Nepotismi: Miksi kukaan ei myönnä, vaan kuvittelee kaiken olevan omaa ansiotaan?
Esimerkkejä löytyy elävästä elämästä vaikka kuinka. Näyttelijäsukujen vesoille avautuu kummasti ovet teatterikorkeaan ja elokuviin, vaikka lahjakkaita tulijoita olisi muutenkin. Julkisuuden henkilö tulee valituksi kosmetiikkafirman mannekiiniksi ja oma sisko sattuu olemaan pomona kyseisessä firmassa. Pikkukaupungeissa virat menevät kummasti kalakaverien lapsille, vaikka tyrkyllä olisi koulutetumpia ja sopivampia hakijoitakin. Oikea sukunimi avaa ovia alalla, jossa vanhempasi ovat kuuluisia jne.
Yhteistä nepotismitapauksille on se, että aina asia kiistetään jyrkästi. Kukaan ei koskaan myönnä, että nepotismi vaikuttaisi, vaan kaikki on ihan itse kovalla työllä ansaittua. Vakuutellaan, miten valittiin varmasti se kaikkein pätevin, joka nyt vain sattui olemaan sukua. Valintaprosesseja ei kuitenkaan sen tarkemmin avata, sanotaan vaan, että valittiin pätevin. Selitellään, että on jäävätty sukulainen päätöksen tekevästä porukasta, mutta eipä se oikeasti paljon vaikuta. Kuka kehtaa sanoa ei, kun se työkaverin sukulainen on valittavien joukossa? Itselle vielä vakuutellaan, miten nämä nepotismin myötä tulleet saavutukset, esim. työpaikat, ovat täysin omaa ansiota eikä sukulaisilla ole mitään tekemistä työllistymisen kanssa.
Miksi nepotismi on yhä tabu ja miksi nepotismia siedetään?
Kommentit (25)
tuota systeemiä on vaikea purkaa. aina on suosittu omia.
omalla kotipaikkakunnallani kauppias palkkasi kesätöihin ahkerien ja reippaiden nuorten sijaan omat lapsensa, lapsien serkut ja muut, vaikka olisivat olleet kuinka laiskoja tahansa.
Jos hakijoita esim. teakiin on yli tuhat, miten juuri se kuuluisan näyttelijän lapsi on se lahjakkain tai muutaman lahjakkaimman joukossa? :D
Totuus: Raadissa on isän/äidin kollegat/ystävät.
Minua on viimeaikoina pistänyt silmään, kun moni ökysummia tienaava mainostaa, että on kyllä rahansa ansainnut, kun on niin kovasti tehnyt töitäkin. Tosiasiassa moni pienituloisessa paskaduunissa raatava on paiskinut vähintäänkin yhtä paljon töitä ja ansaitsisivat tuolla logiikalla ihan yhtä ison summan palkkaa tilipäivänä.
Ihmiselle on luontaista tulkita menestys omaksi ansiokseen ja epäonnistuminen ulkoisista tekijöistä johtuvaksi. Esimerkiksi masentuneilla tai muuten yli-itsekriittisillä sitten toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Paras on eräs somevaikuttaja. Taustalla seuraavaa:
-lukiokoulutuksella äidin firmaan töihin (ikinä työllistyisi tuolla pohjakoulutuksella ulkopuoliselle)
-vanhempi mies, joka kykeni maksamaan elämistä ihan eri tavalla kuin parikymppinen poikaystävä olisi voinut tehdä, asuntoprojektia asuntoprojektin perään, kun eka omistusasunto hankittuna päälle parikymppisenä
-perheeltä tuleva raha/äidin firmassa työskentely mahdollisti, että ajan saattoi käyttää blogiin ja muuhun someen ja tehdä tästä työn itselleen (eipä onnistu peruspertillä päivätyön ohessa opintovelkaisena)
Jaksaa aina hehkuttaa, miten on itse tehnyt ahkerasti töitä ja saavuttanut kaiken itse. P*sk*t ole. Ei normaali parikymppisellä ole tuollaisia lähtökohtia.
Minullekin kelpaisi hoikkarunkoinen parikymppinen teinimimmi, voisin kyllä maksaa elämistä vartaloa vastaan.
M35, DI, 70k vuodessa.
Suomessa erityisesti laulajat. Hirveitä honottajia pinnalla, koska äiti tai iskä nyt sattuu olemaan kuuluisa. Sen takia en kuuntele radioita. Samaan aikaan lahjakkaita hyvä-äänisiä laulajia jää kuulematta ja siksi Suomen taso on surkea.
Niin, tokihan suhteilla mennään, mutta se on ymmärrettävää, koska vieraan palkkaaminen on aina riski.
Mutta: muullakin on merkitystä, itse sain vakkarityöpaikan ihan vain siksi, että koulutukseni sattui olemaan sopiva ja firmassa kuulivat, että minulla se tutkinto on.
En siis tuntenut ketään ko.yrityksestä aiemmin ja silti vain soitettiin ja kysyttiin töihin :)
Jääkiekosta tuttua.
Isävalmentajat hyysäävät omiaan. Paremmat treenit, enemmän pelejä ja enemmän peliaikaa.
Muut junnut sitten maksavat muutaman junnun harrastuksen. Ja isävalmentajat nostavat päivärahaa ja saavat seuroilta kaikenmaailman etuja.
