Sukulaiset saavat meidät voimaan pahoin surusta

Kuulostaa hirveältä. Keksivät tekosyitä, ja ovat itsekeskeisiä. Voimia sinulle ja perheellesi Ap!

Valitettavasti sukulaisuussuhde ei ole tae elinikäisestä ystävyydestä tai oikeastaan mistään muustakaan. Kannattaa yrittää hyväksyä, että he eivät ilmeisesti halua olla tekemisissä kanssasi.

Luokaa ystävistä, naapureista, kotiseurakuntanne aktiiveista (jos kuulutte kirkkoon)  ja harrastustovereistanne itsellenne uusi "perhe". Samahan se on, onko samoja geenejä vai eikö ole. Lapselle ja perheelle on tärkeää, että on kontakteja eri-ikäisiin ihmisiin ja että tuki ja auttaminen toimii molempiin suuntiin.

Jos sinun lapsesi pahaa oloa kokevat, vika on sinun. Eivät he osaa odottaa ja kaivata näitä ihmisiä, ellet sinä pidä sitä yllä.

Olet jo saanut erinomaisen neuvon. Lopeta roikkuminen. Kun lakkaat kutsumasta ja odottamasta, et enää pety aina uudestaan.

Onko myös itkuntuhruiset silmät?

Olet saanut oikean neuvon , jätä p.kat taaksesi!

On kokemusta. Siksi en ole väleissä sukulaisteni kanssa. Kaikista ihmisistä ei ole vanhemmiksi. 

Kyse voi olla itsekeskeisyydestä, kiireistä, kyvyttömyydestä tai halusta edes vähän huomioida toista. Ei välttämättä ilkeydestä. Mutta yllättävän usein syynä on yksinkertaisesti huonot käytöstavat.

Käytöstavat ja muiden huomioiminen opitaan pitkälti kotona. Joskus vain kannattaa käydä sukulaisilla kylässä ja vastata hauskasti viesteihin, vaikka ei niin haluaisikaan. Jonain päivänä saattaa nimittäin tarvita itse kukin apua.

Mutta rakentakaa oma ympäristönne kivoista ihmisistä ja käyttäkää energianne heihin.

Kaikki aikuiset eivät ole aikuisia.

Mulla omakohtainen kokemus suvun aiheuttamasta surusta on se ettei miesystävää hyväksytä. Me ollaan kuin ilmaa koska ei olla naimisissa. Kaikki olisi toisin ja mielistelisi jos oltaisiin. Kutsut vain yhdelle eli mulle, eihän "epävirallista" miestä voi kutsua edes sunnuntaikahville.

Kysyin myös sedän vaimolta kelvataanko sinne kylään kun vanhemmille ei, vastaus oli että "Hyväksyn paljon mutta setäsi ei, niin ei tänne suoraan voi tulla, mitä jos järjstettäisiin tapaaminen "sattumalta" jossain kahvilassa joskus tms".

Lienee selvää että koin tuon halventavana, että liki 30 vuotias ei saisi seurustella avoimesti jos ei ole naimisissa vaan kaikki pitäisi tehdä kiertoilmausten kautta. Ei tosiaan tavata "sattumalta" missään, jos ei kelpaa reilusti niin sit ei tarvi kelvata ollenkaan.

Muiden sukulaisten kanssa en edes ole tekemisissä, en jaksa edes selostaa minkälaista sakkia ne on.

Älä ota verenpainetta kauheasti, terveys on paljon tärkeämpi kuin itse asia. Tuossa on ehkä pääasiassa se, että vaikka heillä olisi hyvät syyt siihen "välttämiseen" taustalla, he eivät kommunikoi mielipiteitään lainkaan, mikä on hämäävää (monilla on tuontyyppisiä tuttuja tai ex-tuttuja). Syitä voisi olla esimerkiksi etteivät halua uusia ihmisiä ja pieniä lapsia elämäänsä, se voi olla raskasta muun arjen ja ihmisten muistamisten lisäksi. Koska jos luo suhteita johonkin, se voi viedä aikaa paljon, ainakin isovanhemmilta - jos on jo ollut omat lapset kasvatettavana joskus ja veljesi lapset jne. Mutta olisi kiva tietenkin että voivat auttaa, jos tulee joku tilanne. -Luultavasti sinun ja veljen hyvinvointi kiinnostaa, mutta ajattelevat että pärjäätte jotenkin automaattisesti, vaikka usein aikuisetkin lapset voivat tarvita tukea jossain. -Tuo some- tai viestivastaamattomuus on outo ilmiö, koska tuntuu ettei osa ihmisistä miellä että siellä on se oikea henkilö - heillä jää kesken tai vastaamatta (kiireitä, ei muista vastata, jokin muu menee edelle tai sen somenalustan käyttö ei oikein innosta?). Ehkä voit kysyä puhelimessa äidiltä, että mikä on vikana, kun ei saa viestiin joskus vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Kyse voi olla itsekeskeisyydestä, kiireistä, kyvyttömyydestä tai halusta edes vähän huomioida toista. Ei välttämättä ilkeydestä. Mutta yllättävän usein syynä on yksinkertaisesti huonot käytöstavat.

