Kutsu häihin
Haluaisin kuulla mielipiteenne seuraavasta. Meidän koko perhe on kutsuttu lapsettomiin häihin,no pieniä lapsia meillä ei olekkaan. Nyt noin viikkoa ennen häitä saamme tietää että yksi aikuisista lapsistamme on ongelma vastapuolen suvulle koska hänellä on tourette. Tämä on ollut tiedossa koko ajan, häneltä voi tulla tahattomia ääntelyitä ja jopa kirosanoja. Tässä kohti loukkaannuin koska lapsemme ei voi asialle mitään ja sanoin että jäämme perheenä pois. Näille sukulaisille yritettiin vielä selvittää että kyse on sairaudesta mutta ymmärrystä ei heru. Ymmärrän hyvin että asia ei ollut lähtöisin naimisiinmenijöistä vaan suvusta. Tällä hetkellä olen ihminen joka on pilannut häät ja jolle ei koskaan voi antaa tätä anteeksi.
Kommentit (129)
kyse on hääpäivästä. haloota. haluaisitko oman seremonian aikana kuulla karjuvaa saa¨¨¨¨¨¨¨¨¨.
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse vammaisen lapsen äitinä käsittämättömän loukkaantunut jos joku ei hyväksyisi lapseni erilaisuutta. Olen valmis puolustamaan lapseni oikeutta elää tässä maailmassa yhdenvertaisesti sisarustensa kanssa hamaan loppuun saakka.
Erilaisuuteen suhtautuminen heijastelee suhtautujan omaa sisäistä maailmaa. Monia ahdistaa jumalattomasti ja syyt tälle on helpompi löytää itsensä ulkopuolelta.
Tällainen yhden lähisukulaisen ulkopuolelle jättäminen touretten vuoksi osoittaa suurta sivistymättömyyttä. Ehkä hääparin silmät aukeavat kun saavat joskus oman lapsen.
Vammainen lapsi ei luultavasti kiroile kirkossa.
Kiroilu on mahdollista mutta ei millään lailla edes taattua tapahtuuko . Tämä on sinun mielipiteesi, en kuitenkaan samaa mieltä. Ei ole mikään hyvä asia olla kirkossa kiroilemassa mutta tässä on todellakin muitakin sävyjä kuin musta ja valkoinen.
Vierailija kirjoitti:
kyse on hääpäivästä. haloota. haluaisitko oman seremonian aikana kuulla karjuvaa saa¨¨¨¨¨¨¨¨¨.
Ilmeisesti tämä morsiuspari on asian harkinnut jo kutsumisvaiheessa. Tulkitsisin, että ei haittaa, kun kerran kutsuivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse vammaisen lapsen äitinä käsittämättömän loukkaantunut jos joku ei hyväksyisi lapseni erilaisuutta. Olen valmis puolustamaan lapseni oikeutta elää tässä maailmassa yhdenvertaisesti sisarustensa kanssa hamaan loppuun saakka.
Erilaisuuteen suhtautuminen heijastelee suhtautujan omaa sisäistä maailmaa. Monia ahdistaa jumalattomasti ja syyt tälle on helpompi löytää itsensä ulkopuolelta.
Tällainen yhden lähisukulaisen ulkopuolelle jättäminen touretten vuoksi osoittaa suurta sivistymättömyyttä. Ehkä hääparin silmät aukeavat kun saavat joskus oman lapsen.
Vammainen lapsi ei luultavasti kiroile kirkossa.
Vammainen lapsi voi hyvinkin kiroilla kirkossa. Ei siihen tourettea vaadita. Terveisin vammaisten lasten kanssa työskentelevä.
Juuri näin, mutta tilanne eskaloitui nyt, juuri ennen häitä .
Apapa kirjoitti:

