Häpeä, sinä äiti joka huusit lapsellesi kaupassa!!

Saako teille, huutavat äidit, puolisonne huutaa kaupassa kuinka ärsyttäviä ja tyhmiä olette? Entä kotona?



voin vaikka lyödä vetoa, että ette itse sietäisi samanlaista kohtelua, varmasti menisitte rikki....



itse tiedän kokemuksesta, ettei mikään tunnu yhtä pahalle kuin se kun oma äiti huutaa julkisesti (ja kotona) haukkuu, nöyryyttää tai käy päälle. Siitä jos jostain menee rikki..

Huutaakin voi niin monella tavalla. Voi huutaa ns. nätisti tyliin "nyt istut siinä tai..". Voi huutaa myös kiroilemalla ja haukkumalla lasta/miestä/koiraa. Aika usein lapselleen kiroilevat, kiroilevat myös muille lähipiiriinsä kuuluville.



Aivan varmasti kiroilu ja nöyryyttäminen vahingoittaa lasta.

viereisellä kassalla oli perhe johon kuului isä äiti ja kaksi pientä lasta. Pienempi oli muutaman kuukauden ikäinen ja oli ostoskärryissä turvaistuimessa ja noin 3-4 vuotias tyttö kuljetti omia ostoskärryjä. Seurasin pidemmän aikaan kun isä huusi ja kiroili vanhemmalle lapselle. Äiti ei kommentoinut mitään. Ja vielä pihallakin sama meno jatkui. Isä kiroili ja huusi vielä autossakin lapselle ja lapsi itki. Tuli vaan mieleen että minkä takia se toinen lapsi on tehty.

Se etta "sanoo suorat sanat" (mita se sitten tarkoittaakaan) ei auta jos tilanne on jo karjistynyt. Sivustakatsojat eivat tieda miksi aiti huutaa eika sita mita on tapahtunut ennen eika se ole tarkeaa. Tarkeaa on saada tilanne muuttumaan paremmaksi. Aidille apua - se auttaa myos lasta.

Ihmettelen kyllä näiden huutaja äitien lisäksi myös ihmisiä, jotka tuijottavat ja kirjoittavat sitten ties minne aiheesta. Fiksu olisi puuttua tilanteeseen jo paikan päällä. Voi olla, että äiti on mielipuolinen hermokimppu ja kotinatsi, mutta sivullisen puuttuminen tilanteeseen voi laukaista tilanteen ja kenties tämä äiti joka mesosi oli vaan jo ihan loppu. Yksinkertainen kysymys tapahtuma paikalla " Onko sulla joku hätänä", "miksi huudat" tms auttaisi enemmän kuin tämä kirjoittelu. Jos et itse pystynyt puuttumaan vaan ainoa asia mihin pystyt on tämä kirjoittelu ja silmien pyöritys, niin katso peiliin olet yhtä syyllinen kuin tämä huutaja, et tee mitään!

Koskaan vaan ei ole käynyt vielä kaupassa niin. On eri asia, pettääkö äidillä tai isällä hermot joskus totaalisesti, vai pitääkö hän hyväksyttävänä ja normaalina huutaa ja mesota lapsilleen, myös julkisilla paikoilla. Sen puoleen minun on vaikeaa ymmärtää mitä kaupassa voisi tapahtua sellaista, että hermostuisin niin pahasti, että alkaisin huutaa.

Ai vaikea ymmärtää? Sulla ei taida oikeesti olla lapsia. Välillä lapset tekevät asioita tahalteen ja huomiota saadakseen. Se kuuluu monien normaalien ja yleensä tottelevien lasten kehitysvaiheisiin. Lapsi saattaa tahalteen käydä hakemassa jotain tavaroita, jotka ovat esim. painavia ja voivat tipua käsistä. Jos lapsi hakee 5 kertaa lasisen mehupullon ja 5 kertaa äiti pyytää olla koskematta lasisiin mehupulloihin, niin jos lapsi hakee kuudennen kerran ko. mehupullon, koska on päättänyt haluta just sitä mansikkamehua, ja pullo tippuu lattialle ja menee rikki. Miten sinä reagoisin? Poistuisit vain hymyillen paikalta ja hyssyttelisit lasta? Tai jos lapsi milenkiinnosta nostaa irtosuolakurkkuastian kantta ja kippaa sinne pikkulelun. Pitääkö silloinkin vain hymyillä ja mennä pois?

