Hämärässä näen vain etäisesti ääriviivasi. Mutta silmissäsi palaa alkukantainen tuli. Kaksi kirkasta aurinkoa. Laskemassa horisontin taakse, yön pimeyteen. Mutta ei sammumassa. Syttymässä.

Olet verhonnut nuoren kehosi hartioille kiedottuun huiviin. Huivi ei peitä paljoakaan. Ja äänettömästi - mutta iäisyydeltä tuntuvan ajan - huivi putoaa putoamistaan, ennen kuin kahahtaa vaimeasti lattialle. Astut askeleen lähemmäksi.

Auronkosi hakeutuvat omiini. Kätesi ohjautuu käteeni. Hieman arkaillen, mutta lisää pyytäen. Puristan kevyesti siroa kämmentäsi. Kutsu on esitetty. Vai olinko se minä, joka kutsuttiin yön hämäryyteen? En välitä.

Tunnen hengityksesi kaulallani. Kuulen hennon kuiskauksen, kuinka olet odottanut. Janoat lisää. Nyt, tässä.

Kietoudumme yön hämärään.

Vastaa

Ilmoita asiattomaksi