Ja sitten nämä isävalkut itkee ”hyvää hyvyyttään uhrataan aikaamme nuorisotyöhön” vaikka todellisuudessa SAVUSTAVAT huippujunnuja ulos joukkueista. Eli kiusaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras on eräs somevaikuttaja. Taustalla seuraavaa:
-lukiokoulutuksella äidin firmaan töihin (ikinä työllistyisi tuolla pohjakoulutuksella ulkopuoliselle)
-vanhempi mies, joka kykeni maksamaan elämistä ihan eri tavalla kuin parikymppinen poikaystävä olisi voinut tehdä, asuntoprojektia asuntoprojektin perään, kun eka omistusasunto hankittuna päälle parikymppisenä
-perheeltä tuleva raha/äidin firmassa työskentely mahdollisti, että ajan saattoi käyttää blogiin ja muuhun someen ja tehdä tästä työn itselleen (eipä onnistu peruspertillä päivätyön ohessa opintovelkaisena)
Jaksaa aina hehkuttaa, miten on itse tehnyt ahkerasti töitä ja saavuttanut kaiken itse. P*sk*t ole. Ei normaali parikymppisellä ole tuollaisia lähtökohtia.
Minullekin kelpaisi hoikkarunkoinen parikymppinen teinimimmi, voisin kyllä maksaa elämistä vartaloa vastaan.
M35, DI, 70k vuodessa.
Vaihtaisitko kymmenen vuoden päästä nuorempaan?
Kateellisten panettelua tää ketju
Joka kerta kun Kendall Jenner kertoo päässeensä hyvin työllistyväksi malliksi omilla ansioillaan eikä perheensä takia.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle on luontaista tulkita menestys omaksi ansiokseen ja epäonnistuminen ulkoisista tekijöistä johtuvaksi. Esimerkiksi masentuneilla tai muuten yli-itsekriittisillä sitten toisin päin.
Ihmisille on myös luontaista suosia niitä, jotka muistuttavat itsestä ja niitä, jotka tuottavat itselle etua.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa erityisesti laulajat. Hirveitä honottajia pinnalla, koska äiti tai iskä nyt sattuu olemaan kuuluisa. Sen takia en kuuntele radioita. Samaan aikaan lahjakkaita hyvä-äänisiä laulajia jää kuulematta ja siksi Suomen taso on surkea.
Ketkä laulajat? Kuuluisat Ylermi Tuisku, Pirjo Abreu ja Olavi Tähkä taustalla vai?
Taidan sitten olla poikkeus.
Iso osa menestyksestäni elämässä perustuu isän ja äidin "hellään" ohjastukseen. Välillä se vitutti mutta kyllä se kannatti.
Lapsilleni teen täysin saman.
Näin se homma toimii.
Vierailija kirjoitti:
tuota systeemiä on vaikea purkaa. aina on suosittu omia.
omalla kotipaikkakunnallani kauppias palkkasi kesätöihin ahkerien ja reippaiden nuorten sijaan omat lapsensa, lapsien serkut ja muut, vaikka olisivat olleet kuinka laiskoja tahansa.
Ainakin tietää mitä saa. Vieraiden lapset voi olla vielä laiskempia kun vanhempien silmä välttää.
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekosta tuttua.
Isävalmentajat hyysäävät omiaan. Paremmat treenit, enemmän pelejä ja enemmän peliaikaa.
Muut junnut sitten maksavat muutaman junnun harrastuksen. Ja isävalmentajat nostavat päivärahaa ja saavat seuroilta kaikenmaailman etuja.
Ja sitten nämä isävalkut itkee ”hyvää hyvyyttään uhrataan aikaamme nuorisotyöhön” vaikka todellisuudessa SAVUSTAVAT huippujunnuja ulos joukkueista. Eli kiusaavat.
Tottahan tuo on... vai maksetaanko näille "isävalkuille" ihan kunnon palkkaa valmentamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Jos hakijoita esim. teakiin on yli tuhat, miten juuri se kuuluisan näyttelijän lapsi on se lahjakkain tai muutaman lahjakkaimman joukossa? :D
Totuus: Raadissa on isän/äidin kollegat/ystävät.
Senkö takia sinua ei valittu teatterikorkeakouluun? Kenelle tulisi mieleen hakeutua sirkusalalle tai kellosepäksi, jossa sillä alalla ei olisi entuudestaan ketään sukulaista? Tai jos suvussa on upseereita, niin silloin se sotilasura voi tuntua hyvinkin mahdolliselta vaihtoehdolta.
Yleensä normaalit vanhemmat haluavat tukea omien lastensa menestymistä eikä niin kuin tällä palstalla jotkut väittävät että lapsista pitää päästä äkkiä eroon peruskoulun jälkeen eikä heille ainakaan pidä antaa mitään perintöä tai muuta tukea. Perheyrityksetkin perustuvat siihen että asioita ajatellaan vähän pidemmällä aikavälillä eikä vain kytätä niitä -30 % ja -60 % alennustuotteita lähikaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Minua on viimeaikoina pistänyt silmään, kun moni ökysummia tienaava mainostaa, että on kyllä rahansa ansainnut, kun on niin kovasti tehnyt töitäkin. Tosiasiassa moni pienituloisessa paskaduunissa raatava on paiskinut vähintäänkin yhtä paljon töitä ja ansaitsisivat tuolla logiikalla ihan yhtä ison summan palkkaa tilipäivänä.
Työnmäärä ei tietenkään kerro yhtään mitään. Menestyminen vaatii älykkyyttä ja välillä ihan puhdasta tuuria (on oikeassa paikassa oikeaan aikaan).
Voithan sinä kaivaa vaikka ison kuopan pelkällä lapiolla. Fiksu käyttää tuohon hommaan kaivinkonetta.
Tottakai entisten huippu- ja ammattiurheilijoiden lapsilla on paremmat lähtökohdat urheilu-uralle kuin muilla lapsilla, koska saavat kotoaan esimerkin ja ohjeet, mitä homma todellisuudessa vaatii. Pelkällä nepotismilla kilpaurheilussa ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, koska loppupeleissä tulostaso on ainoa asia joka ratkaisee