Hävettää, etten ole tottunut työntekoon
En ollut nuorena ikinä kesätöissä. Ensimmäisen kerran olin 18-vuotiaana pari kuukautta, sen jälkeen kuukauden 20-vuotiaana. Opiskeluaikana olin yhteensä 2 kesää töissä enkä tehnyt juuri töitä lukukausien aikanakaan.
Sain ensimmäisen lapsen jo opiskeluaikanani ja olen sen jälkeen ollut kotona. Olen kohta 30 ja minulla on ehkä vuosi työkokemusta.
Kokemukseni työelämästä eivät olleet mukavia. Minulla on tutkinto mutta en tiedä mitä haluaisin työkseni tehdä. Kohta pitäisi kehittää jotain mutta mitä? Tuntuu että muut ikäiseni ovat olleet työelämässä jo 10 vuotta. Monet kehuvat, etteivät ole ikinä pitäneet kesälomaa.
Olen terve, minulla on ihana aviomies ja 2 suloista lasta. Mutta jotain pitäisi keksiä. Tunnen itseni turhaksi ihmiseksi työntekoa ihannoivassa maailmassa...
Kommentit (7)
tuo kesälomien pitämättä jättäminen ja sillä kehuskeleminen vasta tyhmää onkin. Mitä järkeä siinä, että viettää joka ikisen päivän töissä ja läheiset, lapset ja puoliso aivan huomiotta. Siitä on monesti surullisia esimerkkejä, kuten avioerot.
yms, niin pääsisit vähän oman alasi makuun. Sitten on pienempi kynnys lähteä työelämään.
EHdin olla 1,5 vuotta valmistuttuani ja nyt olen ollut kotona kolmen lapsen kanssa 6 vuotta. Rakastin työtäni ja kaipaan sinne takaisin mutta tuntuu että lapsetkin vielä tarvitsevat minua... ja kaiken lisäksi haluaisimme vielä yhden lapsen. Mutta sitten taas tuntuu että tipahdan työelämästä lopullisesti, en tiedä miten pääsen sinne enää takaisin. Rahan takia mun ei tarvitse eikä oikeastaan edes kannata mennä töihin eli silläkään en oikein saa itseäni motivoitua.
ettäs kehtaat
t:20 vuotta työssä käymätön
Ammatti tutkinto löytyy ja sen jälkeen olin vuoden työharjottelussa. Muuta työ kokemusta ei koulun harjotus jaksojen ja ton vuoden harjottelun lisäks ole. Lapsia on kolme, nuorin 1v joten ainakaan kahteen vuoteen en aio mennä töihin. Melkein kerkeen 30 täyttää. Mutta ei hävetä, hirvittää kyllä joskus että miten sitä vielä töissä pärjää.
mullakaan ei oo omalta alalta työkokemusta ja muuten on yhteensä alle 1v työkokemusta..
olen hieman alle 30v ja 3 lasta.. suoraan ä-lomalle koulunpenkiltä
nyt vois työelämä kutsua mutta mistäs töitä kun ei oo työkokemusta?
mullakin eka työpaikka oli oma yritys, mutta ei maistunut. Nyt kun on enemmän työkokemusta niin vois vaikka ajatellakin yrityksen perustamista, kun on enemmän näkökulmaa ja ideoita.
Älä yhtään häpeile, oothan ollut lasten kanssa siis tehnyt tärkeää työtä. Ja vielä ennätät kymmeniä vuosia olla töissä tai opiskella.