Muistilista yhteensopivuuden selvittämiseksi
Mitkä kaikki asiat olisi hyvä muistaa selvittää yhdessä kumppaniehdokkaan kanssa ennen parisuhteeseen sitoutumista, jotta kummallekaan ei tulisi myöhemmässä vaiheessa yllätyksiä?
Kommentit (178)
Pitää olla yhteensopivat ELÄMÄNTYYLIT.
Niitä on moneen lähtöön ja jotkin niistä menevät toistensa kanssa osittain päällekkäin. Useimmilla ihmisillä on muutamia suuntauksia, joiden mukaan elämänkulku painottuu.
Tässä muutamia esimerkkejä elämäntyyleistä:
Perhekeskeinen elämäntyyli
Työkeskeinen elämäntyyli
Reissaava elämäntyyli
Liikunnallinen elämäntyyli
Päihdekeskeinen elämäntyyli
Ja niin edelleen...
Miten käyttäytyy vaikeuksien koittaessa, kun kaikki ei meekään kuin strömsössä? Hyvä keino on esim. telttaretkeily tai matkustaminen uppo-outoon maahan (sitten joskus).
Toisethan valittaa tai lamaantuu tai luovuttaa, toiset on rauhallisia tai panikoi tai niistä tulee macgyvereitä, jotkut ottaa huumorilla, jne.
Tyypillisimmät riidanaiheet on kuulemma raha ja seksi. Täytyy siis selvittää, että toisen tyyli hoitaa raha-asioitaan sopii myös itselle ja että seksiä halutaan suunnilleen yhtä paljon ja että tapa jolla sitä harrastetaan tyydyttää molemmat. Ei siis niin, että toinen haluaa aina vaniljaa ja toinen pukeutua sängyssä isoäidiksi tms.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni olisi hyvä olla tulevaisuudessa muutakin yhteistä kuin vain asuminen samassa osoitteessa ja nukkuminen samassa sängyssä. Edes yksi yhteinen harrastus tai mielenkiinnon aihe. Mielellään enemmänkin kuin yksi. Muuten suhde saattaa loppua sitten, kun seksuaalinen vetovoima alkaa hiipua.
Ei tarvitse olla yhteistä harrastusta. Jos toisen kanssa tykkää olla, haluaa viettää aikaa yhdessä ilmankin. Osa yhteisistä jutuista ja tekemisistä syntyy itsestään tai löytyy juuri sitä kautta, että halutaan viettää aikaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Sopivatko luonteet yhteen.
Sopivatko arvomaailmat yhteen, tai voivatko muuttua.
Onko joku yhteinen kiinnostus/harrastus vai ihan erilaiset kiinnostukset.
Onko yhteisiä suunnitelmia/unelmia tulevaisuuteen tai tavoitteita, mistä tykkää. Vai eroavatko sunnitelmat radikaalisti toisistaan. Ei tarvitse siis olla mitään suurta ja kallista, vaan suuntaa antavaa.
Onko eroavaisuuksia vai yhdistäviä tekijöitä enemmän.
Haetaanko rauhaa suhteessa vai onko toinen draamakuningas/kuningatar.
Miten alkoholinkäyttöpolitiikka.
Lapsia vai ei, lemmikkejä vai ei, sukulointia vai ei.
Sopivatko matkakohdetoiveet yhteen vai ei. Se ei toimi että mies haluaa thaimaahan ja nainen kreikkaan.
Yuntuisi kyllä absurdilta, että muuten oltaisiin sielunkumppanit, olisi kemiaa ja vetovoimaa, seksi toimisi, nautittaisiin yhdessä olosta ja haluttaisiin olla yhdessä - ja sitten kävisikin, että toinen tykkää lomailla Thaimaassa ja toinen Kreikassa. Ja muuten täydellinen suhde pitäisi sitten kuopata tällaisen asian takia. Voi kyynel. Kertoisitko vähän, että miksi tuo ei toimi?
Lisäksi tuo sukulointi-kohta - jos toinen haluaa sukuloida ja toinen ei, niin eikö se toinen voisi jatkossakin sukuloida, mutta toisen ei tarvitse?
Asenne rahankäyttöön. Vastuullinen vai vastuuton.