Käytöstavat ja muiden huomioiminen opitaan pitkälti kotona. Joskus vain kannattaa käydä sukulaisilla kylässä ja vastata hauskasti viesteihin, vaikka ei niin haluaisikaan. Jonain päivänä saattaa nimittäin tarvita itse kukin apua.

Mutta rakentakaa oma ympäristönne kivoista ihmisistä ja käyttäkää energianne heihin.

Juu, tuo itsekeskeisyys ja muiden huomioimisen puuttuminen on aika hankalaa, koska se toisen huomioiva ei kauaa jaksa sitä ja jos on itse nähnyt vaivaa. Osalla ihmisistä sukulaiset asuvat niin kaukana ettei kyläily oikein onnistu. En ole ap.

Älä odota muilta ihmisiltä mitään niin et pety.

Elämä ei ole kenellekkään helppoa. Voisitko ap ottaa yhteyttä perheeseesi ja kertoa mitä teillä ajatellaan.

Kirjoitat, että "me" voimme pahoin surusta. Kuka sinun lisäksesi? Puolisosi? Vai ne pienet lapset?

Olisiko teistä neljästä mitään lohtua toisillenne pahoinvoinnin ja surun keskellä?

Ootko ajatellut että korona voisi olla ihan oikea syy pitää etäisyyttä? Ajattelevat sekä omaansa että teidän perheen turvallisuutta. Kuka haluaisi elää sen tiedon kanssa, että on tartuttanut jonkun joka makaa letkuissa sairaalassa ja taistelee elämästään? Fiksumpaa on pitäytyä kyläilyistä. Eikä kaikki koe tarvetta kommentoida jokaiseen viestiin ja somejulkaisuun.

Meinaatko ap, että jos asioista ei perheesi kanssa puhuta mm. että heidän käytöksensä on huonoa ja törkeää että mikään muuttuisi? Jos kiinnostuksen taso on nolla niin ei se asia siitä keskustelemallakaan muutu. Veikkaan, ettei sun lapsuuskaan tässä perheessä ole kovin onnellinen ollut. On nykyään todella yleistä, ettei isovanhempia kiinnosta lapsenlapset, mistään avusta puhumattakaan. Se on heidän päätöksensä, mutta muista tämä sitten kun tarvitsevat jotain. Veikkaan, että aika moni vanhus herää jossain vaiheessa tähän että kun ei kukaan käy hoitamassa tai kylässä, se on sitten voi voi. 

Sinuna ap keskittyisin elämään omaa elämää ihan jo lastenkin takia, ei lapset osaa kaivata ihmisiä, joita ei tunne. Meillä eletään täyttä elämää, vaikkei kummankaan vanhemmat ole elämässä mukana. Mummon virkaa toimittaa mun mummo ja tädeiltä ja sediltä on saatu valtavasti tukea. Ota tuki vastaan sieltä mistä sen saa ja rakenna niitä suhteita, joissa on vastavuoroisuutta ja välittämistä, oli se sitten kummi, kaima tai koira. 

Keskustelut eivät auta. Meidän perheessä muilla on vaimot ja miehet ja lapset. Oletus on, että minä jaksan hoitaa ja kuunnella ensin mielenvikaisia vanhempiamme ja sen jälkeen tulen vielä hymyssä suin synttäreille ja muihin. Tietenkin laitan myös heidän lapsensa etusijalle.

Keskustelu ei auta. He eivät osaa asettua sinun sijaasi. Et saa heitä "herätettyä". Suosittelen siis, että alat heitä kohtaan käyttäytymään samalla tavalla ja et edes tunne huonoa omaatuntoa siitä. Sinä pystyt siihen. He ovat jo aikuisia ihmisiä ja eivät edes pahemmin varmaan huomaa ns poissaoloasi. Elätte perheinenne nyt omaa elämää.

Ne ei varmaan vaan pidä kakaroista.

Itsellä syy huonoon yhteydenpitoon on terveysongelmat, mielenterveysongelmat sekä köyhyys ja häpeä siitä. En pääse käymään sisarelle ilman autoa eikä ole enää ystäviä, joilta kehtaisi kysyä kyytiä. En myöskään voi kutsua pieneen kotiin, jossa ei olohuonetta, etenkään jos en ole jaksanut siivota. Viime vuonna näimme vain kerran ja joulu ym lahjat jäi hankkimatta em. ongelmien takia. Tänä vuonna aion yrittää hankkia hänen lapselle lahjan, mutta sisarelle on tulossa lisää lapsia, jos tulee vielä enemmän kuin kaksi niin en ehkä pysty kaikille ostamaan lahjoja joka vuosi. Oman terveyden puutteen takia en pysty auttamaan hoidossa ja se harmittaa, en tiedä ymmärtääkö sitä kukaan koska kaikki vaikeudet eivät näy ulospäin.

On aika hyväksyä totuus, jonka esiin toit. Toivottavasti perheelläsi on ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa hyviä hetkiä.

Voin vain toivoa, että lakkaisit kuluttamasta energiaa sukulaisiin. Lapsesi ja puoliso ovat sinun perhe, nauti heistä.

Minä irtaannuin aikanani omista sukulaisista. Valinta oli helppo, koska voin hyvin omien lasten ja puolisoni kanssa.