvaan, minne kellään muulla ei ole mitään asiaa.
Isä on täysin rappioalkoholisti. En siedä läheisten edes pientä humaltumista.
Ei mitään jälkiä hyvä oli lapsuus ja vanhemmat kavereitani itsekki vedän nykyään viinaa ja yhdessä isän kanssa äiti kuoli haimatulehdukseen 2012.
Menetetty lapsuus, huono itsetunto, arkuus kaikkeen, masennus. Ei voinut koskaan kutsua kavereita kotiin. Ei oppinut luottamaan ihmisiin. Turvattomuus ja ainainen pelkääminen. Viikonlopun pelkääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeus sietää elämän epävarmuutta, ei luottoa tulevaisuuden järjestymiseen, läheisriippuvuus. Pelkään, että kaikki rakkaani kuolevat.
Haluankin jatkuvasti olla kontrollissa ja hallita elämää, sillä muutoin ahdistun.
Ala-asteikäisenä tajusin äitini olevan alkoholisti, joi illat kotona mutta ei ikinä katoillut reissuille. Kävi viimeiseen asti ihme kyllä töissä, mutta kuoli joitakin vuosia sitten 52-vuotiaana.
Mun isä oli alkoholisti. Välillä pelotti tulla koulusta kotia kun oli korjaamassa kattoa aivan seipäässä, että putoaako sieltä. Tai keitteli pontikkaa lähimetsässä. Alakoululaisena hävetti, iskä saattoi olla jossain ojassa rymyämässä kun tultiin luokkalaisten kanssa koulusta kotia. Olin kuin en tuntisi.
Välillä katosi viikoksi.
Ihmettelen silti, että olen selvinnyt ilman traumoja. En muistele isääni pahalla vaan rakastin tosi paljon (on siis jo menehtynyt). Oli selvinpäin maailman mahtavin iskä. Niitä selviä hetkiä oli vain niin vähän.
Eniten olen huolissani omasta alkon käytöstä. Juon kerran viikossa ja suorastaan odotan, että saan itseni kaatokuntoon. Joka kerta krapulassa mietin etten juo enää ikinä. En halua mennä samaa tietä kuin isäni.
Turvattomuus. Pelkään huutamista ja riitelyä. Yllättäen olen elänyt ilman parisuhdetta lähes koko elämäni.
N50v