Miksi en tunne vihaa? Tarvitsen tämän tunteen takaisin työkalupakkiini

Tunteet tulee ja menee, niitä ei voi määrätä, pitää vaan tuntea ne ja pitää silti muistaa että ei anna kenenkään kohdella itseään kaltoin.

Ajatteletko aina että vika on sinussa kun joku muu on v mäinen sua kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Ajatteletko aina että vika on sinussa kun joku muu on v mäinen sua kohtaan?

Kyllä helposti yritän analysoida mitä itse olisin voinut tehdä toisin.

Ap

Hei ap.

Jokainen käy luopumisen ja eroprosessin omaan tahtiinsa. Odottaisit vihaa ehkä siksi, että sen avulla uskoisit, ettei irtipäästämisen kipu tuntuisi niin kovalta? Kuitenkin ihmisen tunteet ovat aina 'oikein' - vaikka teot eivät toki aina olekaan. Jos tunnet nyt menettämisen surua, et voi vaihtaa sitä noin vain vihaan.

Sen sijaan voit toki lähteä tutustumaan itseesi nyt ehkä syvemmin ja uudemmin. Miltä sinusta tuntuu, kun rajojasi ylitetään ja joku kohtelee sinua tylysti tai huonosti? Miten voit jatkossa suojata ja varjella rajojasi ikävältä käytökseltä? Miten voisit sen ohella, että puolustelet toisen käytöstä, puolustaa myös itseäsi? Pyritkö siihen, että jos oikein kovasti sallit toiselle huonon kohtelun, saatkin hänet takaisin? 

Ero on  yleensä aina riipaiseva ja rikkova. Mutta se voi olla myös hyvä matka oppia uusia vuorovaikutustaitoja tulevissa ihmissuhteissa ja suhteessa omaan itseen. Toivon sinulle tilaa pohtia asioita, tarvittaessa ammattimaisen keskusteluavun piirissä.

Hyvin usein se ettei löydä omaa myönteistä aggressiotaan ja sitä myöden antaa muiden kohdella itseään kaltoin johtaa masennukseen. Tarvitset apua terapiasta, kannattaa hakeutua, jo eronkin takia. Joko yksityisesti tai jos rahaa ei ole, vaikka kirkon perheneuvontaa. Siellä on myös ilmaisia eroryhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet tulee ja menee, niitä ei voi määrätä, pitää vaan tuntea ne ja pitää silti muistaa että ei anna kenenkään kohdella itseään kaltoin.

Tämähän se ongelma juuri on. Ilman vihaa en pysty suojelemaan itseäni kaltoinkohtelulta. Tunteet tosiaan tulee ja menee, mutta vihan tunnetta ei näiden tunteiden joukossa ole ollenkaan.

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Jokainen käy luopumisen ja eroprosessin omaan tahtiinsa. Odottaisit vihaa ehkä siksi, että sen avulla uskoisit, ettei irtipäästämisen kipu tuntuisi niin kovalta? Kuitenkin ihmisen tunteet ovat aina 'oikein' - vaikka teot eivät toki aina olekaan. Jos tunnet nyt menettämisen surua, et voi vaihtaa sitä noin vain vihaan.

Sen sijaan voit toki lähteä tutustumaan itseesi nyt ehkä syvemmin ja uudemmin. Miltä sinusta tuntuu, kun rajojasi ylitetään ja joku kohtelee sinua tylysti tai huonosti? Miten voit jatkossa suojata ja varjella rajojasi ikävältä käytökseltä? Miten voisit sen ohella, että puolustelet toisen käytöstä, puolustaa myös itseäsi? Pyritkö siihen, että jos oikein kovasti sallit toiselle huonon kohtelun, saatkin hänet takaisin? 

Ero on  yleensä aina riipaiseva ja rikkova. Mutta se voi olla myös hyvä matka oppia uusia vuorovaikutustaitoja tulevissa ihmissuhteissa ja suhteessa omaan itseen. Toivon sinulle tilaa pohtia asioita, tarvittaessa ammattimaisen keskusteluavun piirissä.

Se että joku kohtelee minua huonosti ei tunnu minusta miltään. Tunnistan vain tämän tilanteen ja ymmärrän että jotain on pielessä omassa tunneskaalassani.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin usein se ettei löydä omaa myönteistä aggressiotaan ja sitä myöden antaa muiden kohdella itseään kaltoin johtaa masennukseen. Tarvitset apua terapiasta, kannattaa hakeutua, jo eronkin takia. Joko yksityisesti tai jos rahaa ei ole, vaikka kirkon perheneuvontaa. Siellä on myös ilmaisia eroryhmiä.

Minulla ei ole aikaa terapiaan. Eron jälkeen minulla ei käytännössä ole vapaa-aikaa ja työtilanteeni on sellainen etten voi työaikana tuollaiseen mennä, sopimustani ei jatkettaisi.

Viha on suojaava tunne. Viha asettaa rajoja ja kertoo, miten minua saa kohdella.

Ehkä vihasi on vain piiloutunut surun muotoon? Onhan se surullista, jos toinen ihminen kohtelee minua väärin. Suru on tunne, jolla käsitellään menetyksiä.

Minusta tärkeintä nyt olisi, että määriitäisit omat arvosi ja omat rajasi. Niitä ei sitten saa kukaan ylittää. Jos pystyt pitämään rajasi ilman vihaa, niin mikäs siinä.

Etkö siis edes tunne sisäisesti vihaa siitä vääryydestä, jota sinua kohtaan on tehty, vai etkö vain ilmaise sitä?

Minä en ole oikeastaan koskaan ilmaissut vihaa (jonka siis tässä ymmärrän voimakkaaksi suuttumukseksi väärin kohtelusta) toista ihmistä kohtaan. Ehkä se johtuu siitä, että tunnen tunteet todella voimakkaasti ja pelkään, että jos en kontrolloi vihan tunnetta, se voi olla tuhoisaa eli johtaa välirikkoihin yms. Pelkään vihan seurauksia.

Muutenkin tunnen tunteet sisäisesti voimakkaampina kuin ilmaisustani voisi päätellä.