Vieläkö aiot lentää ulkomaille?
Kommentit (27)
Jätän ilmastotalkoot hyvillä mielin innokkaiden talkoolaisten vastuulle. 😊
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio on ilmastotalkoissa paljon isompi kokonaisuus kuin kerran vuodessa tehtävä lentoreissu.
Ja jos kaikki ajattelee näin, niin? Voihan sitä korjata ruokavalion ja olla lentämättä.
En ole koskaan ollut talkooihminen, joten muut saavat hoitaa sen homman.
Teen oman osuuteni talkoista muilla keinoilla. Ei minun yksin tarvitse lopettaa kaikkea mahdollista.
Onko ihan mahdotonta ymmärtää että sillä mun muutamalla ulkomaanlennolla ei ole mitään merkitystä. Ei edes kaikkien suomalaisten lennoilla. Kannattaa tutkia mistä niitä päästöjä eniten tulee.
Omalta osaltani osallistun muilla tavoin jotka on mielekkäämpiä ja ehkä jopa merkittävämpiäkin kuin matkustelun lopettaminen.
Eiköhän elokapinoitsijat hoida nuokin talkoot.
Minua ei kiinnosta ilmastohössötys, heti kun (koronan puolesta) uskallan lähteä niin ulkomaat kutsuvat, -lentäen.
Minusta pandemia osoitti hyvin sen, että pitää tehdä juttuja joista nauttii, koska kohta voi olla tilanne missä on "kotona jumissa".
Vaikka normaalioloissa matkustan paljon, en tosin tiedä miten iso hiilijälki minusta jää: ei ole lapsia, en omista autoa tai lemmikkejä, ja syön lihaa ani harvoin (en eettisistä syistä, vaan koska pidän kasvisruuasta enemmän)
En ole vuosiin matkustanut, se olisi kivaa. Ei taida olla vielä muita vaihtoehtoja kuin lento, suomi on saareke.
Suurin osa ihmisistä ei vain suostu ymmärtämään, eivätkä välitä. Siksi olemme nyt tässä tilanteessa.
Vaikka todettiin, että +1,5 C ylitys saattaa tulla jo vuonna 2030, silti perustelette tekojanne sillä, ettei yhden ihmisen tekemiset vaikuta.
Ihminen on kyllä harvinaisen tyhmä olio.
Hassua miten joku vieläkin kuvittelee, että lentäminen olisi joku isoin syypää ilmastonmuutokseen. Ei todellakaan ole.
Ja kyllä aion lentää, tietenkin.
Ehdottomasti, lapsenlapset hoitaa sitten ilmastotalkoot, ehkä.
Tietenkin lennän. Osallistun muilla tavoin ilmastotalkoisiin.
Mun ilmastotalkoot on esim. lapsettomuus ja naudanlihattomuus.
Vierailija kirjoitti:
Hassua miten joku vieläkin kuvittelee, että lentäminen olisi joku isoin syypää ilmastonmuutokseen. Ei todellakaan ole.
Ja kyllä aion lentää, tietenkin.
Missä sanottiin, että joku kuvittelee lentämisen olevan isoin syypää? Aloituksessa kysyttiin vain lentämisaikeista, ei väitetty mitään. Ohis
Tietty. Nytkin on yksi reissu koko perheelle varattuna, sitten suunnitellaan puolison kanssa toista reissua ihan kahdestaan.
Miten niin?
Et kai vaan luule että muutaman viherpiipertäjän älämölö vaikuttaisi elämääni millään tavalla?
Tottakai työni puolesta lähes joka viikko ja lomamatkat perheen kanssa siihen lisäksi,
Talkoolaiset kun eivät enää matkusta, niin lentokiintiössä on tilaa meille muille,
jotka jo hyödynnämme maalämpöä asumisessa, huomioimme ilmastomuutoksen ruoassa ja ajamme sähköautolla. Majoitumme vain ilmasto ja luontoystävällisiin hotelleihin ja odotamme, että lentoyhtiöt myös kehittävät ympäristöystävällisempää polttoainetta ja tapaa lentää.
Ruokavalio on ilmastotalkoissa paljon isompi kokonaisuus kuin kerran vuodessa tehtävä lentoreissu.