onko hienompaa jos lapsen nimi on suvusta tai nimellä on "tarina"

ja mahdollisesti se voi ilahduttaa sukulaisia tai helpottaa lapselle sitä että tuntee kuuluvansa "juuriinsa" mutta suuri osa ihmisistä on pärjännyt vallan mainiosti vanhempien itsekeksityllä nimellä

Jos se on ihan vain sellainen että "kaiveltiin nyt suvussa esiintyneitä nimiä ja poimittiin tämä" niin sitten en näe siinä erityisempää arvoa.

ja jos sitten vielä nimi on suvusta niin ekstrahyvä.

nimiä. Ahdistaa myös niiden puolesta, joiden pitää keksiä nimi jollain tietyllä kirjaimella, koska kaikilla suvussa on niin.



Jos nimeen liittyy tarina, niin se on toki kiva juttu, mutta ei mitenkään hienoa.

jolta nimi on "peritty". esim. meillä ekan lapsen toinen nimi on isän äidin nimi(kulkee suvussa) ja toisen lapsen toiset nimet on elossa olevien isoisoäitien nimet. kolmannen lapsen toiseksi nimeksi ajattelin omaa toista nimeäni tai lapsen isän toista nimeä.

mun mielestä ihan tyhmää ja väärin lasta kohtaan!

Antaa nyt lapselle joku tyhmä vaan sen takia, että se on jonku sukulaisen... tosi idioottimaista!

Mä inhoon noita pakollisia suvussa kulkevia nimiä. Ei meille niitä, perinne katkesi meihin.

mitään noista nimistä meidän ei olisi ollut pakko antaa. nimet ollaan itse päätetty ja pidetty salassa ristiäisiin asti. joten ei ole mitään "väkisin annettuja rumia nimiä".

harkita heidän hillittyjä tyylikkäitä nimiään, mutta nämä meidän sukujen nimet eivät ole niin kivoja tai klassisia, että haluaisin omalleni sellaisen antaa.



Musta on myös epäesteettisiä lapsen nimirimpsut, joista yksikään nimi ei jotenkin tyylillisesti sovi toiseensa.

Kutsumanimi on sama, vaikka virallisesta on tietty poikaversio. Täti oli miehelleni rakas, ja nimisopii myös suomalaisen suuhun helposti ( mieheni siis ulkkis)

kun kasteilmoituksissa luki joka toisen pojan toisena tai kolmantena nimenä niitä iänikuisia juheneita ja tapioita,ihmettelin että niinkö paljon nykyäänkin ihmiset pitää noista "loppuun kuluneista setä-nimistä" (ei saa loukkaantua,nykyään mielestäni hienoja nimiä,muistelen nyt ajatusmaailmaani hädintuskin 20v. täytettyäni)..vasta pohtiessani omien lasteni kohdalla nimiasioita itselleni selvisi,että vanhemmat nimeävät lapsiaan "perinne pakosta" tai siksi että "meidän suvussa nyt on aina tehty näin"..en tiedä odottivatko sukulaiset sitten omia nimiään esiintyvän minun lasteni nimissä,jos näin oli,niin karvaasti saivat pettyä..lasteni nimet ovat meille hyvinkin tarkkaan pohdittuja,henkilökohtaisia ja jokaisen nimen takana on meille tärkeä tarina,se on mielestäni tärkeintä..

Tietysti on kivampi että nimellä on tarina tai merkitys kuin että ei olisi.

lapsen nimessä sekä suvun nimi että tarina. Siis toinen suvusta ja toisella taas muu tarina. Suvun nimeä en tiedä kenenkään odottaneen, mutta meille se oli jotenkin itsestään selvä, kun kävi ilmi, että samaa nimeä on ollut molempien suvuissa.



En tiedä onko näin hienompaa vai ei, mutta musta on mukavaa, että nimiin on joku "syy", jonka lapselle voi kertoa.

olettavat että on aina ennenkin tehty...Se on varmaan epävarmuutta, kun ei osata tehdä omia päätöksiä tai uskalleta käyttää mielikuvitusta niin turvaudutaan "perinteisiin".



Kirkkohäät ja lapsen kastaminen ovat tästä hyviä esimerkkejä. Monella ei ole kirkon kanssa mitään tekemistä, mutta ei uskalleta uhmata perinteitä.

on yhden nimen takana järkevä tarina.

Kummallakin on yksi nimi valittu suvusta, mutta myös nimen kauneuden perusteella.

Ja se iänikuinen aina suvussa kulkenut nimi jätettiin käyttämättä.



Eli näin itsellä, mutta siis arvostan aina tarinaa nimen takana ja yleensä suvusta valittuja nimiä. Mutta se ei vähennä muiden ihmisten ja heidän nimiensä arvoa, eikä meilläkään ole kummallakaan kutsumanimenä mitään erityistä.

Mutta musta oli hienoa tutkia suvun historiaa ja todeta kuinka kauniita nimiä sieltä löytyy.



Ainokaisemme molemmat nimet löytyvät molempien vanhempien suvuista, mutta eivät ihan lähihistoriasta. Toista samannimistä ei suvusta tällä hetkellä löydy.

tytön kolmas nimi on rakkaalta edesmenneeltä mummiltani... halusin näin kunnioittaa mummin muistoa...

eikä suvussa ole ollut siis perinteisiä nimiä. Esikoisen nimi on ihan vaan keksitty. Mutta seuraaville me halusimme laittaa jo kuolleiden mummomme ja pappamme nimen, toisena nimenä on tytöllä mun rakkaan mummoni nimi ja poitsulla on kolmantena nimenä mieheni papan nimi!



Eikä kyse ole minusta alunperinkään siitä, että se olisi jotenkin hienoa vaan sitä, että arvostaa sukujuuriaan ja sukunsa perinteitä, esi-isiään.

Hienoa on laittaa nimet,mistä itse tykkää.

Meillä sattui sillä tavalla hienosti että suvusta löytyi ihana nimi jonka valitsimme pojallemme. Olen kertonut jo nyt pojalle että nimi on sama kuin isopapalla, luulen että poika on isompana ylpeä nimestään, isopapasta olen nimittäin kuullut pelkkää hyvää, miehellenikin hän on oikea sankari. Tämä nimi on ihana ja sopii muksulle hienosti. Emme kuitenkaan varta vasten etsineet nimeä suvusta, oli onnellinen sattuma.