Puhu nyt sen morsiusparin kanssa. Unohda muut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse vammaisen lapsen äitinä käsittämättömän loukkaantunut jos joku ei hyväksyisi lapseni erilaisuutta. Olen valmis puolustamaan lapseni oikeutta elää tässä maailmassa yhdenvertaisesti sisarustensa kanssa hamaan loppuun saakka.
Erilaisuuteen suhtautuminen heijastelee suhtautujan omaa sisäistä maailmaa. Monia ahdistaa jumalattomasti ja syyt tälle on helpompi löytää itsensä ulkopuolelta.
Tällainen yhden lähisukulaisen ulkopuolelle jättäminen touretten vuoksi osoittaa suurta sivistymättömyyttä. Ehkä hääparin silmät aukeavat kun saavat joskus oman lapsen.
Vammainen lapsi ei luultavasti kiroile kirkossa.
Vammainen lapsi voi hyvinkin kiroilla kirkossa. Ei siihen tourettea vaadita. Terveisin vammaisten lasten kanssa työskentelevä.
Vamma ei näyttäydy sinällään kiroiluna. Kuka tahansa voi kiroilla. Pointti on, että Touretteen kirosanalitaniat tyypillisesti kuuluvat.
Touretteen kuuluu myös se että voi olla päiviä ilman ainuttakaan kirosanaa . Joinain päivinä voi olla paljon. Ei voi ennustaa mitenkään milloin niitä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen yleensä itse ymmärtää, ettei vie suuriin joukkoihin vieraaksi sairasta lasta.
Lapsi vain hämmentyy ja järkkyttyy lisää suurista ihmismääristä, ja saattaa käyttyätyä tavallista oudommin.
Tämän luulisin olevan itsestään selvyys jokaiselle perheelle.
Ei tämä elämä ja maailma ole koskaan ollut tasa-arvoinen, eikä tule olemaan.
Meillä on aina margnaaliryhmiä, jotka jäävät sivuun joistakin asioista.
Eikä sitä enää yleensä koeta miksikään syrjinnäksi.
Mitäs voimaantumiselle ja kehopositiivisuudelle ja muille vastaaville tapahtui? Vai koskeeko ne vain vähän parempia ihmisiä?
Jos olisi omista häistäni kyse niin en kyllä tahtoisi ketään huumataan v i ttua sillä hetkellä kun sanon ”tahdon”. Haluatko ottaa tämän ja tämän aviomieheksesi jne jne? ”VI T TU!”
Ja kenties elämäni tärkein hetki pilalla…
Ja jos tarkasti asiaa ajattelee toureetikoista noin 30% kiroilee.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi omista häistäni kyse niin en kyllä tahtoisi ketään huumataan v i ttua sillä hetkellä kun sanon ”tahdon”. Haluatko ottaa tämän ja tämän aviomieheksesi jne jne? ”VI T TU!”
Ja kenties elämäni tärkein hetki pilalla…
Sä et sitten todnäk kutsuisi paikalle tällaista henkilöä? Vai mitenkä?
Tässä tapauksessa on tietoisesti kutsuttu.

Hääparilla on oikeus muuttaa mieltä. Se on HÄÄPARIN juhla.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi omista häistäni kyse niin en kyllä tahtoisi ketään huumataan v i ttua sillä hetkellä kun sanon ”tahdon”. Haluatko ottaa tämän ja tämän aviomieheksesi jne jne? ”VI T TU!”
Ja kenties elämäni tärkein hetki pilalla…
Ai? Mun onnea ei sellainen pilaisi mitenkään. Luultavasti vähän naurahdettaisiin molemmat kun tilanne olisi koominen, vaikkei sairaus sitä olekaan. Näin uskoisin myös läheisteni asiaan suhtautuvan. Voisi siitä jälkikäteen joku vitsaillakin.
Vierailija kirjoitti:
Apapa kirjoitti:
En ole vielä ollut mutta aion olla. Tässä on jo semmoinen soppa tulilla ettei mitään rajaa. Sen tiedän että morsiusparin taholta tätä sukua joka ei ymmärrä tourettea on yritetty valistaa tuloksetta. Vaikka hääparin tahto on toinen, tässä tilanteessa suvun tahto ajaa yli. Siis hääparille ei tietääkseni missään vaiheessa ole ollut asiassa ongelmaa.
Mikä siinä on vaikea ymmärtää, että ketään, oli terve eli ei, ei viedä kirkkoon kiroilemaan? Eihän niin tehdä, oli kutsu eli ei! Johan tuo nyt kuuluu alkeellisimpiin käytöstapoihin.
'viedä'??? Aikuista täysivaltaista ihmistä? Miksi kukaan veisi tai olisi viemättä. Kutsuttuna hän menee tai on menemättä. Viestisi heijastelee tietämättömyyttä ja kovin kapeaa katsantoa.

No äitihän tässä on lastaan joko viemässä eli ei.