Erityislapsen käytös pelin jälkeen

Sopikaa ennen pelin alkua mitä tapahtuu pelin lopussa, mitä tehtäviä kenelläkin on. Voittaja saa kerätä nappulat, muista yksi tekee sitä ja toinen tätä.

Raivo tulee huonouden kokemuksesta. Sanoittakaa jo etukäteen pelin sattumanvaraisuutta, ja ideaa: pelin tekee jännittäväksi juuri se, ettei voi etukäteen tietää kuka voittaa. Muistuttakaa (toistuvasti) ettei ole huono vaikka ei voitakaan, on vain sillä kertaa huono onni. Harjoitelkaa pelaamalla kahdestaan, ilman yleisöä, sanoittaen pelin aikana (jotta poika huomaa ettei toisellakaan jatkuvasti onnistu). Antakaa harjoitteluvaiheessa pojan voittaa riittävän usein (siis jos on sellainen peli että oikeasti voi vaikuttaa) ja kun arvioitte että hän (voitettuaan muutaman erän) sietää häviön, kokeilkaa. Kun voitatte, älkää suurieleisesti tuoko sitä esiin, vaan tyyliin ”no nyt kävi minullakin välillä parempi tuuri”, ja ohjatkaa pojan ajatukset toisaalle, vaikka vielä seuraavaan erään. Sitten kun kahdestaan pelaaminen sujuu, eikä häviö enää ole niin sietämätöntä, voisitte pelata joukkueina. Häviö on vähän helpompi ehkä sietää kun ei häviä henkilökohtaisesti, vaan joukkueena. On myös olemassa lautapeli jossa pelataan joukkueena itse peliä vastaan (Touhula). Tämän pelin avulla häviämisen harjoittelu on myös helpompaa.