Itse olen kokenut, että päinvastoin yleinen reaktio on että jollei anna ymmärtää että lapsi teki väärin, niin silloin vasta ne ohikulkijat katsovatkin närkästyneenä. En siis tarkoita lapselle kiroilua missään tilanteessa, vaan kyllä siinä voi jo käyttää napakampaa äänensävyä kun toruu lasta. Mikä muutenkin on huutamisen raja? Karjuminen on eri asia, mutta joku saattaa kääntää päänsä jo siitä kun korottaa ääntä..

romaniäiti huusi noin 2 vuotiaalle sävyyn.



P*****e se aina s******n sama juttu sun kanssas, kun lähtee ulos.Jäkättäminen jatku ja jatku siinä ei ollut loppua. Lapsi ei osannut edes kunolla puhua.



Pieni poika halusi istua penkille odottamaan. Äidin mielestä, nyt seisotaan tässä. Se ärjyminen ja räyhääminen oli kuvottavaa.



Voi tätä maailman pahuutta

asioista voi puhua huutamattakin, menee oppi paremmin perillekin

tosin mä en huutamalla huuda, mutta jos korvat on koristeena niin äidillä volyymit nousee. Mä olen enemmän "huutaja-tyyppiä" kuin "sössöttäjä-tyyppiä". Mä en ymmärrä vanhempia jotka suunnilleen rukoilee lastansa olemaan kunnolla ;)

Koskaan vaan ei ole käynyt vielä kaupassa niin. On eri asia, pettääkö äidillä tai isällä hermot joskus totaalisesti, vai pitääkö hän hyväksyttävänä ja normaalina huutaa ja mesota lapsilleen, myös julkisilla paikoilla. Sen puoleen minun on vaikeaa ymmärtää mitä kaupassa voisi tapahtua sellaista, että hermostuisin niin pahasti, että alkaisin huutaa.

Ai vaikea ymmärtää? Sulla ei taida oikeesti olla lapsia. Välillä lapset tekevät asioita tahalteen ja huomiota saadakseen. Se kuuluu monien normaalien ja yleensä tottelevien lasten kehitysvaiheisiin. Lapsi saattaa tahalteen käydä hakemassa jotain tavaroita, jotka ovat esim. painavia ja voivat tipua käsistä. Jos lapsi hakee 5 kertaa lasisen mehupullon ja 5 kertaa äiti pyytää olla koskematta lasisiin mehupulloihin, niin jos lapsi hakee kuudennen kerran ko. mehupullon, koska on päättänyt haluta just sitä mansikkamehua, ja pullo tippuu lattialle ja menee rikki. Miten sinä reagoisin? Poistuisit vain hymyillen paikalta ja hyssyttelisit lasta? Tai jos lapsi milenkiinnosta nostaa irtosuolakurkkuastian kantta ja kippaa sinne pikkulelun. Pitääkö silloinkin vain hymyillä ja mennä pois?

Itse olen kokenut, että päinvastoin yleinen reaktio on että jollei anna ymmärtää että lapsi teki väärin, niin silloin vasta ne ohikulkijat katsovatkin närkästyneenä. En siis tarkoita lapselle kiroilua missään tilanteessa, vaan kyllä siinä voi jo käyttää napakampaa äänensävyä kun toruu lasta. Mikä muutenkin on huutamisen raja? Karjuminen on eri asia, mutta joku saattaa kääntää päänsä jo siitä kun korottaa ääntä..

ja se syy on huomion hakeminen ja saaminen. Kaikein parhaiten sen saa, kun tekee yleisellä paikalla jotain, minkä tietää varmasti kielletyksi, eli rikkoo kaupassa 'vahingossa' jotakin, laittaa kurkkupönikkään leluja yms

Ei kauppareissut ole lapselle mitään hauskaa hommaa, ja meillä niitä vältetäänkin aika pitkälle (ja sarkastelijoille: käydään toki kaupassa, mutta ilman lapsia). Mutta joskus heidät joutuu ottamaan mukaan, niin otetaan sitten kanssa mukaan. Saavat punnita hedelmiä, hakea leipää, laittaa tavaroita kärryyn ja hihnalle jne ja hyvin on mennyt.

