Suomessa on oltava tosi kahjo jotta pääsee kunnalliseen terapiaan
Kärsin kolmatta vuotta jatkuvaa, päivittäistä ahdistushäiriötä joka alkoi puolison väkivallasta ja alkoholismista. Lääkärillä olen tavannut useasti ja kerran tavannut psykiatrin jotka määräsivät minulle mielialalääkityksen. Kuitenkaan vahvempia mielialalääkityksiä kuten bentsoja ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön ja ammattikirjallisuuden mukaan tulisi suosia terapiaa. Kun vastikään pyysin päästä terapiaan, lääkäri kysyi jos minulla on itsetuhoisia ajatuksia ja vastattuani kieltävästi, totesi etten ole riittävän sairas jotta hän laittaisi lähetteen psykiatrisille tahoille. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi käydä yksityiselle psykiatrilla mikäli haluan psykoterapiaan, mikä pienipalkkaiselle on ylivoimaisen kallista. Miten sairas ja ahdistunut pitää siis olla päästäkseen kunnalliseen, ja kannattaako lääkärille valehdella että on itsetuhoisia ajatuksia?
Kommentit (21)
Puhumaan nuoren lähärin kanssa puutaheinää.
No kuulostaapa kyllä erikoiselta. Mieheni pääsi ihan pelkän keskivaikean masennuksen kanssa psykoterapiaan, ei itsetuhoisia ajatuksia tai edes työkyvyttömyyttä. Minä itse pääsin psykoterapiaan, kun todettiin lapsuuden tapahtumien tuottama traumaperäinen stressihäiriö, oireina lähinnä todella huono itsetunto ja pinttyneet huonot ajatukset itsestä, jotka hieman hankaloittivat arjen toimintaa ja ihmissuhteissa pärjäämistä.
Mieheni söi eka pari vuotta lääkkeitä, ennen kuin pääsi terapiaan. Oli se siitä lääkärille itsekin joskus maininnut että olisiko terapiasta apua, mutta vasta kun minä kävin mukana itkemässä miehen lääkärikäynnillä, hän sai lausunnon terapiaan.
Tapauksesi kuulosta kyllä siis kummalta, mikä lie maanantailääkäri sulla oli...
Mä oleeen ollu 8 vuotta putkeeen kännisssä ja yyksi lähisukulaiinen psykooosipotilaaana työkyvyttömyyseläkkeelllä.
Vierailija kirjoitti:
No kuulostaapa kyllä erikoiselta. Mieheni pääsi ihan pelkän keskivaikean masennuksen kanssa psykoterapiaan, ei itsetuhoisia ajatuksia tai edes työkyvyttömyyttä. Minä itse pääsin psykoterapiaan, kun todettiin lapsuuden tapahtumien tuottama traumaperäinen stressihäiriö, oireina lähinnä todella huono itsetunto ja pinttyneet huonot ajatukset itsestä, jotka hieman hankaloittivat arjen toimintaa ja ihmissuhteissa pärjäämistä.
Mieheni söi eka pari vuotta lääkkeitä, ennen kuin pääsi terapiaan. Oli se siitä lääkärille itsekin joskus maininnut että olisiko terapiasta apua, mutta vasta kun minä kävin mukana itkemässä miehen lääkärikäynnillä, hän sai lausunnon terapiaan.
Tapauksesi kuulosta kyllä siis kummalta, mikä lie maanantailääkäri sulla oli...
Niin kinusin kyllä lähetettä mutta lääkäri totesi että kun minulla ei ole psykooseja ja elämän "perusasiat muuten kunnossa" (työpaikka, omistusasunto, ystäviä) niin ei hän laita lähetettä. Jatketaan vaan lääkitystä. Uskoisin että suhtautuminen olisi hyvin toisenlainen jos lääkärillä olisi omakohtaista kokemusta vuosien helvetistä alkoholistin kanssa väkivaltaisuuksineen.
Niin jos olet alkoholisti niin apua kyllä aina löytyy yltäkylläisesti ja veronmaksajien rahoilla!
Vierailija kirjoitti:
Niin jos olet alkoholisti niin apua kyllä aina löytyy yltäkylläisesti ja veronmaksajien rahoilla!
