Koronarajoitukset ja politiikka
Koronarajoitukset ja politiikka
Hallituspuolueiden on ajateltava ensin omaa kannatustaan ja tulevaa menestystään seuraavissa vaaleissa, vasta sitten voidaan ajatella mahdollisia koronavirusepidemian tarvitsemia uusia rajoituksia.
Poliittinen paine estää rajoituksien toteuttamista.
Vaikka yksi puolue tahtoisi rajoituksia, toisen hallituspuolueen niitä vastustaessa, rajoituksia tahtovan puolueen on ensisijaisesti ajateltava hallituksen pystyssä pysymistä, toiseksi sitä, mitä toisen hallituspuolueen tavoitteita tukemalla, puolue saisi mahdolliset oman puolueen ajamat rajoitukset toteutetuiksi.
Rajoituksien toteuttamiseen tarvitaan usein myös muiden puolueiden, kuin vain hallituspuolueiden tuki, jonka vuoksi rajoitukset täytyy muotoilla sellaisiksi, että muutkin puolueet antavat niille tukensa.
Puolue menettää äänestäjiään, mikäli se vaatii sellaisia rajoituksia, joita kansalaisten enemmistö ei hyväksy.
Rajoituksia vaativat puolueet joutuvat muiden puolueiden taholta ja myös joidenkin omien rajoituksia vastustavien jäsenten arvostelun ja hyökkäyksien kohteeksi.
Hyvin monet kansalaiset toivovat ja vaativat rajoituksia, joten heidätkin on huomioitava ja pidettävä tyytyväisenä äänestäjinä ja puolueiden jäseninä.
Tiedotusvälineiden edustajat, kuten toimittajat, vaikuttavat suuremmaksi osaksi kansalaisten mielipiteisiin ja rajoituksien vaatimiseen tai niiden vastustamiseen.
Samoin valtaa käyttävät THL:n, AVI:en, STM:n ja HUS:in julkisuudessa näkyvät ihmiset omien mielipiteidensä ilmaisemisen kautta. Tämän ryhmän toiminnan tuloksena hyvin monet ihmiset, eivät enää tiedä mihin he voisivat uskoa ja luottaa, koska tiedottaminen on epäonnistunut, lukuisten erehdyksien ja koronavirusepidemian torjuntaan ja levittämiseen liittyvien päämäärien muuttumisten vuoksi.
Myös sosiaalisella medialla on oma vaikutuksensa.
Suomeen on tarkoituksellisesti luotu koronavirusepidemian vaarallisuutta ja maskien käyttämistä vähätteleviä mielipiteitä.
Sallimalla suuret joukkokokoontumiset ja erityisesti "avaamalla festarikesä", päästämällä jalkapallo fanit Venäjälle, vaikutettiin ihmisten käsityksiin koronaviruksen vaarallisuudesta sekä luotiin erinomaisen hyvä tilaisuus virukselle leviämiseen.
Kommentit (5)
Olen tullut siihen tulokseen, että jokainen viranomainen ja päättäjä on pihalla sen suhteen mitä pitäisi tehdä. Mitään ei uskalleta tehdä. Parempi olisi kuitenkin, että vaikka yhteen suuntaan kumartaa ja toiseen pyllistää, tehtäisiin selkeitä päätöksiä. Mutta kun ei vain uskalleta ettei oma tontti kärähdä.
M 45 kirjoitti:

Koronavirusepidemian johtaminen voisi olla muiden kuin politiikkojen käsissä, mutta THL ja STM ovat myös poliittisen vallan kohteita.
Koronavirusepidemiaa pitää vastustaa, viruksen leviämiselle pitää laittaa kunnollisia esteitä, vanhuksia ja riskiryhmiä pitää suojella.
Vierailija kirjoitti:
M 45 kirjoitti:
Olen tullut siihen tulokseen, että jokainen viranomainen ja päättäjä on pihalla sen suhteen mitä pitäisi tehdä. Mitään ei uskalleta tehdä. Parempi olisi kuitenkin, että vaikka yhteen suuntaan kumartaa ja toiseen pyllistää, tehtäisiin selkeitä päätöksiä. Mutta kun ei vain uskalleta ettei oma tontti kärähdä.
Koronavirusepidemian johtaminen voisi olla muiden kuin politiikkojen käsissä, mutta THL ja STM ovat myös poliittisen vallan kohteita.
Juuri näin! Monessa muussakin asiassa pitäisi olla työryhmä, joka on mm.poliittisesti sitoutumaton ja ulkopuolisen vaikutuksen ulkopuolella. Palkkiot voisi tälläiselle olla vaikka isotkin, jotta rahan takia ei kukaan keikuttaisi venettä. Mutta ketkä olisivat sellaisia? Hyväveliverkostot ulottuu niin syvälle, että kukaan johtava virkamies ei olisi hyvä. Ei ihan tavallinen kaduntallaajakaan ehkä. Jonkun muun laitoksen kuin THL/STM väki? Nyt ei pitäisi yhtään ajatella poliittisesti vaan puhtaasti yhteiskunnallisesti ja vähän pitkäjänteisemmin kuin seuraavat vaalit tms mielessä. Mielenkiintoisia ajatuksia tulee kyllä mieleen.
hmmm