Ylioppilas ja opiskelu jatkosodan jälkeen Suomessa

Tuohon aikaan ylioppilastutkinto oli se kynnys, sen jälkeen sai kirjautua mihin tiedekuntaan tahansa eikä ollut mitään valintakokeita. Tosin ylioppilaitakin oli murto-osa nykyisestä ja ylioppilaaksi pääseminen edellytti vuosikausien kovaa lukemista ja vanhempien taloudellista panostamista. Vapaaoppilaspaikkoja oli, mutta ei kovin paljoa. 

Tuohon aikaan ylioppilastutkinto oli jo itsessään herran merkki ja silläkin työllistyi virkoihin. Toki akateeminen loppututkinto oli omaa luokkaansa ja siellä työllistyminen oli 100 prosenttista ja merkki ylemmästä yhteiskunnallisesta asemasta.

Köyhistä perheistä ylioppilastutkinnon saavuttamunen ilman vapaaoppilaspaikkaa oli haastavaa, mutta osa vanhemmista satsasi lapseensa hirvittäviä summia halutessaan tämän nousevan korkeammalle. Tämän johdosta monissa perheissä oli jopa ruoasta pulaa, että sai lukukausimaksut maksettua. Mutta lopussa kiitos seisoi.

Helsingissä oli hurja pula asunnoista opiskelijoita asui perheiden keittiöissä alivuokralaisina. Opiskelijoilta vaadittiin paljon enemmän kuin nyt, lähes joka alalla oli kesäkurssit, joilla opittiin käytäntöä tai sitten matkustettiin ulkomaille hankkimaan kielitaitoa.

Muistelen, että sodankäyneet miehet oli etusijalla opiskelijoita valittaessa eli vaikka periaatteessa mitä tahansa pääsi opiskelemaan, niin ainakin lääketieteellisessä oli joku opiskelijarajoitus.

eikö googlaaminen onnistunut?

Vierailija kirjoitti:

eikö googlaaminen onnistunut?

Haluaisin kuulla aitoja kokemuksia ja muisteluita

ap

Ei ollu varaa opiskella. Opintotukea ei ollu vielä 50-luvulla ja ei oo saanu lainaakaan jos ei oo joku taannu, ja korko on ollu hirveä.

Vierailija kirjoitti:

Köyhistä perheistä ylioppilastutkinnon saavuttamunen ilman vapaaoppilaspaikkaa oli haastavaa, mutta osa vanhemmista satsasi lapseensa hirvittäviä summia halutessaan tämän nousevan korkeammalle. Tämän johdosta monissa perheissä oli jopa ruoasta pulaa, että sai lukukausimaksut maksettua. Mutta lopussa kiitos seisoi.

Kuinka moni lähihoitaja maksaisi vuosittain 5000 euron lukukausimaksuja, että lapsi pääsisi ylioppilaaksi? Aika harva. 

Vanhempani aloittivat Helsingin yliopistossa vuonna 1945. En muista, että ikinä olisi ollut puhetta siitä, että he olisivat kokeneet näin nousseensa "herrakastiin". Enää en voi kysyä.

Moni lopetti opiskelun siitä syystä ettei ollut varaa opiskella.

Sain itse vasta muutama vuosi sitten tietää, että yksi tädeistäni oli lähtenyt opiskelemaan yliopistoon vuonna 1961, mutta joutui jättämään homman kesken kun ei vaan kerta kaikkiaan ollut varaa. Hänen isänsä oli kuollut sodassa ja äitinsä (eli mun mummini) yritti pienellä palkallaan elättää neljää lastaan. He asuivat usean sadan kilometrin päässä yliopistosta ja asunnon vuokraus oli kallista.

Saman tyyppisiä juttuja olen kuullut muiltakin.

Ja olihan mulla myös isoisä (ei tämä, joka kuoli sodassa), joka lähti sodan jälkeen "lukemaan lakia" Helsinkiin asti pieneltä paikkakunnalta Satakunnasta. Pari vuotta yritti, mutta rahat ei riittäneet, kun oli siinä vaiheessa jo naimisissa ja kaksi pientä lastakin oli

Mun vaari kustansi siskonsa opiskelut yliopistossa sodan jälkeen. Vaari siis oli ollut sodassa itse. Hänellä jäi lukio kesken ja sitten piti mennä töihin ja maksaa siskon opiskelut. Isoisä opiskeli sodan jälkeen yliopistossa isoksi herraksi eli pääsi pankinjohtajaksi opiskelujen jälkeen.

