Onpa hyvä että pistin itselleni pelirajoituksen!
Eilen kirjoitin, että pelaaminen oli lähteä lapasesta sen jälkeen kun sain yhden isomman voiton ja sitten voitin itselleni lupaamallani tilipäivän euron sijoituksella kympin. Päätin eilen, tätä en eilen tainnut kirjoittaa, että pelaan siitä kympistä vain muutaman pelin, mutta en osannutkaan enää lopettaa.
Aamulla harmitti - vain hetken, kunnes tajusin että minulle on muodostumassa ongelma - kun en päässytkään pelaamaan, luulin sen rajoituksen olleen voimassa vain eilisillan loppuun, mutta se olikin vielä tämän päivän loppuun. Pelaamisen sijaan laitoin nopeatempoisten pelien tappiorajaksi 5 euroa päivässä ja kuukausirajaksi 40 euroa. Lisäksi pistin varoitukset, että puolen tunnin päästä pitää ilmoittaa että olen ollut liikaa palstalla. Olen X ja minusta tuli - tai oli tulla -peliriippuvainen yhden pikkurahalla saadun ison voiton ansiosta. Olen takonut itselleni päähän myös sitä ajatusta, että nuo voitot on suurimmaksi osaksi peliriippuvaisten rahoja.
Ohjeita:
laita itsellesi päiväraja ja kuukausiraja, mitä saat tehdä tappiota. Laita se pieneksi.
Kun olet saanut voiton, lopeta heti, vaikka voitto olisi pienikin. Muista, että jos pelaat kohta on tappioraja taas tapissa.
Älä pelaa siihen tappiorajaan asti, vaan päätä etukäteen, että nyt pelaan vain esim. yhdellä eurolla ja jätä siihen, voitit tai et.
Paras ohje on tämä: Älä pelaa. Menen ulos katselemaan löytyisikö pulloja. Samoja pikkurahoja saat niilläkin, eikä tarvitse sijoittaa itse mitään.
Tai sitten: Älä pelaa, jos ei ole varaa hävitä. Pelaa vain summalla, jota et häviön jälkeen kaipaa.