Toisekseen se huomio pitää antaa lapselle jo aikaisemmin kotona. Ei vaadi oikeasti tuntiakaan päivässä, kun päiväkodin ja työn jälkeen ottaa lapsen arkiaskareihin mukaan, juttelee miten päivä on mennyt ja vaikka leikkiikin pehmoilla tai Legoilla 10 minsaa. Ei tarvitse sitten huutaa kaupassa pää punaisena kummankaan.

Tottakai lapsi kapinoi ja käyttäytyy tahallaan vastoin sääntöjä, mutta meillä ne rajoittuvat kotiin ja silloin sitä myös tekisi huutaa niin paljon kun keuhkoista lähtee. Pienten lasten kasvatus on kuitenkin varsin helppoa psykologisesti (en ole lukenut yhtään opusta), tarpeeksi huomiota oikeissa paikoissa, niin jää huutoepisodit minimiin.

ja se syy on huomion hakeminen ja saaminen. Kaikein parhaiten sen saa, kun tekee yleisellä paikalla jotain, minkä tietää varmasti kielletyksi, eli rikkoo kaupassa 'vahingossa' jotakin, laittaa kurkkupönikkään leluja yms Ei kauppareissut ole lapselle mitään hauskaa hommaa, ja meillä niitä vältetäänkin aika pitkälle (ja sarkastelijoille: käydään toki kaupassa, mutta ilman lapsia). Mutta joskus heidät joutuu ottamaan mukaan, niin otetaan sitten kanssa mukaan. Saavat punnita hedelmiä, hakea leipää, laittaa tavaroita kärryyn ja hihnalle jne ja hyvin on mennyt. Toisekseen se huomio pitää antaa lapselle jo aikaisemmin kotona. Ei vaadi oikeasti tuntiakaan päivässä, kun päiväkodin ja työn jälkeen ottaa lapsen arkiaskareihin mukaan, juttelee miten päivä on mennyt ja vaikka leikkiikin pehmoilla tai Legoilla 10 minsaa. Ei tarvitse sitten huutaa kaupassa pää punaisena kummankaan. Tottakai lapsi kapinoi ja käyttäytyy tahallaan vastoin sääntöjä, mutta meillä ne rajoittuvat kotiin ja silloin sitä myös tekisi huutaa niin paljon kun keuhkoista lähtee. Pienten lasten kasvatus on kuitenkin varsin helppoa psykologisesti (en ole lukenut yhtään opusta), tarpeeksi huomiota oikeissa paikoissa, niin jää huutoepisodit minimiin.

mutta tuota huomionhakua en välttämättä allekirjoita... Koska meillä jokaisella on huonoja ja hyviä päiviä. Ei ne lapset ole ainoita jotka kaupassa kiukuttelee :p

Itsekkin olen sitä mieltä että karjuminen on turhaa. Mutta kerran kun lapsi oli kiukutellut koko päivän ja sitten kaupassa jatkoi ns.hiljaisempaa kitinää niin mulla vaan napsahti ja huusin aika kovaa:/ kaduin tätä ihan suunnattomasti ja pyysin sitten anteeksi lapselta ja selitin että äiti teki väärin.

Todella harvoin menetän hermoni ja sitten saan siitä kerrasta kuulla kun joku mainittelee että kuinka nuoret äidit ovat juuri tuollaisia.. Ja hah. Kukaan muu ei varmaan ikinä menetä malttiaan. Tuskin se nyt iästä on kiinni:D Ihan kuin minulla ei olisi oikeutta väsyä koskaan.

Tärkeintä on kuitenkin osata pyytää anteeksi jos joskus sattuu ne hermot menemään. Ja kyllä lapsi voi mennä "rikki" vaikka joku muu väittikin.