Muistan yhä kun vuosituhannen vaihteen jälkeen eräässä duunarihommassa työkaveriksi tuli ylioppilas. Esimies oli ilmeisesti vanhan kansan ihmisiä ja vanhoja muistoja asiasta. Ihmetteli ääneen "OLETKO SINÄ YLIOPPILAS, TÄNNE ON TULTU YLEENSÄ KANSAKOULUPOHJALTA". Tais papalla olla vielä vanhoja käsityksiä siitä että ylioppilas on isokin herra, vaikka vuosituhannen vaihteenkin jälkeen ajat olivat muuttuneeet 70-luvusta. 

Vaarin oli tykistö kersantti, sai mainetta ja kunniaa laskukyvyistään. Osasi pahimmillaan tuulilla laskea minkä tahansa tykinkulman ja rojauttaa lastit kohteeseensa!

Kerran eräs haavoittunut majuri oli autollaan sillankorvassa juuttuneena mutaan ja viholliset lähenemässä sillalla. Majuri nojaili siltapilariin ase valmiina että vangiksi en lähde ja ase käsissä. Vaarini sai tiedon tuosta kaukaisesta tapahtumasta paikalle saapuneelta pommikonelentäjältä. Paikka oli järven jää eikä lentokoneesta olisi kiireen vuoksi apua eikä pommeja ollut lähimainkaan.

Tuo silta kuitenkin löydettiin kartasta ja lentäjä osasi kuvata sään joten vaari otti ja roikaisi.

Latasi varmuuden vuoksi kuusi laukausta kun enempää kraneetteja ei ollut.

Lopputulos oli vihollisille karu. Ensimmäinen laukaus oli osunut jo sillan ylittämisen sotilaiden joukkoon jotka luulivat että kyseessä on ansa. Ha juoksivat takaisin sillalle paitsi heidän johtajansa joka syöksähri samaan turvaan jossa tuo majuri oli, hän jäi haavoittuneen majurin vangiksi.

Toinen kuti osui sillan taakse vihollisjoukkoihin aiheuttaen sekasortoa ja kolmas laukaus tuhosi koko sillan. Keskeltä poikki.

Tuohon aikaan toinen lentokone lähestyi paikkaa ja torjui muutamia sillanyli ehtineitä vihollisia. Ajattaen myös vastarannan viholliset kauemmas.

Vaarini sai tuosta useampiakin mitaleita mutta myös opiskelupaikan ja työn. Hän kuvaili tuolle majurille ammuslaskemansa ja maatalon pojasta tuli arkkitehti. Tuo majuri oli professori ja myöhempi perheystävämme, minäkin tapasin hänet. Hän järjesti vaarini opiskelemaan juuri APN mainitsemana aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vaarin oli tykistö kersantti, sai mainetta ja kunniaa laskukyvyistään. Osasi pahimmillaan tuulilla laskea minkä tahansa tykinkulman ja rojauttaa lastit kohteeseensa!

Kerran eräs haavoittunut majuri oli autollaan sillankorvassa juuttuneena mutaan ja viholliset lähenemässä sillalla. Majuri nojaili siltapilariin ase valmiina että vangiksi en lähde ja ase käsissä. Vaarini sai tiedon tuosta kaukaisesta tapahtumasta paikalle saapuneelta pommikonelentäjältä. Paikka oli järven jää eikä lentokoneesta olisi kiireen vuoksi apua eikä pommeja ollut lähimainkaan.

Tuo silta kuitenkin löydettiin kartasta ja lentäjä osasi kuvata sään joten vaari otti ja roikaisi.

Latasi varmuuden vuoksi kuusi laukausta kun enempää kraneetteja ei ollut.

Lopputulos oli vihollisille karu. Ensimmäinen laukaus oli osunut jo sillan ylittämisen sotilaiden joukkoon jotka luulivat että kyseessä on ansa. Ha juoksivat takaisin sillalle paitsi heidän johtajansa joka syöksähri samaan turvaan jossa tuo majuri oli, hän jäi haavoittuneen majurin vangiksi.

Toinen kuti osui sillan taakse vihollisjoukkoihin aiheuttaen sekasortoa ja kolmas laukaus tuhosi koko sillan. Keskeltä poikki.

Tuohon aikaan toinen lentokone lähestyi paikkaa ja torjui muutamia sillanyli ehtineitä vihollisia. Ajattaen myös vastarannan viholliset kauemmas.

Vaarini sai tuosta useampiakin mitaleita mutta myös opiskelupaikan ja työn. Hän kuvaili tuolle majurille ammuslaskemansa ja maatalon pojasta tuli arkkitehti. Tuo majuri oli professori ja myöhempi perheystävämme, minäkin tapasin hänet. Hän järjesti vaarini opiskelemaan juuri APN mainitsemana aikana.

Tuossa vielä sellainen piirre että tuo vangittu vihollisupseeri jäi myös Suomeen ja perusti maalaistalon Pudasjärvelle, hänelläkin saimme kortteja syksyisin pyhäinpäivänä. Tavallaan varmaan vaari pelasti hänetkin.