Koira alkoi oireilla eroahdistusta uudelleen :( Mistäköhän on kyse?
Vanhemmillani on jo lähes 10 vuotta vanha koira, joka kärsi nuorempana pahasta eroahditustuksesta. Vuosia meni tosi hyvin, mutta keväällä vanhemmat ottivat uuden pennun, ja nyt kesällä tuo vanhempi koira on alkanut uudelleen potea eroahdistusta. Tuhoaa paikkoja, haukkuu ja ulvoo, ei lepää kun jää pennun kanssa kotiin. Aluksi ei tullut pennun kanssa juttuun, mutta nyt ovat ihan parhaat kaverit. Voiko kyse olla kuitenkaan pennusta? Muuta muutosta elämässä ei ole tapahtunut, päivät kotona ovat ihan yhtä pitkiä kuin aiemminkin (vanhemmat vielä hetken aikaa työmaailmassa).
Se on siis meidän entinen koira, joka muutti vanhempieni luo kun asuimme hetken aikaa ulkomailla, tunnen koiran siis oikein hyvin. Se stressaa kyllä aika helposti muutoksista, mutta tosiaan jo monta kuukautta tilanne on ollut muuttumaton, kun pentu on kasvanut ja kotiutunut, ja koirista on tullut kavereita.
Kyseessä on kahden pienikokoisen koiran risteytys, joten elinvuosia on varmaan useampi vielä edessä. Koira on täysin terve ja erittäin hyväkuntoinen.
Pentu rasittaa liikaa vanhaa koiraa. Nyt pitäisi kyllä järjestää niin että saisivat omat tilat kun ovat yksin.