Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Harmittaa ystävyyden kuihtuminen, miten tästä yli?

Vierailija
12.08.2021 |

Tästä on jo jonkin verran aikaa, mutta huomaan että asia ärsyttää minua silti yhä ja tulee mieleen, ja haluaisin siirtyä eteenpäin. Todella pitkäaikainen ystäväni(?) alkoi kohdella minua itsestäänselvyytenä ja lopulta oli epäluotettavakin, ei aina muistanut vastailla viesteihin tai perui sovittuja juttuja. Pientä piikittelyäkin alkoi ilmetä. Se tuntui tosi pahalta, koska aiemmin olimme olleet läheisiä ja enemmän tekemisissä.

Asia harmittaa minua vieläkin, vaikka ymmärrän että tällaista tapahtuu, eivät kaikki ole koko elämää toistensa kavereita. Ehkä vaikeinta on kun en ymmärrä mitä tapahtui. Itse ajattelin tätä kaveria lämpimästi, mutta hänestä tuli jotenkin kylmä minun suuntaani. Kerran kysyin hiertääkö joku, mutta ei ainakaan myöntänyt. Eli asia jää selvittämättä, kun emme nyt enää ole olleet sitten tekemisissä kun annoin olla yhteydenottojen.

Tässä kai sekä surettaa menetys, että myös ärsyttää tämän ihmisen käytös, kun mielestäni en ansainnut tuollaista kohtelua. Kaverista tuli jotenkin tosi itsekäs ja tympeä. Kun ei saa closurea niin miten tämän asian saisi pois mielestä kokonaan? Nyt jopa kyseenalaistan että oltiinko me koskaan edes niin hyviä ystäviä.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
12.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko teille tullut jotain suuria elämänmuutoksia,, joka on voinut etäännyttää? Esim. perheen perustaminen? Tai että kummallakin on erilaiset arvot tai mielenkiinnon kohteet?

Vierailija
2/8 |
12.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko teille tullut jotain suuria elämänmuutoksia,, joka on voinut etäännyttää? Esim. perheen perustaminen? Tai että kummallakin on erilaiset arvot tai mielenkiinnon kohteet?

Ainakin omassa elämässä on tapahtunut paljon, olen muuttanut ja aloittanut parisuhteen ja vaihtanut työpaikkaa. Mutta itse on vaikea nähdä miten tämä vaikuttaisi kaveruuteen. Toki muutot voi etäännyttää, mutta samalla paikkakunnalla ei olla asuttu muutenkaan sitten sen kun oltiin n.19v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
12.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja nyt ollaan siis kolmekymppisiä. Mielestäni arvot on aika samanlaiset, tai en tiedä, mutta en keksi mitään todella isoa eroa arvoissa. Mielenkiinnonkohteissa on jonkin verran eroa, mutta myös jonkin verran yhtäläisyyksiä. 

Vierailija
4/8 |
12.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikävää että ystävyys loppui ilman että hänellä oli kanttia selvittää miksi.

Itse lopetin yhden ystävyyden epämääräisillä " haluttiin eri asioita" selityksillä koska en kehdannut sanoa suoraan mikä minua pänni: hän tuntui olevan aina vailla jotain( niin että se tuntui jopa hyväksikäytöltä), hän puuttui asioihini( vaikka useasti sanoin että en jostain aiheesta halunnut puhua), epäilin vahvasti asioideni levittelyä tuttavapiirissä, pienet kuulumiseni eivät enää tuntuneet kiinnostavan mutta tietyistä asioista uteli liiaksi,ei ollut enää oikein puhuttavaa ja välimatkan takia ponnistelut ystävyyden ylläpitämiseksi olisivat olleet liialliset kun hän ei oikein viestitellyt.

Eli oikein mikään ei toiminut. En halunnut vyöryttää syytöksiä ja loukata häntä. Päätös oli minun puoleltani tehty. Jos ei selvät vihjeeni menneet vuosien varrella perille niin juttu ei toiminut.

Vierailija
5/8 |

Kiinnostava kuulla näkökulma toisestakin suunnasta. Omalla kohdalla en mitään hyväksikäyttöä näe tapahtuneen, tai juoruilua. Mutta ehkä sitten tuo välimatka voisi olla joku tekijä meidän tilanteessa. Muutin oikeastaan lähemmäs kaveria, mutta hänen näkökulmasta varmaan kauemmas kun hän ei tule liikkuneeksi täällä päin muuten. Paikkakunta jossa asuin ennen oli kauempana mutta siellä asui myös hänen sukulaisia yms. Nyt tuntuu sekin siltä että ei tainnut minua varten siellä juuri edes käydä, vaan olin oheistoimintaa. Mutta ehkei se ihan niinkään ollut, ainakaan joka kerta. Vikoilla kerroilla kun nähtiin hän oli jotenkin hiljainen ja tuntui että jouduin itse keksimään jutun juurta, vaikka sitä oli aiemmin kyllä tullut molemminpuolisesti.

Vierailija
6/8 |
12.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai siis tämä paikkakunnan vaihdon vaikutus tilanteeseen on ihan vain omaa arvailuani. Ei se välttämättä liity mihinkään. Minun näkökulmasta hänen kiinnostus minun suuntaani lakkasi kokonaan jotenkin. Mutta en ymmärrä miksi. Hänestä tuli vaisu ja innoton kun nähtiin. Itse olisin kyllä keksinyt juteltavaa kuten ennenkin mutta on vaikea vetää yksin keskustelua. Enkä sitten kehdannut suoraan kysyä että mikäs nyt on. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
12.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko teille tullut jotain suuria elämänmuutoksia,, joka on voinut etäännyttää? Esim. perheen perustaminen? Tai että kummallakin on erilaiset arvot tai mielenkiinnon kohteet?

Miksi elämänmuutokset edes etäännyttää jotkut kavereistaan? 

Vierailija
8/8 |
12.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ikävää että ystävyys loppui ilman että hänellä oli kanttia selvittää miksi.

Itse lopetin yhden ystävyyden epämääräisillä " haluttiin eri asioita" selityksillä koska en kehdannut sanoa suoraan mikä minua pänni: hän tuntui olevan aina vailla jotain( niin että se tuntui jopa hyväksikäytöltä), hän puuttui asioihini( vaikka useasti sanoin että en jostain aiheesta halunnut puhua), epäilin vahvasti asioideni levittelyä tuttavapiirissä, pienet kuulumiseni eivät enää tuntuneet kiinnostavan mutta tietyistä asioista uteli liiaksi,ei ollut enää oikein puhuttavaa ja välimatkan takia ponnistelut ystävyyden ylläpitämiseksi olisivat olleet liialliset kun hän ei oikein viestitellyt.

Eli oikein mikään ei toiminut. En halunnut vyöryttää syytöksiä ja loukata häntä. Päätös oli minun puoleltani tehty. Jos ei selvät vihjeeni menneet vuosien varrella perille niin juttu ei toiminut.

Millaisia selviä vihjeitä annoit? Eivät vihjeet usein mene perille, suoraan sanottuna menee.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi viisi