Seksielämä. Odotukset määrästä ja laadusta suurin piirtein samoilla linjoilla ja kumppanista huolehtiminen kunnossa.
Elämäntyyli. Ollaanko koko ajan menossa vai kökitäänkö mökillä tuijottamassa nuotioon vai onko ok että kumpikin toteuttaa itseään välillä ilman toista.
Joustavuus yhdessä asumisessa, kestääkö hermo erilaiset tavat ja löytyykö joustoa kumppannin kynnyskysymyksissä.
Lapsia vai eläimiä. Ehkä tärkein koska tässä on todella vaikea joustaa mihinkään kompromissiin.
Ja tietysti sitoutumisen aste. Avioliittotyyppinen suhde vai heiluuko toinen nettideiteissä kun toinen luulee yhdessä asumista oikeaksi parisuhteeksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni olisi hyvä olla tulevaisuudessa muutakin yhteistä kuin vain asuminen samassa osoitteessa ja nukkuminen samassa sängyssä. Edes yksi yhteinen harrastus tai mielenkiinnon aihe. Mielellään enemmänkin kuin yksi. Muuten suhde saattaa loppua sitten, kun seksuaalinen vetovoima alkaa hiipua.
Ei tarvitse olla yhteistä harrastusta. Jos toisen kanssa tykkää olla, haluaa viettää aikaa yhdessä ilmankin. Osa yhteisistä jutuista ja tekemisistä syntyy itsestään tai löytyy juuri sitä kautta, että halutaan viettää aikaa yhdessä.
Jos tuo toinen kirjoittaja on sitä mieltä, että olisi hyvä olla edes yksi yhteinen yhteinen harrastus TAI mielenkiinnon kohde, niin silloinhan se tapa toimii hänelle.
Olen pitkälti samoilla linjoilla, koska olin joskus nuorempana parisuhteessa, jossa halusimme kyllä viettää aikaa toistemme kanssa, halusimme sitä todella paljon, mutta olimme vain kiinnostuneet tekemään vapaa-ajallamme täysin erilaisia asioita ja juttelemaan täysin eri aiheista, joten lopuksi erilaisuudesta muodostui niin iso ongelma, että suhde ei kestänyt.
Olen ollut mielestäni hyvin ennakoiva miesten suhteen, mutta näköjään en olekaan. DDD
Tuo, että keskustellaan asioista ennen, tottakai. Mutta olen havainnut, että kumpikin näkee asiat omasta näkökulmastaan, esimerkiksi lasten kavatus.
Ennen kun on tavattu lapsia saati asuttu yhdessä niin voidaan olla hyvinkin samansuuntaisia kasvatuksen suhteen. Tai luullaan, että puhutaan samasta asiasta.
Mutta sitten huomataan, ettei niin olekaan. Toisen tiukka tai lepsu kasvatus tarkoittaakin toiselle ihan muuta.
Jompikumpi voi sanoa, mutta mehän keskusteltiin tästä, mikä tässä nyt oikein on nyt vaikeutena. Tästähän oltiin samaa mieltä.
Myös muissakin asioissa.
Itseasiassa nämä luetellut jutut näkee todellisesti vasta kun on olttu kauemmin yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla yhteensopivat ELÄMÄNTYYLIT.
Niitä on moneen lähtöön ja jotkin niistä menevät toistensa kanssa osittain päällekkäin. Useimmilla ihmisillä on muutamia suuntauksia, joiden mukaan elämänkulku painottuu.
Tässä muutamia esimerkkejä elämäntyyleistä:
Perhekeskeinen elämäntyyli
Työkeskeinen elämäntyyli
Reissaava elämäntyyli
Liikunnallinen elämäntyyli
Päihdekeskeinen elämäntyyli
Ja niin edelleen...
Eikös täällä ollut just eilen joku oma ketju erilaisista elämäntyyleistä... katsotaans löytyykö sitä enää...
Jep, tässähän se:
Vierailija kirjoitti:
Millainen on kummankin suhtautuminen uskoon, uskontoihin, jumalaan/jumaliin/jumalattomuuteen. Ja sopivatko pariskunnan suhtautumistavat pidemmän päälle yhteen.
Onko aito kaksoisliekki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopivatko luonteet yhteen.