Provosoiva viesti, mutta tässä on totuuden siemen. Kun itse yritin saada apua mielenterveysongelmiini, kiinnitin huomiota siihen, että narkkareille ja alkoholisteille oli kyllä tarjolla jos jonkinmoista matalan kynnyksen palvelua, neuvontaa, sosiaalityöntekijää, tukitupaa, vertaistukiryhmää. Mielenterveysongelmainen joutuu taistelemaan kynsin hampain saadakseen minkäänlaista todellista apua. Joku puhelinlinja, jossa vastaa kasvoton vapaaehtoistyöntekijä, ei ole todellista apua.
Pilko ongelmat pienemmiksi. Al anon tms vois olla oikeempi paikka.
Alkit on pääosin niin häiriintyneitä, että itse kierrän kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin jos olet alkoholisti niin apua kyllä aina löytyy yltäkylläisesti ja veronmaksajien rahoilla!
Provosoiva viesti, mutta tässä on totuuden siemen. Kun itse yritin saada apua mielenterveysongelmiini, kiinnitin huomiota siihen, että narkkareille ja alkoholisteille oli kyllä tarjolla jos jonkinmoista matalan kynnyksen palvelua, neuvontaa, sosiaalityöntekijää, tukitupaa, vertaistukiryhmää. Mielenterveysongelmainen joutuu taistelemaan kynsin hampain saadakseen minkäänlaista todellista apua. Joku puhelinlinja, jossa vastaa kasvoton vapaaehtoistyöntekijä, ei ole todellista apua.
Narkkari ja alkoholisti on sairas. Väkivaltaisen narkkarin tai alkoholistin kanssa parisuhteessa elävä taasen on vapaaehtoinen lähtemään milloin tahansa. Ainakin vallitsevan logiikan mukaan.
Smurff1 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin jos olet alkoholisti niin apua kyllä aina löytyy yltäkylläisesti ja veronmaksajien rahoilla!
Provosoiva viesti, mutta tässä on totuuden siemen. Kun itse yritin saada apua mielenterveysongelmiini, kiinnitin huomiota siihen, että narkkareille ja alkoholisteille oli kyllä tarjolla jos jonkinmoista matalan kynnyksen palvelua, neuvontaa, sosiaalityöntekijää, tukitupaa, vertaistukiryhmää. Mielenterveysongelmainen joutuu taistelemaan kynsin hampain saadakseen minkäänlaista todellista apua. Joku puhelinlinja, jossa vastaa kasvoton vapaaehtoistyöntekijä, ei ole todellista apua.
Narkkari ja alkoholisti on sairas. Väkivaltaisen narkkarin tai alkoholistin kanssa parisuhteessa elävä taasen on vapaaehtoinen lähtemään milloin tahansa. Ainakin vallitsevan logiikan mukaan.
Omat mielenterveysongelmani eivät liittyneet ihmissuhteisiini (eivätkä muuten päihteisinkään) mitenkään enkä minä niitä mitenkään itse ollut aiheuttanut - kunhan sairastuin.
Mutta täytyy sanoa, että ei henkisesti aivan terve ihminen kyllä jää kenenkään nyrkkeilysäkiksi. Miksi se, että itse sulloo suoniinsa addiktoivaa myrkkyä, on muka jotenkin sitä hyväksyttävämpi sairaus?
Nimenomaan ei tarvitse olla erityisen kahjo, vaan tarpeeksi etevä puhumaan ja vaatimaan. Itseäni ärsyttää eniten se, kun varsinkin nuoret naiset käyvät nykyään hoidattamassa itseään terapiassa ikään kuin hyvinvointipalveluna samaan tyyliin kuin kävisivät joogatunneilla. Tämä vie resursseja ja terapeutteja niiltä, joilla olisi terapiaan oikeaa mielenterveydellistä tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan ei tarvitse olla erityisen kahjo, vaan tarpeeksi etevä puhumaan ja vaatimaan. Itseäni ärsyttää eniten se, kun varsinkin nuoret naiset käyvät nykyään hoidattamassa itseään terapiassa ikään kuin hyvinvointipalveluna samaan tyyliin kuin kävisivät joogatunneilla. Tämä vie resursseja ja terapeutteja niiltä, joilla olisi terapiaan oikeaa mielenterveydellistä tarvetta.