Kyllä sinäkin menisit jos sinulle jatkuvasti huudettaisiin ja nöyryytettäisiin julkisilla paikoilla.

Itselläkin tunneihmisenä ääni kohoaa joskus huutamiseksi saakka. Kerran olen lapsille menettänyt hermoni totaalisesti ja huutanut:" nyt turpa kiinni" Sitten yhdessä asiasta puhuttiin, minä pyysin anteeksi ja kerroin että se ei ollut sopivaa käytöstä, että äiti oli totaalisen väsynyt mutta että se ei ole lasten vika jne...Mieheni syyllistää minua heti kun ääneni vähänkään kohoaa ja se saa minut väsymyksen lisäksi tuntemaan syyllisyyttä ja kelvottomuutta. Hyvähän se jossain määrin on jotta miettii itsekin käyttäytymistään mutta en silti usko että lapsemme kuuluvat siihen pahimpaan laiminlyötyihin ja väärin kohdeltuihin lapsiin koska itsestäni on tärkeämpää että lasta ei tahallisesti kiusata ja pahoinpidellä kuin se että äitikin tunnustaa virheensä ja on vain ihminen, joskus väsyy ja hermot menee...

miksi noistakaan pitäisi käydä huutamaan. Toki pitää lapselle sanoa että tekee/teki väärin, mutta en ymmärrä miksi noista oma pinna kiristyisi. Lapset kun nyt ovat sellaisia että tekevät jatkuvasti joko vahingossa tai tahallaan tyhmyyksiä, ja aikuisen tehtävä on opastaa miten tulisi toimia oikein.

Jos se lapsi ottaa useamman kerran sitä mehupulloa, niin menkää jonnekin kauemmas siitä mehuhyllystä, tai pidä lasta kädestä kiinni niin ei pääse enää ottamaan pulloa.

Ja jos se pullo silti särkyy niin ainoat vaihtoehdot eivät ole huuto tai paikalta hymyillen pois meno ...

Ai vaikea ymmärtää? Sulla ei taida oikeesti olla lapsia. Välillä lapset tekevät asioita tahalteen ja huomiota saadakseen. Se kuuluu monien normaalien ja yleensä tottelevien lasten kehitysvaiheisiin. Lapsi saattaa tahalteen käydä hakemassa jotain tavaroita, jotka ovat esim. painavia ja voivat tipua käsistä. Jos lapsi hakee 5 kertaa lasisen mehupullon ja 5 kertaa äiti pyytää olla koskematta lasisiin mehupulloihin, niin jos lapsi hakee kuudennen kerran ko. mehupullon, koska on päättänyt haluta just sitä mansikkamehua, ja pullo tippuu lattialle ja menee rikki. Miten sinä reagoisin? Poistuisit vain hymyillen paikalta ja hyssyttelisit lasta? Tai jos lapsi milenkiinnosta nostaa irtosuolakurkkuastian kantta ja kippaa sinne pikkulelun. Pitääkö silloinkin vain hymyillä ja mennä pois?

Itse olen kokenut, että päinvastoin yleinen reaktio on että jollei anna ymmärtää että lapsi teki väärin, niin silloin vasta ne ohikulkijat katsovatkin närkästyneenä. En siis tarkoita lapselle kiroilua missään tilanteessa, vaan kyllä siinä voi jo käyttää napakampaa äänensävyä kun toruu lasta. Mikä muutenkin on huutamisen raja? Karjuminen on eri asia, mutta joku saattaa kääntää päänsä jo siitä kun korottaa ääntä..

Ei se sitä tarkoita etteikö lapsi saisi kotonaan syliä ja ymmärrystä.

miksi noistakaan pitäisi käydä huutamaan. Toki pitää lapselle sanoa että tekee/teki väärin, mutta en ymmärrä miksi noista oma pinna kiristyisi. Lapset kun nyt ovat sellaisia että tekevät jatkuvasti joko vahingossa tai tahallaan tyhmyyksiä, ja aikuisen tehtävä on opastaa miten tulisi toimia oikein.