Sopivatko arvomaailmat yhteen, tai voivatko muuttua.
Onko joku yhteinen kiinnostus/harrastus vai ihan erilaiset kiinnostukset.
Onko yhteisiä suunnitelmia/unelmia tulevaisuuteen tai tavoitteita, mistä tykkää. Vai eroavatko sunnitelmat radikaalisti toisistaan. Ei tarvitse siis olla mitään suurta ja kallista, vaan suuntaa antavaa.
Onko eroavaisuuksia vai yhdistäviä tekijöitä enemmän.
Haetaanko rauhaa suhteessa vai onko toinen draamakuningas/kuningatar.
Miten alkoholinkäyttöpolitiikka.
Lapsia vai ei, lemmikkejä vai ei, sukulointia vai ei.
Sopivatko matkakohdetoiveet yhteen vai ei. Se ei toimi että mies haluaa thaimaahan ja nainen kreikkaan.
Yuntuisi kyllä absurdilta, että muuten oltaisiin sielunkumppanit, olisi kemiaa ja vetovoimaa, seksi toimisi, nautittaisiin yhdessä olosta ja haluttaisiin olla yhdessä - ja sitten kävisikin, että toinen tykkää lomailla Thaimaassa ja toinen Kreikassa. Ja muuten täydellinen suhde pitäisi sitten kuopata tällaisen asian takia. Voi kyynel. Kertoisitko vähän, että miksi tuo ei toimi?
Lisäksi tuo sukulointi-kohta - jos toinen haluaa sukuloida ja toinen ei, niin eikö se toinen voisi jatkossakin sukuloida, mutta toisen ei tarvitse?
Onko mies SIELUNkumppani, vaiko ei?
Onko hän kaksoisliekki?
Listoilla ei ole mitään merkitystä tosielämässä. Hyvin harvalla tulee edes sellaista mahdollisuutta, että sen puolison voisi valita, ja että juuri ne listan kohdat täyttävä henkilö olisi se, johon rakastuu ja jota kohtaan tuntee fyysistä vetoa. Vai kuinka moni pitkässä parisuhteessa oleva on listan kanssa nykyistä puolisoaan tentannut, ja ruksannut sieltä kaikki vaatimukset?

En ole kirjoittanut tuota kommenttia, johon olit vastannut.
Ehkä matkakohdetoiveet listanneella henkilöllä on matkusteleva elämäntyyli? Eli matkustaminen on elämäntapa, ei siis mikään "jee kiva että päästään kerran vuodessa yhteiselle lomamatkalle" tyyppinen juttu.
Tosireissaajille puolison matkakohdetoiveilla on todella paljon väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen on kummankin suhtautuminen uskoon, uskontoihin, jumalaan/jumaliin/jumalattomuuteen. Ja sopivatko pariskunnan suhtautumistavat pidemmän päälle yhteen.
Onko aito kaksoisliekki.
Kun kaksoisliekit kohtaavat maan päällä, suhde on hyvin intensiivinen ja henkisesti sekä fyysisesti haastava ja vaikeakin. Kaksoisliekit kohtaavat kuin kaksi peiliä, heijastaen toistensa epätäydellisyyttä. Sen perimmäinen tarkoitus on täydellisen harmonian ja yhdistymisen saavuttaminen: ne alueet, joilla on työstettävää, nousevat esiin kaksoisliekin peilin kautta.
Kaksoisliekit eivät ole toistensa kaltaisia. Eroja voi olla iässä, sukupuolessa (mutta ei välttämättä), maantieteellisessä sijainnissa, uskomuksissa, etnisessä taustassa tai vaikka tulotasossa. Toinen aina edistää toisen kasvua. Siitä huolimatta näiden kahden välinen side on hyvin vahva. Kun kohtaat kaksoisliekkisi, tunnet tulleesi kotiin. Henkisellä tasolla nämä kaksi tuntevat toisensa. Se puolestaan auttaa kestämään suhteen haasteet.
Millaista elo kaksoisliekin toisen osan läheisyydessä sitten on? Kun nämä kohtaavat, molempien henkinen kasvu kiihtyy, ja kummankin lahjat täydentävät toisiaan. Tunnet toisen puoliskon energiavirrat ja stressitilat herkemmin kuin muiden ihmisten. Kun olette erossa, tunnet olevasi vajaatoiminnalla.