Mistä sinä tiedät, mistä he siellä terapiassa puhuvat? Todella elämänmyönteiseltäkin vaikuttavalla ja menestyneen oloisella ihmisellä voi olla taustallaan aivan kammottavia kokemuksia, ja sen terapian avulla säilytetään se ulospäin näkyvä toimintakyky.
Vierailija kirjoitti:
Omat mielenterveysongelmani eivät liittyneet ihmissuhteisiini (eivätkä muuten päihteisinkään) mitenkään enkä minä niitä mitenkään itse ollut aiheuttanut - kunhan sairastuin.
Mutta täytyy sanoa, että ei henkisesti aivan terve ihminen kyllä jää kenenkään nyrkkeilysäkiksi. Miksi se, että itse sulloo suoniinsa addiktoivaa myrkkyä, on muka jotenkin sitä hyväksyttävämpi sairaus?
Niin no lääkkeitä vaan lisää henkisen ja fyysisen väkivallaan ahdistuksiin ja traumoihin, kunnes viisikymppisenä kaadut bentsotokkurassa ja lyöt pääsi katukivetykseen!!!!
Aloitus on, sanonko mistä?
PSY-potilaiden hoidon heikko kohta on siinä, ettei somaattisiin vaivoihin tahdo saada hoitoa. Aloituksessa niitä halutaan lisää edelleen PSY-puolelle.
Aloittajan pitäisi päästä eteenpäin tuosta traumasta, eikä sitä voida hoitaa lääkkeillä tai terapialla loputtomiin - jos kyse onkin tulehduksesta.
Ei muuta.
Smurff1 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat mielenterveysongelmani eivät liittyneet ihmissuhteisiini (eivätkä muuten päihteisinkään) mitenkään enkä minä niitä mitenkään itse ollut aiheuttanut - kunhan sairastuin.
Mutta täytyy sanoa, että ei henkisesti aivan terve ihminen kyllä jää kenenkään nyrkkeilysäkiksi. Miksi se, että itse sulloo suoniinsa addiktoivaa myrkkyä, on muka jotenkin sitä hyväksyttävämpi sairaus?
Niin no lääkkeitä vaan lisää henkisen ja fyysisen väkivallaan ahdistuksiin ja traumoihin, kunnes viisikymppisenä kaadut bentsotokkurassa ja lyöt pääsi katukivetykseen!!!!
Oletko itse ehkä bentsotokkurassa? Lääkkeitä on kyllä tarjolla täällä kenelle hyvänsä. Todellista apua, siis terapiaa, sen sijaan ei ole.
Terapiako se on se autuaaksi tekevä? Kaikki ihmiset eivät hyödy terapiasta. Nämä terveyskeskus"terapiat" ovat hoitajan kanssa keskustelua, kaukana oikeasta psykoterapiassa.
Minä pääsin onneksi työnantajan laskuun.
Onko sulla traumoja lapsuudesta? Mikäli on, keskustele niistä seuraavan kerran lääkärin kanssa. Pyydä lyhyen ajan sisään sen varjolla yhä enemmän lääkärille aikoja. Jo löytyy psykilähete. Harmillista, että et tule kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Smurff1 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat mielenterveysongelmani eivät liittyneet ihmissuhteisiini (eivätkä muuten päihteisinkään) mitenkään enkä minä niitä mitenkään itse ollut aiheuttanut - kunhan sairastuin.
Mutta täytyy sanoa, että ei henkisesti aivan terve ihminen kyllä jää kenenkään nyrkkeilysäkiksi. Miksi se, että itse sulloo suoniinsa addiktoivaa myrkkyä, on muka jotenkin sitä hyväksyttävämpi sairaus?
Niin no lääkkeitä vaan lisää henkisen ja fyysisen väkivallaan ahdistuksiin ja traumoihin, kunnes viisikymppisenä kaadut bentsotokkurassa ja lyöt pääsi katukivetykseen!!!!
Oletko itse ehkä bentsotokkurassa? Lääkkeitä on kyllä tarjolla täällä kenelle hyvänsä. Todellista apua, siis terapiaa, sen sijaan ei ole.
En ole. Käytin vähän aikaa oksatsepaamia. Ne eivät ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön.
Näin on. Varttihullut hoitakoot itse itsensä.