Lue keskustelun säännöt.
Olen erkaantunut vanhemmistani
11.07.2021 |
Olen kolmekymppinen nainen ja näen perhettäni, siis vanhempiani (sisaruksia kyllä useammin) mutta lähinnä vain jouluna plus muutaman muun kerran vuodessa. Yhteensä ehkä 3-5 kertaa.
Jotenkin tuntuu että he elävät ihan eri maailmassa kuin minä.
Olen niin monesta asiasta täysin eri mieltä kuin he ja täysin erilainen.
Kauan yritin ns kasvaa siihen perheeseen ja olla sellainen millaisen mallin perheestä sain mutta olen tajunnut että se on ollut minulle todella suoraan sanottuna sairastuttavaa.
Molemmat vanhempani ovat kunnon työnarkomaaneja ja jotenki semmosta että kulissit pitää olla pystyssä ja siis asioita mitä itse en arvosta yhtään
Oikeastaan minua ei juurikaan huvita nykyään nähdä heitä ja varsinkin äitini saa minut puheillaan usein melkein raivon partaalle. Tuntuu et hänen ajatusmaailmansa on jostain kivikaudelta nykyään :D
Onko muilla samoja fiiliksiä?
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä nämä kulissit on, joita et arvosta? Oletko opiskellut? Onko sinulla huono itsetunto?
Isäni on työnarkomaani ja se on ahdistavaa, vaikka olisi tilanne etten ole töissä, joudun jotenkin hävetä sitä hänen läsnä ollessa sen takia en tykkää käydä isälläni kylässä muutenkin hän on kontrolloiva. Äitini on hiukan kontrolloiva mutta einiin pahasti, nään parin viikon välein
Kyllä. Mulla erkaantuminen johtui siitä että toinen vanhempi on narsisti. Ja käytös aivan törkeää. Vieläkin.
Nyt ei olla 15 vuoteen nähty. Välit alkoi etääntyä opiskelemaan lähtiessä, siitä sitten vieläkin etääntyi ja lopullinen niitti oli se kun lapseni syntyivät ja ne ei kiinnostaneet tippakaan vanhempiani. Eivät tulleet edes ristiäisiin joka loukkasi pahasti.
Lopetin sitten yksin tekemäni ponnistelut suhteen eteen. Loppukin sitten hiipui.
En koe että mulla olisi enää vanhempia vaikka ne elossa ovatkin.
Ap saman kokenut täällä. Ala varautua henkisesti että vuiden parin päästä ette ole väleissä enää. En tarkoita ilmiriitaa tai sellaista vaan että et vaan ole tärkeä vanhemmillesi. Mullakin oli kova paikka myöntää että vanhemmat ei vaan rakasta mua yhtään. Välit olleet hiipuneet jo vuosia. Ei soitella eikä tavata. Aino yhteydenpito joulukortti kerta vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä nämä kulissit on, joita et arvosta? Oletko opiskellut? Onko sinulla huono itsetunto?
No siis nämä kulissit ovat sellaista että aina mietitään kauheasti mitä muut ajattelevat . Jotenkin ihan kauhea häpeä siellä taustalla (joka on tarttunut minuunkin) olen ymmärtänyt että se ei ole tervettä.
Ulospäin pitää näyttää niin hyvältä ja olla korkeasti koulutettua ja tienaavaa.
Töitä tehdään niin paljon kun ehditään oman terveydenkin kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Ap saman kokenut täällä. Ala varautua henkisesti että vuiden parin päästä ette ole väleissä enää. En tarkoita ilmiriitaa tai sellaista vaan että et vaan ole tärkeä vanhemmillesi. Mullakin oli kova paikka myöntää että vanhemmat ei vaan rakasta mua yhtään. Välit olleet hiipuneet jo vuosia. Ei soitella eikä tavata. Aino yhteydenpito joulukortti kerta vuoteen.
Joo saa nähdä. Omalta puoleltani yhteydenpito on aika olematonta tällä hetkellä. En oikeastaan hirveästi kysele kuulumisia. Äitini kanssa joskus soitellaan mutta viimeksikin sain siitä puhelusta vain päänsäryn.
Huoh...