Jos se lapsi ottaa useamman kerran sitä mehupulloa, niin menkää jonnekin kauemmas siitä mehuhyllystä, tai pidä lasta kädestä kiinni niin ei pääse enää ottamaan pulloa.

Ja jos se pullo silti särkyy niin ainoat vaihtoehdot eivät ole huuto tai paikalta hymyillen pois meno ...

Ai vaikea ymmärtää? Sulla ei taida oikeesti olla lapsia. Välillä lapset tekevät asioita tahalteen ja huomiota saadakseen. Se kuuluu monien normaalien ja yleensä tottelevien lasten kehitysvaiheisiin. Lapsi saattaa tahalteen käydä hakemassa jotain tavaroita, jotka ovat esim. painavia ja voivat tipua käsistä. Jos lapsi hakee 5 kertaa lasisen mehupullon ja 5 kertaa äiti pyytää olla koskematta lasisiin mehupulloihin, niin jos lapsi hakee kuudennen kerran ko. mehupullon, koska on päättänyt haluta just sitä mansikkamehua, ja pullo tippuu lattialle ja menee rikki. Miten sinä reagoisin? Poistuisit vain hymyillen paikalta ja hyssyttelisit lasta? Tai jos lapsi milenkiinnosta nostaa irtosuolakurkkuastian kantta ja kippaa sinne pikkulelun. Pitääkö silloinkin vain hymyillä ja mennä pois?

Itse olen kokenut, että päinvastoin yleinen reaktio on että jollei anna ymmärtää että lapsi teki väärin, niin silloin vasta ne ohikulkijat katsovatkin närkästyneenä. En siis tarkoita lapselle kiroilua missään tilanteessa, vaan kyllä siinä voi jo käyttää napakampaa äänensävyä kun toruu lasta. Mikä muutenkin on huutamisen raja? Karjuminen on eri asia, mutta joku saattaa kääntää päänsä jo siitä kun korottaa ääntä..

tulee monesti mieleen, että jos ihmisten ilmoilla kehtaa räyhätä naama punaisena, niin mitä se äiti pystyy tekemään kotona lapsilleen kun kukaan ei näe....

tosin mä en huutamalla huuda, mutta jos korvat on koristeena niin äidillä volyymit nousee. Mä olen enemmän "huutaja-tyyppiä" kuin "sössöttäjä-tyyppiä". Mä en ymmärrä vanhempia jotka suunnilleen rukoilee lastansa olemaan kunnolla ;)

Nämäkö oli oikeasti ainoat vaihtoehdot???

tosin mä en huutamalla huuda, mutta jos korvat on koristeena niin äidillä volyymit nousee. Mä olen enemmän "huutaja-tyyppiä" kuin "sössöttäjä-tyyppiä". Mä en ymmärrä vanhempia jotka suunnilleen rukoilee lastansa olemaan kunnolla ;)

Onko pakko vastata tyhmään kysymykseen?

karjua pikkuiselleen, pahoinpitelisi lapsen kotona jos joku menisi huomauttamaan huutamisesta. Tällaisen äidin oikeustajun mukaan huomauttaja nolaisi äidin totaalisesti, ja kenenkäs muun vika se olisi kuin lapsukaisen.



Minullakin on muuten hermot kireällä aika usein, mutta en todellakaan pura kiukkuani karjumalla lapselle kaupassa, teki hän siellä mitä hyvänsä.



Kotona saatan huutaa jos jotain kiellettyä asiaa tehdään sadatta kertaa peräkkäin, mutta kauppaan mennessä keskustelemme jo menomatkalla siitä, että miten siellä käyttäydytään. Jos huonosti, niin sitten lapsi ei lähde mukaan kauppaan pitkään aikaan.

itse voisin hyvinkin olla tuo äiti tuolla kaupassa. Ymmärrän hyvin häntä. Joskus vain kertakaikkiaan palaa pinna, kun ei ole kuukausiin ollut yhtään hetkeä yksinään, ei nukkunut viikkoihin kunnolla, rahat on totaalisen loppu, mitään apuvoimia ei ole ja on ihan hervoton kiire. Kyllä maailmaan nyt hiukan huutoakin mahtuu.