Apua eskarin aloitukseen!

kukaan osaisi auttaa...?

ap

ja voin vain ihmetellä tyyliä, joka on menneillään eskareissa.



Ymmärrän tyttöäsi, ei se eskari mikään helppo paikka kaikille ole.



Eskaritehtäviä saatetaan tehdä joko tehtäväkirjoihin tai monisteisiin. Eskarituokio on sanan varsinaisessa merkityksessä n. tunnin ajan, ehkä vähemmänkin, muu aika leikkiä tai lauluja ym.



Minua harmittaa lasten puolesta nykyinen käytäntö - ei ole lapsesikaan siitä hyvillään varsinkin jos on tehtävä harjoitukset samaan tahtiin muiden kanssa.



Lapsilla saattaa olla ikäeroa melkein vuosikin.



Joku on syntynyt alkuvuonna tammikuussa ja joku taas loppuvuonna marras-joulukuussa. Silti lapsia kohdellaan samoin odotuksin, joskus joku nuorempi onnistuukin paremmin kuin vanhemmat kaverinsa.



Lapsille kerrotaan mitä tulee tehdä millekin sivulle. Mutta, kun ajatellaan sellaisia lapsia jotka eivät ole harjoitelleet numeroita tai kirjaimia, on haastetta kerrakseen saada onnistumaan kynällä mallin mukainen. - Onneksi ei ole sitä "silmukkakakkosta enää" jossa lapset todellla tuskastuivat ensi luokallakin..



Kun lapsille on kerrottu, että tekevät esim. kirjaimen A tehtäväkirjan sivulle, alkaa jo joillakin lapsilla olla kysymyksiä ja aivan aiheesta. Sivulla voi olla ensin isona opetettava kirjain A jonka jälkeen lapsen on kirjoitettava niitä useimpi rajattuun tilaan. Hahmottaminen voi olla vaikeata, joku lapsi ei ole tyytyväinen kun kirjain ei mahdu "pieneen" ruutuun jne. Joskus lentää kirja lattialle kovan itkun kanssa kun ei onnistu, sivu saatetaan repiä ja kumi rypistää paperia.



Joskus on niin, että lapulla on open tekemä päivämäärä josta lapsi katsoo mallia saadakseen päivämäärän sivun alareunaan. Aivan - lapsen tulisi tehdä niitä numeoita joita ei ole käyty vielä kenties eskariharjoituksissa, joku ehkä osaa.



Tämä on yksi mitä en tajua miksi lapsille ei näytetä kunnolla kuinka mitäkin tehdään, esim. kirjaimen kohdalla. Numeroissa 8 sattaa olla kaksi palloa päällekkäin - mistä lapsi sen tietäisi kuinka kaarevat viivat menevät.



Kun eskarilainen aloittaa ensimmäisen luokan, on yleensä tärkeää kuinka numero tai kirjain tehdään - oikein. Esim. jatkuvasti saa olla muistuttamassa kuinka tietyt numerot ja kirjaimet aloitetaan - ei alhaalta ylöspäin, vaan esim. i-kirjain tehdään ylhäältä alaspäin jne. Jälki on aivan toista kuin hutaistessa viivat H-kirjaimessa, t, k jne. Voi kuulostaa "hiuksen halkomiselta" mutta se on oikea tapa. Eskarissa lapset ilmeisesti tekevät omilla tyyleillään, kunhan muistuttaa tehtävässä olevaa. Siinä moni lapsi miettii kuinkahan kirjain tai numero tehdään että saa samanlaisen kuin mallissa, mistä aloittaa...



Lapsesi on ehkä turvaton, on ehkä nähnyt joidenkin tekevän nopeasti tehtäväsivun ja päässyt sitä mukaa leikkimään...Ope ei ole ehkä huomannut että jostain pienestä voi olla lapsesi viihtyvyys, kuten tehtävien valmiiksi saaminen aikuisen tuella ainakin näin aluksi.



Toivottavasti lapsesi saa onnistumisen kokemuksia, niiden avulla tulee hyvä ja iloinen mieli, itsetunto vahvistuu. Perhepäivähoito ei ole syy lapsen haluttomuuteen mennä eskariin, jotain muuta nyt siellä on.

Kerro asiasta lyhyesti eskariin. Anna lapsellesi aikaa. Luultavasti parin viikon tai kuukauden päästä asia helpottaa ihan itsekseen. Ole itse iloinen kun viet (näytä, että luotat paikkaan, johon jätät) ja ole iloinen kun haet. Ole illat paljon hänen kanssaan.



Elämä on välillä rankkaa - se meilläkin tänään huomattiin.

Oho minkälaisesta eskarista kerrot. Meillä oli eskari vähän toista:



ma lelupäivä

ti sadun kuuntelua tunti

ke kirjallisia tehtäviä ehkä sivu, korkeintaan kaksi

to musiikkia tunti

pe askartelua tunti



Tuossa koko esiopetuksen suunnitelma käytiin siis läpi. Muut ajat esikoulusta oli ulkoilua, siirtymiä ja ruokailua. Jos minulta kysytään, niin ainoastaan tuo keskiviikon sivun kirjoittaminen erosi päiväkotivuosista.



