Millaisia ovat hurjimmat mielenhäiriötapaukset joita olet joutunut todistamaan läheltä?

Metroasemalla reppua ilmaan ja seiniin viskova "joulupukki, joulupukki... kyykäärme" tms soperteleva selvästi psykoosikohtauksessa oleva mies.

Kolme ihmistä on ambulanssi hakenut vierestä hoitoon elämän aikana.

Olen siis nähnyt kolmen ihmisen oikeasti sekoavan livenä, psykoosi.

Entinen tuttu joka paljastui narsistiksi, jotain muutakin perustavanlaatuista vikaa päässä mutta diagnoosista ei kenelläkään täyttä varmuutta. Puri silmieni edessä silloiselta poikaystävältä korvasta palan, siitä seurasi oikeudenkäynti jossa olin mukana.

Yhtenä jouluaamuna joku oli alusvaatteisillaan kadulla ja pyöri käsivarret levällään ympyrää ja huusi "ohhohohhohohhohohhoh".

Uhkasin miestä veitsellä. V... masislääke.

Onko lisää?

Naapuri luuli meidän salakuuntelevan häntä. Luuli että joku käy hänen asunnossaan vaikka sähköinen avain ja vain kiinteistöhuolto tarvittaessa pääsee sinne, no luuli sitten että kiinteistöhuolto käy hänen asunnossaan. Parvekkeellan oli joku porattu reikä jota luulu mikrofoniksi jota kautta kuunnellaan häntä. Pihalla huuteli allahia ja kumarteli parvekkeelleen (on kantasuomalainen). Lopuksi ambulanssi haki hänet.

Tuttavan maniakohtaus. Varasti pyörän ja ajoi kauppaan , nappas tavarat ja ajoi lujaa vauhtia , kaatui , pää auki ja lanssilla sairaalaan. Vähäksi aikaa vauhti hiljeni. Toisen henkilön delirium kohtaus. Työssä maniaa , skitsojen raivareita , narsistien raivareita .

Pahin on ollut juoppohullu joka teki itsemurhan polttamalla itsensä ja asuntonsa.

Vierailija kirjoitti:

Entinen tuttu joka paljastui narsistiksi, jotain muutakin perustavanlaatuista vikaa päässä mutta diagnoosista ei kenelläkään täyttä varmuutta. Puri silmieni edessä silloiselta poikaystävältä korvasta palan, siitä seurasi oikeudenkäynti jossa olin mukana.

Mä tiedän vastaavan tapauksen, sillä ei ollut silminnäkijöitä. Kiinnostaa muuten tietää korjauttiko mies korvansa ennalleen?

Lapsena todistin kotimme ikkunasta kun joku sekopää narkkari sai kohtauksen talomme pihalla. Heilui ympäriinsä ja kirkui, ja heitteli hiekkalaatikolle jääneitä lapioita/ämpäreitä yms juttuja päin vastakkaisen talon seinää. Samalla huusi että "VIIDAKKOON, VIIDAKKOON!!!!! VIIDAKKOON!!!!!" muistan myös, että tätä episodia seurasi useampikin ikkunoistaan. 

Lyhyesti kerrottuna: aineissa oleva naapuri sekoili yöllä rappiksessa ja hakkasi meidän oven lisäksi erään muun ovea.

Pitempää en edes halua kertoa, etten paljastu ja sen lisäksi ettei sen tyypin häiriköinti mene pahemmaksi.

Olin naiivi ja yritin kertoa äidilleni, miten pahalta oli tuntunut, kun hän oli hakannut ja repinyt minua pienenä. Isä oli samassa huoneessa meidän kanssamme.

Äiti sai itkunsekaisen kohtauksen ja selitti, että minun täytyy muistaa väärin. Suutuin väitteestä, koska äidillä on tapana väittää muistojani huonoiksi ja paikkansa pitämättömiksi (minkä lisäksi minulla on vuosien mittaisia muistikatkoja lapsuudesta ja nuoruudesta), ja poistuin olohuoneesta kiihtyneenä.

