Vanhin käytössä oleva vaatteesi?
Tajusin, että mulla on Fransan musta neuletakki, jota olen käyttänyt kohta 10 vuotta. Ja se on kuin uusi. Muistan vielä parikymppisenä hirvitelleeni kun oli niin "kallis", 250 mk. :)
Mikä (ja minkä merkkinen) muilla on vanhin ja vieläkin hyvä vaatekappale?
Kommentit (8)
Laskettelu takki ja housut on ostettu -99. Käytän talvella.
Villapaita minkä siskoni on kutonut joskus yläasteella. Että taitaa olla jo 20v.
Välillä ei ollut käytössä, nyt taas muodissa.
Kertoo jotain paidan laadusta, kun on kaikki nämä vuodet kestänyt ja näyttää edelleen paremmalta kuin moni viime kesänä ostettu.
Varastossa odottaa vielä vanhempia vaatteita, mutta niihin pitää ensin vähän vielä hoikistua. Lempimekkoni on 50-luvulta. Sain sen 13 vuotta sitten mekon tekijältä, mutta pitkä kortisonikuuri paisutti sen verran, että nyt se ei mahdu päälle.
en edes muista kaikkien ikiä. Yksi t-paita on 12 vuotta vanha, itse tehtyjä villapaitoja on ainakin kymmenen vuotta vanhoja tuolla kaapissa. Niitä käytän edelleen talvisin melkein joka päivä. Sitten on yksi isän vanha villapaita, oletettavasti vanha koska on sen verran kapoinen että isän on täytynyt olla hyvin nuori kun hänelle on se tehty. Se tosin on niin lämmin etten käytä sitä kuin paukkupakkasilla. Kenkiäkin löytyy jopa yli 10 vuotta vanhoja, juhlakengät kun ei paljoa kulu mutta sitten on yhdet lenkkaritkin jotka ovat jotain 14 vuotta vanhat. On toki jo uudemmatkin lenkkarit mutta noita käytän remonteissa yms. sotkuisemmissa hommissa ja vaikkapa silloin jos lähdetään suolle rämpimään tms.
Hippipaita jota äiti käytti ennen kuni synnyin (äitini on mikrokokoa, painoi ennen raskautta 45 kg, itse olen 10 cm ja 10 kg isompi). On mulla muitakin vastaavia vaatteita ja asusteita.
Itse ostetuista vaatteista vanhin käytössä oleva on pitkä talvitakki, joka oli tosi kallis, maksoi aikoinaan 800 mk. Ikää takilla on 12 v. eikä kulumista edelleenkään näy, edes yhtään nappia en ole joutunut ompelemaan uudestaan vaikka takki on ollut usein ainoa talvitakki jota olen käyttänyt! Takin materiaalina villa ja cashmere.
Paita ja pöksyt sekä villapuku, joita käytin vauvana on olleet omillani vaivana ja nyt nukkevauvalla käytössä. Ahkerassa käytössä vieläkin siis!
Olin kyllä välillä aika tukevassa kunnossa ja silloin huppari käytöstä pois, mutta nyt taas mahtuu :D
mulla on pari 60-luvun nahkatakkia, jotka olen siis itse hankkinut 80-luvulla käytettyinä. Eivät tosin ole jokapäiväisessä käytössä, mutta silloin tällöin edelleen päällä.
Sitten on pari 80-luvulla ostettua bändipaitaa, joita ei taas raaski käyttää muulloin kuin kesäisin, etteivät ihan kulahtaisi.
Mun äidillä on edelleen käytössä mun vanhoja talvisaappaita, takkeja ja yöpaitoja sekä puseroita 80-luvulta En ehkä itse kutsuisi niitä kuitenkaan termillä "hyvä". No äiti onkin ostanut uusia vaatteita (lukuunottamatta alusvaatteita) varmaan viimeksi 70-luvulla.