Kun peilaamisen jälkeen saavutetaan tasapaino, lopulta liekit yhdistyvät. Ihmiskokemuksen tasolla se tarkoittaa heräämistä, yhtenäisyyteen havahtumista. Lopulta kaikki erot haihtuvat, ja matka kotiin voi alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Listoilla ei ole mitään merkitystä tosielämässä. Hyvin harvalla tulee edes sellaista mahdollisuutta, että sen puolison voisi valita, ja että juuri ne listan kohdat täyttävä henkilö olisi se, johon rakastuu ja jota kohtaan tuntee fyysistä vetoa. Vai kuinka moni pitkässä parisuhteessa oleva on listan kanssa nykyistä puolisoaan tentannut, ja ruksannut sieltä kaikki vaatimukset?
Maailmassa on erilaisia ihmisiä.
On niitä, jotka valitsevat puolison pelkän fyysisen vetovoiman perusteella, eli toisin sanoen antavat hormonaalisten ja aivokemiallisten reaktioiden sanella yhden ihmiselämän suurimmista valinnoista.
Sitten on myös niitä ihmisiä, jotka eivät sitoudu parisuhteeseen pelkän rakastumisen tunteen perusteella. He tietävät, että pitkäkestoinen rakkaus on täysin eri asia kuin rakastuminen. He ovat valmiita selvittämään yhteensopivuutta ennen sitoutumista. He eivät "tenttaa" puolisoa listan kanssa ja ruksi kaikkia vaatimuksia, vaan keskustelua yhteensopivuudesta käydään yhdessä, vapaaehtoisesti, molempien toiveesta.

Ja sitten hylätään "se oikea" tai "elämän rakkaus" sen takia, että sillä ei ole samat toiveet matkustelusta? Näitä tarinoita saa aina välillä lukea täältäkin, että tulipa jätettyä tyhmän syyn takia hyvä puolisoehdokas.
Kyllä se riittää että elämän perusarvot on samat, hyvässä suhteessa voidaan tehdä kompromisseja, ja pitääkin.

Ja niistä, miten on muuten niin hyvä mies, mutta tylsä. Eikä sitä jaksa haluta.

Kaikki kommentoijat ovat kirjoittaneet aivan muista seikoista kuin samoista matkatoiveista.
Siinäkin kommentissa, jossa ne matkakohdetoiveet oli mainittu, se oli viimeisenä. Sitä ennen oli pitkä lista muita yhteensopivuustekijöitä.
Monien varttuneempien ihmisten mielestä on melko epäkypsää ja sinisilmäistä uskoa sellaisiin asioihin, kuten "se oikea" tai "elämän rakkaus". Pariskunnan yhteensopivuus kuitenkin lopulta määrittelee sen, miten hyvin yhteinen arki sujuu.
Mutta ymmärrän toki sen, että nuoremmilla ihmisillä on vielä halua kokea se "elämän suuri rakkaus". Aina eivät nekään tarinat pääty kovin kaksisesti.
Mikä ihmeen tarve joillain ihmisillä on tulla kritisoimaan muiden tapaa valita oma elämänkumppani. Jos joillekin ei pelkkä rakkaus riitä sitoutumisen perusteeksi, ja aikomuksena on käyttää myös järkeä puolisovalinnan tekemisessä, niin mitä se kenellekään toiselle kuuluu.
Ai hitsi, että tämä nauratti. Melkein kuin minä ja puoliso! :D Noo en itsekään ole absolutisti ja on meillä paljon yhteistäkin.
Tosi hyviä kommentteja kyllä tässä ketjussa. Nämähän tosin usein opitaan vasta kantapään kautta ja osasta loppupelissä joustetaan kuitenkin. Jos nyt tällä iällä olisin kumppania etsimässä, niin saman katon alle en muuttaisi kuin täysin sopivan kanssa. Toisaalta suhteeseen lähtisin vain rakkaudesta ja silloin ne sopivuusasiat olisi sivuseikka. Pidettäisiin omat asunnot, kunnes oltaisiin puolin ja toisin varmoja, että on kivempaa asua yhdessä kuin erikseen.