Psykologisesta resilienssistä: mikä katsotaan selviytymiseksi?

Tapauskohtaista. Mikä on kenenkin tilanteessa resilienssiä vaihtelee.

Mielen joustavuutta. Jos nyt raatorehellisiä ollaan niin tulkitsen kyllä ettei tee jotain peruuttamatonta vaikka tapahtuu sillä hetkellä ylitsepääsemättömän tuntuisia asioita.

Nuollaan haavat ja kohta sitä ollaan taas jos nyt ei pirteinä oravanpyörässä niin ainakin jaloillaan kokemuksesta oppineena ja voimissaan.

Resilientti ihminen pysyy toimintakykyisena ja myös mahdollisesti pääsee takaisin onnellisuuteen vaikka kohtaisi isojakin iskuja ja vastoinkäymisiä. Henkilö, jolla ei ole resilienssiä kaatuu pienistä. Esim. koulukiusaaminen vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin. Toiset jatkavat elämäänsä eivätkä mieti lapsuusajan typeriä juttuja, toiset mässäävät näillä vielä vuosikymmenienkin jälkeen eivätkä kykene esim. työelämään tai perhe-elämään.

Loogista olisi ajatella, että kykenee säilyttämään toimintakykynsä ja kykenee ratkomaan tai välttämään mahdolliset traumat.

Jos on selvinnyt hirviöiden kynsistä muuttumatta itse hirviöksi, on selvinnyt hyvin.

Kaikkea tuota. Sitä, että osaa kohdata tilanteet rauhallisesti, laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, ei välittömästi ala rypeä itsesäälissä vaan etsii ratkaisukeinoja, on valmis joustamaan ja löytää uusia tapoja ratkaista tilanne. Niin pienissä kuin suurissakin tilanteissa. 

"Tarkoittaako se sitä, että jää psykologisen vastoinkäymisen jälkeen eloon (eli ei tee itsemurhaa) vai sitä, että pysyy mieleltään terveenä vai sitä, että pysyy onnellisena vai sitä, että pystyy käymään töissä vai näitä kaikkia vai mitä?" On todennäköisempää pysyä mieleltä terveenä ja jäädä eloon, jos osaa käsitellä vastoinkäymisiä ja tarkastella tilanteita menettämättä hermojaan, toivoaan ja harkintakykyään. 

Nykyään tuo psykologisen resilienssin puute näkyy ja kuuluu. Ihmisten maailma kaatuu siihen, jos esimerkiksi:

-kaupassa myydään tuotetta, jota ei itse tarvitse (vaikka myydään myös sellaista, mitä tarvitsee) 

-naapuri tekee asiat eri tavalla kuin itse 

-sää ei miellytä

-joku käskee tekemään jotain (vastikkeettomasti tai jopa vastikkeellisesti)

Pienetkin vastoinkäymiset ovat suhteettoman suuria, kaikesta valitetaan ja ollaan valmiita luovuttamaan heti, jos asiat eivät suju juuri niin kuin itse oli suunnitellut tai toivonut. On henkisesti erittäin kuormittavaa, jos ei ole yhtään resilienssiä sietää epävarmuutta ja vastoinkäymisiä. Luulen ja toivon, että sitä voisi johonkin asti itsekin opetella asennoitumaan ja joustamaan. Ja siis nyt puhun pienistä vastoinkäymisistä.

Psykologiassa tuota on käytännössä mahdotonta mitata ja vertailla, koska muuttujia on niin paljon. Sen takia psykologiassa käsitteeseen kannattaa mielestäni suhtautua epäilevästi.

Biologiassa käsite on yksinkertaisempi eli se kuulemma tarkoittaa solutason palautumista stressistä ja vaurioista siten, että kudos on toimintakykyinen.

Kyllä se resilientti selviytyminen varmaan psykologiassakin tarkoittaa toimintakyvyn säilymistä tai palautumista psykologisen vastoinkäymisen jälkeen. 

Faith kirjoitti:

Psykologiassa tuota on käytännössä mahdotonta mitata ja vertailla, koska muuttujia on niin paljon. Sen takia psykologiassa käsitteeseen kannattaa mielestäni suhtautua epäilevästi.

Biologiassa käsite on yksinkertaisempi eli se kuulemma tarkoittaa solutason palautumista stressistä ja vaurioista siten, että kudos on toimintakykyinen.

Kyllä se resilientti selviytyminen varmaan psykologiassakin tarkoittaa toimintakyvyn säilymistä tai palautumista psykologisen vastoinkäymisen jälkeen. 

Kuule sulle ilouutinen sanoisib, että hihhuli puoskari psykoloinnilla voidsaan myös suht koht normaali elämö tuhota. Huom! suht koht normaali ei ole sama kun läves täydellinen onnellinen elämä, ja kuka sanoo elämän pitäisi olla lähes täydellinen ja onnellinen.

Hyvä esimerkki huonosta resilienssistä on se, että ei kestä muutaman viikon/ kuukauden koronarajoituksissa sitä, että ei pääse lempiharrastukseensa tai baariin. Tällöin mm. ihminen ei kykene muuttuvassa olosuhteessa luomaan korvaavia toimintoja itselleen tälle ajalle.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki huonosta resilienssistä on se, että ei kestä muutaman viikon/ kuukauden koronarajoituksissa sitä, että ei pääse lempiharrastukseensa tai baariin. Tällöin mm. ihminen ei kykene muuttuvassa olosuhteessa luomaan korvaavia toimintoja itselleen tälle ajalle.

Eikös tässä oo kyse FOMOsta? Ehkä jotenkin sukua toisilleen. Itse ajattelen että nyt puhutaan astetta vakavammista vastoinkäymisistä. Kuten onnettomuuksista, väkivallan uhriksi joutumisesta tai että omaisille sattuu jotain traagista.

