Miten vahvistaa lantiopohjanlihaksia?
Kommentit (19)
Jotenkin huvittaa että puhutaan "lantionpohjalihaksista" kun puhutaan pillulihaksista.
Tietysti jos jaksaa supistella kegeleitä alkuun istuen ja maaten ja sen sujuessa riittävän hallitusti ja voimakkaasti niin sitten seisten, kävellen ja kyykyten.
Itselläni oli lantionpohja heikossa kunnossa kolmen raskauden jälkeen, ei kuitenkaan mitään virtsankarkailuoireita juostessa ja hyppiessä. Voima kuitenkin aiempaa heikompi eikä se treenaamatta ollut palannut vaikka harrastan liikuntaa ja olen muuten hyvässä kunnossa. En vain jaksanut supistella kegeleitä säännöllisesti.
Hankin geishakuulat enkä tietenkään mitään aloittelijoiden kevyitä jättikuulia vaan heti raskaat, metalliset rautaa sisältävät kuulat, joissa pieni halkaisija, n. 2 cm. Ekan kerran koitin niitä liukkarim kanssa ja pystyin pitämään alle minuutin seistessä kun ne hallitsemattomasti vyöryivät rööristä alas, onneksi en ollut intoillut kokeilusta ääneen kellekään... niin sitten pistin ne yöksi ja kun sisällä on ne kuulat niin niitä vähän väkisin tuli supisteltua. Näin yöllä myös seksiunia, mitkä on harmillisen harvinaisia minulle. Aamulla kuulat oli jo aivan jumissa, joten ei ehkä kannata kokeilla just näin, myös alavatsa oli viiiiiltävän kipeä ja pakarat! Kuitenkin sain kuulat tipahtamaan pomppimalla...
En muutamaan päivään pystynyt käyttämään kuulia, mutta huomasim, että ilman niitä hallitsin paremmin supistukset, tunnistin lihakset ihan kuin ennen raskauksia. Suorastaan ihmetytti, ettei geishakuulista juuri ole puhetta vaikka neuvolalääkärissä tai jossain. Kun sitten pystyin taas kokeilemaan niin kuulat pysyi paljon paremmin. Myös seuraava orgaami oli voimakas kuten aina, mutta lisäksi tuli paljon enemmän. Sellaisia tosi napakoita kuten mielestäni asiaan oli kaivattu.
Nyt uskoisin lantionpohjan olevan hyvässä kunnossa. Pystyn kyykkäämään ja tekemään leukoja ja melkein mitä vaan näiden kuulien putoamatta. Välillä käytän niitä masturboidessa, sitä kautta säännöllinen harjoittelu alkoi itse asiassa maistua myös minulle. Välillä pidän niitä myös nukkuessa seksiunien toiveessa, mutta harvoin kyllä niitä näen. Mutta erittäin, erittäin hyvä tapa harjoitella minusta.
No eikö tohon nyt viistuhatta jumppaohjetta netissä ku vähän googlettaa?
Kalua sisään - kalua ulos
Toistetaan kunnes lantiopohjan lihakset tuntuvat hyviltä.
50 km maratoni juoksut on superia koko kropalle, myös NIILLE lihaksille
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin huvittaa että puhutaan "lantionpohjalihaksista" kun puhutaan pillulihaksista.
Jotenkin huvittavaa että miehillä olisi pillulihakset.
Itselläni auttaa lantionpohjaan myös se, kun pakaralihakset, etenkin sivuttaiset, treenaa tosi jämäkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin huvittaa että puhutaan "lantionpohjalihaksista" kun puhutaan pillulihaksista.
Jotenkin huvittavaa että miehillä olisi pillulihakset.
Alapeukuttajalle tiedoksi: miehillä ON lantionpohjan lihakset.
Pyöräily on yksi parhaista joka kehittää just niitä lihaksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin huvittaa että puhutaan "lantionpohjalihaksista" kun puhutaan pillulihaksista.
Jotenkin huvittavaa että miehillä olisi pillulihakset.
Oletko kuullut yhdenkään miehen olevan huolissaan lantiopohjalihaksistaan?
Vierailija kirjoitti:
Pyöräily on yksi parhaista joka kehittää just niitä lihaksia.
Ollaan tyttöystävän kanssa himopyöräilijöitä ja voin kyllä sanoa, että on tiukka!;)
Säännöllinen pyöräily tiukentaa tehokkaasti!
Paljon tehokkaampaa kuin lenkkeily.
Hienoa, että edes yritä tiukentaa pilluasi!!!🕳️🕳️🕳️
11kg nestekaasupullo sisään ja koittaa kävellä rappusia ettei se tipu
Vierailija kirjoitti:
Säännöllinen pyöräily tiukentaa tehokkaasti!
Paljon tehokkaampaa kuin lenkkeily.
Lenkkeily ei tiukenna, päinvastoin.
Jotenkin huvittaa että puhutaan "lantionpohjalihaksista" kun puhutaan pillulihaksista.