Olisi kiva jos olisi paremmat välit vanhempiin mutta jotenkin arvostus heitä kohtaan on laskenut vuosien myötä aikuistuessa ja sisaruksillanikin mielenterveys ongelmia joiden väitän olevan peräisin perheen ongelmista (joita ei vanhempieni mukaan tietenkään edes ole)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen kulissin pitäminen on jotenkin narsistista. Oma isäni on aina halunnut vain leuhkia lapsillaan, tärkeintä ovat saavutukset ja rikkauksia keksitään omasta päästä. Nyt lapsenlapsista ei haluta kuulla muuta kuin että ovat hyviä koulussa ja hakevat hienoimpiin oppilaitoksiin. Aivan kuin olisimme jotain pahvikuvia " hienoista" ihmisistä. Ei mitään oikeata välittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap saman kokenut täällä. Ala varautua henkisesti että vuiden parin päästä ette ole väleissä enää. En tarkoita ilmiriitaa tai sellaista vaan että et vaan ole tärkeä vanhemmillesi. Mullakin oli kova paikka myöntää että vanhemmat ei vaan rakasta mua yhtään. Välit olleet hiipuneet jo vuosia. Ei soitella eikä tavata. Aino yhteydenpito joulukortti kerta vuoteen.
Joo saa nähdä. Omalta puoleltani yhteydenpito on aika olematonta tällä hetkellä. En oikeastaan hirveästi kysele kuulumisia. Äitini kanssa joskus soitellaan mutta viimeksikin sain siitä puhelusta vain päänsäryn.
Huoh...
Olisi kiva jos olisi paremmat välit vanhempiin mutta jotenkin arvostus heitä kohtaan on laskenut vuosien myötä aikuistuessa ja sisaruksillanikin mielenterveys ongelmia joiden väitän olevan peräisin perheen ongelmista (joita ei vanhempieni mukaan tietenkään edes ole)
Olisi kiva joo. Mutta tajua se että ongelma et ole sinä. Ne on ne vanhemmat. Rakkaudettomat vanhemmat. Piittaamattomat vanhemmat. Välinpitämättömät vanhemmat.
Mulla sama kohtalo ja tosiaan ihan siitä syystä että vanhemmat ei halua pitää yhteyttä. Haluvat elää kuin ei olisi lapsia ollenkaan! Eivät olleet hyvät vanhemmat lapsenakaan, eivät varmaan olisi halunneet edes lapsia mutta kun oli sosiaalinen pakko tehdä. Olivat jo silloin itsekkäät ja laiminlöivät lapsiaan.
Mikäpä ihmistä muuttaisi. Edelleen ovat itsekkäät ja laiminlyövät lapsiaan.
JOS sun vanhemmat rakastaisi sua niin ne osoittaisi sen ja tekisi kaikkensa sun eteen. Nyt näin ei ole. Ei kannata elättää turhaa toivoa. Ne ei muutu. Mitään mitä teet ei tilannetta muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellainen kulissin pitäminen on jotenkin narsistista. Oma isäni on aina halunnut vain leuhkia lapsillaan, tärkeintä ovat saavutukset ja rikkauksia keksitään omasta päästä. Nyt lapsenlapsista ei haluta kuulla muuta kuin että ovat hyviä koulussa ja hakevat hienoimpiin oppilaitoksiin. Aivan kuin olisimme jotain pahvikuvia " hienoista" ihmisistä. Ei mitään oikeata välittämistä.
Joo siis tämä mua oikeen oksettaa suoraan sanottuna.
Jotenkin ite en arvosta tommoista yhtään.
Itsekin kasvoin siihen että pitää olla sitä ja tätä ja nyt vanhempana olen tajunnut että malli jonka sain kotoa ei ole terve
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap saman kokenut täällä. Ala varautua henkisesti että vuiden parin päästä ette ole väleissä enää. En tarkoita ilmiriitaa tai sellaista vaan että et vaan ole tärkeä vanhemmillesi. Mullakin oli kova paikka myöntää että vanhemmat ei vaan rakasta mua yhtään. Välit olleet hiipuneet jo vuosia. Ei soitella eikä tavata. Aino yhteydenpito joulukortti kerta vuoteen.
Joo saa nähdä. Omalta puoleltani yhteydenpito on aika olematonta tällä hetkellä. En oikeastaan hirveästi kysele kuulumisia. Äitini kanssa joskus soitellaan mutta viimeksikin sain siitä puhelusta vain päänsäryn.
Huoh...
Olisi kiva jos olisi paremmat välit vanhempiin mutta jotenkin arvostus heitä kohtaan on laskenut vuosien myötä aikuistuessa ja sisaruksillanikin mielenterveys ongelmia joiden väitän olevan peräisin perheen ongelmista (joita ei vanhempieni mukaan tietenkään edes ole)Olisi kiva joo. Mutta tajua se että ongelma et ole sinä. Ne on ne vanhemmat. Rakkaudettomat vanhemmat. Piittaamattomat vanhemmat. Välinpitämättömät vanhemmat.