Lapseni kirjoitti kaikki kutsut esim päiväkodin kummitusjuhlaan nurinperin ja peilikuvakirjaimilla. Kun siitä mainitsin LTO:lle, niin hän totesi, ettei puutu tuommoisiin juttuihin lainkaan, kun tuommoiset jutut, että miten päin kirjaimet menee on vain aikuisten sopimia hassuja juttuja.



Arvata saattaa minkä verran aikaa käytettiin ekalla asioiden oppimiseen, kun päivässä tuli läksyä saman verran kuin eskarissa tehtiin koko kuukauden aikana... Kotona opeteltiin kirjaimen suuntaakin esim. piirtämällä riisiin niitä sormella. Pikkuisen oli siis kiinni kuromista ekalla.

Yritän ottaa asian huomenna puheeksi. Opet ovat sinänsä mukavia, mutta esim jo tänään oli paikalla yksi vakiope ja kaksi sijaista... Tehtäväkirjaa tehdään vain kerran viikossa ja siitä tyttö tuntui tykkäävän. Turvattomuus on varmaan oikea sana, ne onnistumisen kokemukset auttaisivat varmasti. Kunhan tietäisi miten niitä saisi.... Kiitos hyvistä vastauksista!!

Esim. lapsi haluaisi kertoa jotain hänelle tärkeää mutta aika loppuu sillä kertaa ja täytyy esim. lähteä ulos jne. Isossa ryhmässä on monesti niin, ettei kaikki saa asiaansa kerrottua, jolloin jää "aukko" jota ei saa paikattua. Saa kyllä, jos aikuinen osaa olla diplomaattinen sanomalla esim. että ulkoilun alussa voi tulla kertomaan mitä on mielessä tai muuna sopivana aikana...



Kun lapsi torjutaan vaikkei tarkoiteta mitään pahaa, voi lapselle tulla turvattomuuden tunne.



Lapsiryhmien tulisi olla sen kokoisia että lasten sanoma menee aikuiselle, vuorovaikutus on tärkeää. Varhaiskasvatussuunnitelmissa "luvataan" yksilöllisyyttä ja kiireettömyyttä, mutta käytännössä, - onko näin?



Joskus ulkoilussa kuulee aikuisen sanovan lapselle, joka tulee kertomaan esim. leikin häiritsijästä, että lapset selvittäisivät itse pienet kinansa tai jopa kuulee ettei kannata tulla kantelemaan. Tämä "kulunut" sanonta on aikuiselle pikku juttu, mutta lapselle se voi olla alku turvattomuudelle...

Tyttö on muutenkin arka. Sekin on harmittanut kun opet eivät muista tytön (yhtä) allergiaa vaan tyttö saa joka kerta siitä itse muistuttaa; pphlla kun tällaiset asiat olivat itsestäänselvyyksiä.

tuntua lapsesta ettei hänestä välitetä, hän saattaa seurata kuinka jonkun muun lapsen ruokaa seurataan tosi tarkastikin ettei anneta väärin.



Nämä "pienet" asiat ovat aikuisista tavallisia joita tulee ja menee, mutta lapselle ei ole ihan sama pidetäänkö hänestä huolta, oikean ruuan suhteen. Lapset ovat herkkiä, haluavat tuntea että heistä välitetään.

(oli kyllä kerhoillut joka päivä) eskariin. Hän on perfektionisti ja ope arvosti ripeyttä. No, eihän tyylit kohdanneet.



Häntä auttoi se, että juttelimme open kanssa ja teimme selväksi, että lapsilla pitää olla oikeus olla erilaisia.



Sitten annoin lapselle mukaan lempilelun reppuun. Ja sanoin, että vie sen opelle, että jos on oikein paha olo ja pelottaa, ope siitä tietää sanomattakin ahdistuksesta. Tyttö ei tarvinnut lelua kertaakaan, mutta reipastui silmin nähden, kun tiesi lelun olemassaolosta.

Ihmeellisintä asiassa on, että tyttö on ollut samassa päiväkodissa, samojen kavereiden ja hoitajien kanssa jo viime vuonna. Nyt tuhertaa itkua ja sanoo ettei halua mennä. Haluaisi kuulemma olla vaan kotona äidin kanssa. Ainoa selitys mikä me on nyt tälle keksitty on, että jonkinlaisesta turvattomuudesta on ehkä kyse. Isoveli on ollut tähän asti samassa hoitopaikassa, mutta aloitti nyt koulun, joten tyttö jäi itsekseen periaatteessa ekaa kertaa elämässään hoitoon. Aiemminkaan sisarukset eivät olleet päivän aikana pahemmin tekemisissä, mutta ilmeisesti se tieto tosiaan riitti, että veikka oli siellä olemassa.