Voiko persoona lakata olemasta? Muilla samankaltaisia tunteita?

Elämäni kuluu muiden tarpeiden täyttämiseen.

Teen töitä työnantajalle.

Hoidan lapsia heidän ja perheen vuoksi.

Hoidan aviomiehen velvollisuuksia. Parisuhde on ihana asia, mutta vaimoni on hetkittäin päällekäyvä ja dominoiva luonteeltaan. Hän on aina ollut taitava möläyttämään, mikä on "sallittu" käyttäytymismalli missäkin tilanteessa. Valitin kipeytynyttä rokotuskohtaa olkapäässä, "ei hänellä ole koskaan olut rokotuksista sivuvaikutuksia eikä sinunkaan kannata turhia inistä". Me menemme nyt nukkumaan tähän aikaan ja heräämme aamulla tähän aikaan. Anna minä päätän mitä puemme lapsille. Keskity sinä vain töihin, et osaa tehdä kotitöitä haluamallani tavalla. Maksoin sen sinun laskun yhteiseltä tililtä.

Mitä minä teen? Itseni ja omia tarpeitani kuunnellen? Olen joustanut vapaa-ajastani perheen vuoksi. Sovitan työvuorot perheen menojen mukaan. Meillä läy huomenna vaimon näitä ja näitä tuttuja. Hyväksyn mukisematta kaikki pienet ilot joista ennen nautin, mutta jotka vaimo voi tehdä koska hän käy kuitenkin siellä ja siellä. Esim. haluaisin käydä kirjastossa - minä käyn, katso lapsia sen aikaa. Lainaanko jonkun kirjan? Joo voisit lainata jos pääsisin ensin pähkäilemään mitä haluan lukea.

Ja kun kaiken löytää kuulemma nykyisin kännykästä. Ne kirjaston valikoimatkin. Mutta en haluaisi lapsille opettaa mallia nenä ruudussa olevasta isästä.

Voiko minuus, pienet iloa tuottavat asiat ja omat mieltymykset kadota? Tai kokonainen persoona?