Mulla sama kohtalo ja tosiaan ihan siitä syystä että vanhemmat ei halua pitää yhteyttä. Haluvat elää kuin ei olisi lapsia ollenkaan! Eivät olleet hyvät vanhemmat lapsenakaan, eivät varmaan olisi halunneet edes lapsia mutta kun oli sosiaalinen pakko tehdä. Olivat jo silloin itsekkäät ja laiminlöivät lapsiaan.
Mikäpä ihmistä muuttaisi. Edelleen ovat itsekkäät ja laiminlyövät lapsiaan.JOS sun vanhemmat rakastaisi sua niin ne osoittaisi sen ja tekisi kaikkensa sun eteen. Nyt näin ei ole. Ei kannata elättää turhaa toivoa. Ne ei muutu. Mitään mitä teet ei tilannetta muuta.
Totta puhut. Olen kokenut paljon tätä rakkaudettomuutta josta puhuit. Kerran äidilleni siitä sanoin ja hän sanoi minulle että minä väitän nyt hänelle että minua on rakastettu jotenkin väärin ja että olen saanut kaiken mitä voi saada
Onkohan äitini narsistinen? En tiedä. Tiedän pahempiakin narsisiti äitejä, äitini osaa myös olla välittävä ja huolehtiva mutta niinkun sanoin niin omat tunteet on kyllä nyt vanhemmiten alkanut viilenemään todella paljon omia vanhempia kohtaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama. Ihan kuin eläisin eri planeetalla kuin vanhempani. Ei mitään yhteistä. Ei ollut edes kun olin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Toiseen vanhempaani en ole ollut yhteydessä vuosiin. Ei vaan ole mitään intressiä.
Tavallaan. Mutta tuntuu siltä että se on ihan normaalia. Jotenkin se tuntuu menevän niin että lapsena vanhemmat on tosi tärkeitä, sitten teininä alkaa luonnollisesti erkaantua ja ajattelee, että omat vanhemmat on maailman noloimpia ja väärässä. Parikymppisenä olin sitten tosi läheisissä väleissä teini-iän jälkeen ja tajusin että ovat ihan tavallisia ihmisiä.
Kolmekymppisenä alkoi olla joku kriisi lapsen myötä, että ovat vanhempina tehneet ihan väärin ja en ainakaan itse tee lapsen kanssa samoja virheitä. Nyt sitten 30+ on ihan asialliset välit. Käyn pari kertaa vuodessa ja ihan ok. Ei kai tosissaan aikuistrn ihmisten tarvitse olla vanhempien kanssa samaa mieltä asioista tai jakaa samoja arvoja? Ihan tavallista.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama. Ihan kuin eläisin eri planeetalla kuin vanhempani. Ei mitään yhteistä. Ei ollut edes kun olin lapsi.
Tämä on aivan valtavan yleistä. Mutta koska asia on tabu eli siis kaikki uskottelee että tällaista ei ole - ja jos omalla kohdalla onkin niin asia salataan visusti ja sitä piilotellaan - niin sen takia tulee sellainen ajatusharha että tämä olisi ääriharvinaista.
Oikeasti se on todella yleistä. Meilläkin sekä mun puolella on kylmät/piittaamattomat vanhemmat ja miehen puolella sama. Lapsillamme ei ole yhtään isovanhempaa mitenkään elämässä mukana, vaikka he ovat elossa ja terveitä. Heitä ei vaan kiinnosta. Täydellinen rakkaudettomuus sekä omaa lasta kohtaan että lapsenlapsia kohtaan.
Tätä se on, suomalainen kylmä ja etäinen vanhemmuus. Onneksi osaan olla tietoisesti täysin päinvastainen omille lapsilleni. Teen kaiken, siis ihan kaiken, täysin päinvastoin kuin omat paskavanhemmat teki.
Nämä todella surkeat ja kylmät tunnevammavanhemmat aina väittää olleensa loistavat vanhemmat. Kiistävät kaiken kaltoinkohtelun. Jos lapsi yrittää puhua asiasta, lasta syytetään hulluksi ja mt-ongelmaiseksi.
Mä olen ihan huolella pieksetty lapsi, väkivaltaiset narsistiset vanhemmat. Ja ihan sama meininki on eli vanhemmat uskottelee itselleen olleensa mitä parhaimmat vanhemmat ja kaikki vika on vaan lapsessa. Kiittämätön nulikka! Kun kaikki on sille annettu!
Vähän vaikea olla kiitollinen väkivallasta ja pahoinpitelyistä…
Tuollainen vanhemmuus on suurten ikäluokkien ominaispiirre!
Jos he ovat persuja ja sinä vasemmistossa niin teidän talous ajattelu ei taida oikein sopia yhteen.
Ei