Suomen talouden hurja kasvu yllätti ekonomistin: ”Näin nopeaa elpymistä ei osannut odottaa” Hyvä Sanna ja kumppanit!
Kommentit (60)
Sannako talouden nosti. Hyvä kertoa kaikille. Kohta uutinen on New York Timesissa.
Suomi on pärjännyt parhaiten koronakriisissä ja talous kasvaa hurjaa vauhtia.
Taitaa olla paras hallistus mitä ikinä on ollut Suomessa. 👏🏻
Media saa tämänkin Sipilän tai opposition ansioksi. Marinon hallitusta ei kuulu mainita positiivisten asioiden yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Sannako talouden nosti. Hyvä kertoa kaikille. Kohta uutinen on New York Timesissa.
Kyllä. Sannan hallitus nimenomaan koronatoimillaan pelasti Suomen talouden. Jatkossa syksyllä vaan lisää työllisyyspäätöksiä niin hyvä täastä tulee!
Mitenköhän olisi Mestari pärjännyt pääministerinä?
Voidaanko me nyt maksaa ne EU-tukiais-miljardit, ilman ylimääräisiä lainoja, kun riihikuivaa rahaa tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista?
Mä en tajua miten voi olla noin kun koko vuoden oon saanut täältä lukea kuinka Sanna saa Suomen vararikkoon. Täytyy sanoa, että tämä uutinen on todella yllättävä.
Suomessa oli tavallista lievemmät rajoitukset, verrattuna useisiin muihin Euroopan maihin.
Suurimman häviön tulokseen tekivät ravinola-ja hotelli- ja matkailuala.
Monet muut Euroopan maat ovat paljon Suomea enemmän riippuvaisia matkailusta.
Siksi niiden kansantalous notkahti rankasti korona takia.
Eikä palaudu normaaliksi lähiaikoina.
Suomi ei ole niin tunnettu matkailumaa, että pelkkä matkailun hiipuminen vaurioittasi sen kansantaloutta niin suuresti ja vakasti, kuin tietyissä turismi maissa, jotka elävät pelkästänn turismin varassa.
Suomessa on myös teollisuutta ja maan sisäisäi palveluita sekä julkinen sektori, joka pitää peru kansantaloutta pystyssä.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on pärjännyt parhaiten koronakriisissä ja talous kasvaa hurjaa vauhtia.
Taitaa olla paras hallistus mitä ikinä on ollut Suomessa. 👏🏻
Ja kaikki tämä velkarahalla, tässähän jää 80-luvun kupla kirkkaasti toiseksi.
minä vaan kysyn kirjoitti:
Voidaanko me nyt maksaa ne EU-tukiais-miljardit, ilman ylimääräisiä lainoja, kun riihikuivaa rahaa tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista?
Uliulivalivali
Vierailija kirjoitti:
Suomi on pärjännyt parhaiten koronakriisissä ja talous kasvaa hurjaa vauhtia.
Taitaa olla paras hallistus mitä ikinä on ollut Suomessa. 👏🏻
Nyt en kyllä lähtisi yhtään leijumaan Suomen onnistumisella. Katsotaanhan neljäs aalto ensin.
Nyt on syytä muistaa, ettei hallitus koskaan luo talouskasvua, vaan yritykset luovat sen. Hallitus voi toki luoda edellytyksiä talouskasvulle.
Eikö Sanna ollut baarissa ja , jopa terassilla?
Vierailija kirjoitti:
minä vaan kysyn kirjoitti:
Voidaanko me nyt maksaa ne EU-tukiais-miljardit, ilman ylimääräisiä lainoja, kun riihikuivaa rahaa tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista?
Uliulivalivali
Niin että, onko sitä rahaa riittävästi, vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Nyt on syytä muistaa, ettei hallitus koskaan luo talouskasvua, vaan yritykset luovat sen. Hallitus voi toki luoda edellytyksiä talouskasvulle.
Mutta talouden romahtaminen on kummallisesti aina pelkästään hallituksen syy.
Talous elpyy, kun ihmset uskaltavat taas käyttää palveluja, kuluttaa ja ostaaa kulutushyödykkeitä.
Raha lähtee liikenteeseen ja juuri sitä talouden elpyminen tarkoittaa.
Yrityksille tulee tilauksia niin kotimaasta kuin ulkomailta, tarvitaan lisää työntekijöitä niin teollisuuteen, tehtaisiin, kuin palveluihin.
Ja tuo palveluala sisältää paljon, erilaisia aloja ja osaavia ihmisiä tekemään töitä siellä.
Jo lähtöjään Suomen talouden tilanne ei ollut niin huono, kuin muissa maissa, tai sitten oli toisaalta niin huono, että kaikki nousu näyttää todelta erittäin hyvältä.
Ja kyllä, kyllä hallituksen toimilla on tietty vaikutus tähän.
Hallitus ei toiminut koronassa pelkästään poliittisin perustein, juten usein tapana on.
Tämä Marinin hallitus kuunteli asiantuntijoita, ja toimi heidän ohjeistuksen perusteella, pääsääntoisesti se näin meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on syytä muistaa, ettei hallitus koskaan luo talouskasvua, vaan yritykset luovat sen. Hallitus voi toki luoda edellytyksiä talouskasvulle.
Mutta talouden romahtaminen on kummallisesti aina pelkästään hallituksen syy.
Kenen syy se sitten muka on, hallitus on pahin tuhojen tekijä.
Sanna Marin on parasta mitä Suomelle on tapahtunut aikoihin.
Tosin 1kk ja luemme ikäviä talousuutisia. Rahan arvo alkaa laskea, inflaatio. Ihmiset säästäneet liikaa. Näkyy jo Jenkeissä ja Kiinassa.