Alan pikkuhiljaa totutella itseäni että en enää työllisty. Hirveä stressi poistuu kun hyväksyy tämän.

Miksi et?

Mä taas yritän totutella siihen että jään loppuelämäkseni yksin. Vaikeaa on.

Tsemppiä!

Minä. Ja olet täysin oikeassa. Älä murehdi vaan nauti nykyisen elämäsi hyvistä puolista. Kaipaisitko edes nykyiseen järkyttävään ja sairaaseen oravanpyörään, keskelle toisiaan selkään puukottavia kiipijöitä? Minä en, olen onnellinen.

Niin, helpommaksi tulee elämä jos hyväksyy tosiasiat. Mäkin ole todennäköisesti loppuelämän sairas (ja siksi työtön) ja yksin.

Olen hyväksynyt että en työllisty. Ongelma on työkkäri joka painostaa ja aina on karenssin pelko päällä. Pitäisi päästä eläkkeelle tai voittaa tarpeeksi lotossa että stressi helpottaisi.