Mielestäni tarkoittaa sitä että pystyy jatkamaan (tietyn ajan jälkeen) elämäänsä suht normaalisti. Eli esim. hoitamaan perheen ja työn. Vaikka läheisen kuoleman jälkeen, siis että ei romahda totaalisesti ja joudu hoitoon.

En siis pidä pahana mitenkään jos menee hoitoon, mutta silloin se resilienssi ei ole niin vahva.

Voiko omaa resilienssiä jotenkin tietoisesti kehittää? Jos on siis jo aikuinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tarkoittaa sitä että pystyy jatkamaan (tietyn ajan jälkeen) elämäänsä suht normaalisti. Eli esim. hoitamaan perheen ja työn. Vaikka läheisen kuoleman jälkeen, siis että ei romahda totaalisesti ja joudu hoitoon.

En siis pidä pahana mitenkään jos menee hoitoon, mutta silloin se resilienssi ei ole niin vahva.

Mitä siansaksaa tämä on? Ei avun hakeminen ole heikkoutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tarkoittaa sitä että pystyy jatkamaan (tietyn ajan jälkeen) elämäänsä suht normaalisti. Eli esim. hoitamaan perheen ja työn. Vaikka läheisen kuoleman jälkeen, siis että ei romahda totaalisesti ja joudu hoitoon.

En siis pidä pahana mitenkään jos menee hoitoon, mutta silloin se resilienssi ei ole niin vahva.

Mitä siansaksaa tämä on? Ei avun hakeminen ole heikkoutta.

Enhän niin sanonutkaan. Tässä kuitenkin puhutaan resilienssistä.

”Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota on toisilla on enemmän kuin toisilla. Jotkut selviävät monista vaikeista vastoinkäymisistä, joillekin pienimmätkin koettelemukset voivat olla liikaa” mieli.fi

Esim perseraiskauksen uhria ei lasketa resilientiksi, riippumatta kokemuksen raakuudesta.

Näin määrittelemällä psykologia muuntuu erällä tavalla eksaktiksi - assrape -asteikolla ainakin.

Mikä on onnen mitta?

Työssäkäyvänä oli stressiä mutta olin kuitenkin työkykyinen.

Romahdin ja nyt työkyvytön. Mutta uusi identiteetti mielenterveyskuntoutujien toiminnassa on tuonut vain hyviä asioita; monenlaista ryhmää ja aktiviteettia. Lojaaleja ystäviä.

Nykyään olen onnellisempi kuin työssä ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tarkoittaa sitä että pystyy jatkamaan (tietyn ajan jälkeen) elämäänsä suht normaalisti. Eli esim. hoitamaan perheen ja työn. Vaikka läheisen kuoleman jälkeen, siis että ei romahda totaalisesti ja joudu hoitoon.

En siis pidä pahana mitenkään jos menee hoitoon, mutta silloin se resilienssi ei ole niin vahva.

Mitä siansaksaa tämä on? Ei avun hakeminen ole heikkoutta.

Jep, heikompiahan he ovat jotka pakenevat omia henkilökohtaisia ongelmiaan esim. kiusaamalla muita. Suomessa tämä on valitettavasti yleistä. Ja pahoinvoinnin määrä moninkertaistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tarkoittaa sitä että pystyy jatkamaan (tietyn ajan jälkeen) elämäänsä suht normaalisti. Eli esim. hoitamaan perheen ja työn. Vaikka läheisen kuoleman jälkeen, siis että ei romahda totaalisesti ja joudu hoitoon.

En siis pidä pahana mitenkään jos menee hoitoon, mutta silloin se resilienssi ei ole niin vahva.

Mitä siansaksaa tämä on? Ei avun hakeminen ole heikkoutta.

Jep, heikompiahan he ovat jotka pakenevat omia henkilökohtaisia ongelmiaan esim. kiusaamalla muita. Suomessa tämä on valitettavasti yleistä. Ja pahoinvoinnin määrä moninkertaistuu.

Toki kiusaaminen voi jostakin ihmisestä vain olla ns hauskaa. Tällainen ei välttämättä välitä ns witun wertaa kiusatun fiilareista, ja silti nukkuu yönsä hyvin vailla painajaisia henkkoht ongelmista...

Vierailija kirjoitti:

Esim perseraiskauksen uhria ei lasketa resilientiksi, riippumatta kokemuksen raakuudesta.

Näin määrittelemällä psykologia muuntuu erällä tavalla eksaktiksi - assrape -asteikolla ainakin.

Ehkä ne tekijät tarvii näitä tekoja, ja määritelmiä.

Tehdessään pahaa raiskaaja loittonee yhä kauemmas siitä mitä oli alunperinkin vailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tarkoittaa sitä että pystyy jatkamaan (tietyn ajan jälkeen) elämäänsä suht normaalisti. Eli esim. hoitamaan perheen ja työn. Vaikka läheisen kuoleman jälkeen, siis että ei romahda totaalisesti ja joudu hoitoon.

En siis pidä pahana mitenkään jos menee hoitoon, mutta silloin se resilienssi ei ole niin vahva.

Mitä siansaksaa tämä on? Ei avun hakeminen ole heikkoutta.

Jep, heikompiahan he ovat jotka pakenevat omia henkilökohtaisia ongelmiaan esim. kiusaamalla muita. Suomessa tämä on valitettavasti yleistä. Ja pahoinvoinnin määrä moninkertaistuu.

Toki kiusaaminen voi jostakin ihmisestä vain olla ns hauskaa. Tällainen ei välttämättä välitä ns witun wertaa kiusatun fiilareista, ja silti nukkuu yönsä hyvin vailla painajaisia henkkoht ongelmista...

Kiusaajat ovat henkisesti lapsen tasolla.