Hetken kuluttua isä tuli perässäni. Hän kertoi jutelleensa äidin kanssa, ja äiti oli käskenyt hänen sanoa minulle, että minua oli kyllä hakattu mutta hakkaaja oli "oikeasti" lempeä isäni eikä suinkaan kiivas sekopää-äitini.

Tuijotimme isän kanssa toisiamme aika pitkään. Olin pitkälti yli parikymppinen ja isä viisissä kymmenissä. Kumpikin tiesi, että keskustelu käytiin vain sen takia, että äiti kuunteli oven takana.

Tämä on suosikkimuistoni, koska se oli niin kirkas tajuamisen hetki. Vaalin sitä, ja olen kirjoittanut sen ylös koska absurdisti pelkään edelleen, että se muisto vähätellään ja kaasuvalotetaan minulta pois.

Olen sitä ikäluokkaa, jossa lapset menivät erossa aina äidille. Isä valitsi "lusia elinkautisen" tuon persoonallisuushäiriöisen naisen kanssa, jotta hän voisi olla elämässämme mukana mahdollisimman paljon. Ei voi kuin nostaa käden lippaan. Terveisiä isälle sinne pilven päälle, sinä halasit ja uskoit kun äiti riehui ja ivasi <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen tuttu joka paljastui narsistiksi, jotain muutakin perustavanlaatuista vikaa päässä mutta diagnoosista ei kenelläkään täyttä varmuutta. Puri silmieni edessä silloiselta poikaystävältä korvasta palan, siitä seurasi oikeudenkäynti jossa olin mukana.

Mä tiedän vastaavan tapauksen, sillä ei ollut silminnäkijöitä. Kiinnostaa muuten tietää korjauttiko mies korvansa ennalleen?

Ei ollut mitään tehtävissä enää, oli niin pahasti tuhoutunut. Se purtu pala jäi sinne tapahtumapaikalle, niin kiireellä lähdettiin sairaalaan.

Dissosiatiivinen häiriö lähiperheenjäsenellä. Jotain todella hard corea, voin kertoa. Parannuskeinoa tai lääkitystä ei ole olemassa.

up

Vierailija kirjoitti:

Dissosiatiivinen häiriö lähiperheenjäsenellä. Jotain todella hard corea, voin kertoa. Parannuskeinoa tai lääkitystä ei ole olemassa.

Saanko kysyä kuinka se ilmeni ja miltä se sinusta tuntui ja vaikutti?

Itsellä sama häiriö (ei vielä diagnosoitu tosin) ja kovasti yritän olla oireilematta muiden keskellä vaikka tuntuu että kuljen ilmassa ja raajani ovat parimetrisiä, enkä aina tunnista peilikuvaani. Vain viimeisimmälle poikaystävälleni olen uskaltanut kertoa ja näyttää rehellisesti.

Miltä sinusta läheisenä tuntuu?

Jotenkin ällöttää tämmönen mässäily surullisilla ihmiskohtaloilla.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ällöttää tämmönen mässäily surullisilla ihmiskohtaloilla.

Älä sitten mässäile. Me muut täällä jaamme vertaistukena kokemuksia jotka ovat meitä järkyttäneet ja jääneet pyörimään mielessä.

Exä oli välillä kiipeämässä katolle ja hyppäämässä ja välillä vetämässä ties mitä kun halusi kuolla, kävi junaradallakin makoilemassa.

Sit kun meni paremmin niin hassattiin rahat, hankittiin häätö ja osteltiin kaikkea, lujaa meni. Samaan aikaan mesosi että pilaan sen elämän ja painu vuittuun ja heti perään huusi että hylkään kun kuulemma vihaan. Päässään vakaa uskomus etten ole rehellinen ja pelaan selän takana.

Montakohan kertaa soitin ambulanssin.

Kävi osastolla välillä latautumassa sähköhoidossa jonka jälkeen jokunen viikko jopa normaali.

Tosi voimaton olo itsellä kun tietää, ettei toinen vaan pysty hillitsemään niitä voimakkaita tunnereaktioita ja kärsii oikeasti, mutta ei voi itse tehdä tai sanoa mitään.